Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Korona kummittelee osakemarkkinoilla – osakkeiden tuotto-odotus seuraavaksi 12 kuukaudeksi 0-5 prosenttia

Jaa
Osakemarkkinoiden hyvin vahvan vuoden jälkeen on syytä noudattaa jatkossa hieman suurempaa varovaisuutta rahoitusmarkkinoilla, kun uusi koronatalvi on ovella, arvioi Danske Bank tuoreessa sijoitusnäkemyksessään. Pankki pudottaa osakkeet ylipainosta neutraaliin tuoreessa sijoitusnäkemyksessään.

Danske Bank muuttaa sijoitusnäkemystään talouden viime aikaisen kehityksen takia. Aiemmin ylipainossa olleet osakkeet ovat jatkossa neutraalissa painossa. Pankki on pitkään ylipainottanut osakkeita sijoitusnäkemyksessään. Muutoksen taustalla on useita epävarmuustekijöitä, kuten uusi korona-aalto, kiihtynyt inflaatio ja Kiinan asuntomarkkinat.

”Tämä tarkoittaa, että suosituksemme mukaisissa salkuissa osakkeiden osuus on nyt sama, kuin odotamme sen olevan pitkällä aikavälillä. Varovaisempi suhtautumisemme osakkeisiin johtuu siitä, että odotamme osakkeiden tuoton heikkenevän tulevaisuudessa ja tunnistamme samalla joukon riskitekijöitä. Odotamme osakkeiden tuottavan seuraavien 12 kuukauden aikana 0–5 prosenttia, ja samalla katsomme riskin epävarmuuden ja kurssilaskujen leimaamasta ajanjaksosta hieman lisääntyneen”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Danske Bankin arvion mukaan koronakriisi jatkuu odotettua pidempään. Se tarkoittaa sitä, että kulutus kanavoituu tuotteisiin palveluiden sijaan, mikä nostaa inflaatiota.

”Odotimme näiden tekijöiden palaavan suurin piirtein normaalitilaan sitä mukaa, kun rokotteiden tulo markkinoille poistaisi rajoitusten tarpeen ja kotitalouksien elämä normalisoituisi. Valitettavasti tämä on toteutunut vain vähäisessä määrin ja nyt edessämme on uusi talvi, joka näyttää tuovan mukanaan uusia rajoituksia ja käyttäytymisen muutoksia. Tämä tarkoittaa, että kulutuksen siirtymä tavaroista palveluihin vaatii todennäköisesti vielä 1–2 vuosineljännestä, mikä voi pitää inflaatiopaineita yllä vielä pidempään”

Euroopan paino laskee

Danske Bank laskee tuoreessa sijoitusnäkemyksessään eurooppalaisten osakkeiden painoa ylipainosta neutraaliin.

”Covid-19-pandemia näyttää heikentävän juuri Euroopan tilannetta tänä talvena. Lisäksi Eurooppa on hyvin riippuvainen muun muassa Venäjän energiasta. Myös tämä on riskitekijä, kun tulossa on talvi, jona energiavarastot ovat normaalia pienemmät. Nämä ovat perusteita, kun luovumme nyt Euroopan ylipainotuksesta.”

Jatkossa osakkeista ylipainossa ovat yhdysvaltalaiset osakkeet, koska talousnäkymät ovat Yhdysvalloissa paremmat kuin monilla muilla alueilla.

”Yhdysvallat on myös eräänlainen turvasatama varauduttaessa epävarmoihin aikoihin. Epävakaina ja levottomuutta herättävinä aikoina sijoittajat hakeutuvat usein Yhdysvaltoihin, mikä voi loiventaa yhdysvaltalaisten osakkeiden laskua. Osakesijoittamisessa mikään ei ole varmaa, mutta jos Kiinan rakennusalan jättejä tai koronapandemiaa koskevat huolet palaavat, haluamme mieluummin omistaa yhdysvaltalaisia osakkeita kuin monien muiden markkinoiden osakkeita.”

Osakemarkkinoiden toimialajakaumassa energia ja rahoitus ovat pitkään olleet kaksi parhaiten menestynyttä toimialaa, joiden jälkeen seuraavina ovat tietotekniikka ja kulutushyödykkeet. Nämä neljä alaa ovat myös menestyneet parhaiten Danske Bankin edellisen sijoitusnäkemyksen julkaisun jälkeen.

”Pidämme ennallaan toimialajakaumamme, joten ylipainotamme edelleen viestintäpalveluita ja rahoitusta, joiden tuottopotentiaalia pidämme parhaana. Toisaalta alipainotamme päivittäistavaroita ja perusteollisuutta. Suosittelemme edelleen tasapainoista jakaumaa rakenteellisen kasvun toimialojen, defensiivisten toimialojen ja suhdanneherkkien eli syklisten toimialojen välillä.”

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Kaisa Kivipelto, Danske Bank, kaisa.kivipelto@danskebank.fi, 050 434 6230

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye