Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank nostaa kasvuennustettaan: Taantuma vältetään, jos kotitalouksien kantokyky kestää maailmantalouden virkoamiseen asti

Jaa

Danske Bank nostaa kasvuennustettaan tälle ja ensi vuodelle, sillä Suomen talouden kasvu on jatkunut odotettua vahvempana. Pankki ennustaa nyt Suomen taloudelle ensi vuodelle prosentin ja vuodelle 2021 1,4 prosentin kasvua. Kotitalouksia suosivat matalat korot ja paraneva ostovoima.

Suomen talous on selvinnyt vähällä verrattuna muun euroalueen kompurointiin, arvioivat Danske Bankin ekonomistit tuoreessa suhdannekatsauksessa. Pankki korottaakin ennusteitaan vuosille 2019–2021. Danske Bankin ekonomistit odottavat kasvun olevan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia. Edellisessä ennusteessa tälle vuodelle ennustettiin 1,2 prosentin ja ensi vuodelle 0,8 prosentin kasvua. Vuonna 2021 maailmantalous elpyy, ja Suomen kasvun ennustetaan vauhdittuvan 1,4 prosenttiin viennin ja investointien tukemana.

”Suomen talouskasvu on yllättänyt positiivisesti syksyllä, eikä ennakoitu hidastuminen ole toteutunut. Kotitaloudet saavat tukea palkankorotuksista, matalasta korkotasosta ja alhaisesta inflaatiosta. Yksityinen kulutus kiihtyi syksyllä, ja palkansaajien ostovoima jatkaa ennustejaksolla loivassa nousussa. Asuntovelalliselle lähivuodet näyttävät korkojen osalta rauhoittavilta”, arvioi Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Kirkastuvan suhdannekuvan takana on kuitenkin myös huolia, sillä syksyn luottamuskyselyt kertovat heikentyneistä odotuksista sekä yritysten että kotitalouksien osalta. Työttömyysasteessa on nähty jopa lievää nousua. Työllisyysaste on sen sijaan syksyllä hiipinyt vielä ylöspäin, tosin selvästi aiempaa loivemmalla kulmakertoimella.

”Työmarkkinasyksy on ollut pelätyn riitaisa, ja lakot varjostavat talouskehitystä. Samaan aikaan työllisyyden kasvu on hyytynyt avoimien työpaikkojen ennätyksellisestä määrästä huolimatta. Taantumalta voidaan silti välttyä, jos kotitalouksien kantokyky riittää siihen saakka, kunnes kansainvälisen talouden tilanne lähtee asteittain paranemaan.”

Maailmantalous vakautumassa

Maailmantalouden kasvu hidastui vuonna 2019. Myönteistä on, että suhdanteet heikentyivät rauhalliseen tahtiin ilman akuutteja kriisejä suurissa talouksissa.

”Vuosi 2020 käynnistyy varovaisissa merkeissä. Orastavat merkit kertovat suhdannetilanteen vakautumisesta, mutta kunnon eväät uuteen nousukauteen puuttuvat ja kauppasota pitää investointipäätösten tekijät odottavalla kannalla. Kansainvälinen kauppa ja investoinnit voivat piristyä vuonna 2021, jos kauppasota laantuu”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Ennakoivat mittarit, kuten luottamuskyselyt ja korkokäyrän muoto, kertovat näkymien viileydestä. Toisaalta loppusyksyn 2019 taloustilastot kertovat odotusten vakautumisesta, eli luisu ei näytä jyrkkenevän.

”Toimialoittain globaali suhdanne on viilentynyt erityisesti teollisuudessa, mutta palvelualoilla tilanne on parempi ja kasvu voi jatkua, sillä työttömyyden aleneminen ja palkankorotukset tukevat yksityistä kulutusta useissa maissa.”

Keskuspankit eivät pysty yksin palauttamaan talouskasvua ja rahapolitiikan perinteiset keinot ovat vähissä etenkin euroalueella, missä ohjauskorot ovat jo ennätysalhaalla ja arvopapereiden osto-ohjelma on jälleen käynnistetty.

”Euroopan keskuspankin väistynyt pääjohtaja Mario Draghi heittikin syksyllä elvytyspallon euroalueiden valtioille. Kaikilla mailla ei ole tähän kuitenkaan mahdollisuutta tai halua. Talouden resurssit, kuten työvoima, ovat kuitenkin likimain täyskäytössä monissa EU-maissa, joten finanssipoliittinen elvytys tarvitsisi rinnalleen rakenteellisia uudistuksia ja tehokkaammin toimivaa yhteismarkkinaa.”

Lue koko katsaus täältä: https://danskebank.com/-/media/pdf/danske-bank/fi/suhdannekatsaukset/suhdanteet_rahoitusmarkkinat_joulu2019final.pdf?fbclid=IwAR0mgbuiqgp64jHGL16wI06eyxEWIi_PgdDf10EN6t4cE20rjtKJS4GlidQ

SUOMI

     

ennuste

ennuste

ennuste

 

Kysyntä ja tarjonta

2017

2018

2019

2020

2021

Määrän muutos, %

         

Bkt

3,1

1,7

1,5

1,0

1,4

Tuonti

4,1

5,0

3,2

2,2

2,5

           

Vienti

8,8

1,8

4,5

1,7

3,0

Kulutus

0,7

1,7

1,3

1,5

1,2

-yksityinen

1,0

1,8

1,2

1,5

1,0

-julkinen

0,2

1,5

1,5

1,5

1,0

Investoinnit

4,0

3,3

0,6

0,6

2,0

     

ennuste

ennuste

ennuste

Indikaattoreita

2017

2018

2019

2020

2021

Työttömyysaste, %

8,6

7,4

6,7

6,7

6,5

Ansiotaso, %

0,2

1,7

2,5

2,7

2,8

Inflaatio, %

0,7

1,1

1,0

1,2

1,5

Asuntojen hinnat, %

1,6

0,6

0,4

0,5

1,0

Vaihtotase, mrd. eur

-1,7

-3,2

-1,4

-1,5

-1,4

Vaihtotase / bkt, %

-0,8

-1,4

-0,6

-0,6

-0,6

Julkinen alijäämä / bkt, %

-0,7

-0,8

-1,2

-1,3

-1,2

Julkinen velka / bkt, %

60,8

58,6

58,9

58,9

59,0

   

Ennusteet: Danske Bank/Ekonomistit  

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Danske Bank, puh. 010 546 7715, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Jukka Appelqvist, ekonomisti, Danske Bank, puh. 044 263 1051, jukka.appelqvist@danskebank.fi
Josi Tikkanen, lehdistöpäällikkö, Danske Bank, puh: 050 326 9701, josi.tikkanen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme