Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank nostaa vuoden 2018 talousennustetta

Jaa
Suomen talousvuosi 2018 on käynnistynyt niin väkevästi, että Danske Bank nostaa tämän vuoden talouskasvuennustetta. Ensi vuoden ennuste pysyy ennallaan.

Danske Bank nostaa Suomen bruttokansantuotteen kasvuennustetta tuoreessa ennusteessaan. Pankin ekonomistit ennustivat aikaisemmin tälle vuodelle 2,4 prosentin kasvua, mutta ennuste nousee nyt 2,7 prosenttiin.

”Talousvuosi 2018 on käynnistynyt kotimaassa väkevästi. Syksyllä kasvutahti ehti jo hetkellisesti hiipua, mutta talvi on jopa ylittänyt odotukset. Toistaiseksi sekä kotitalouksien että kotimaisten yritysten luottamus on niin korkealla, että voimme hyvällä syyllä odottaa kulutuksen ja investointien nousevan edelleen. Jatkossa tahti silti hidastuu verrattuna alkuvuoteen”, perustelee Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Appelqvist huomauttaa, että kaikki talouden keskeiset kysyntäerät ovat kasvussa. Kotimainen kilpailukyky on parantunut ja tilauskirjat pullistelevat, joten viennin koheneminen on odotettavaa.

”Nousu hidastuu kuitenkin nopeasti vajaakäytössä olevien resurssien loppuessa. Ensi vuoden ennuste on säilytetty ennallaan 2,0 prosentissa. Kasvu riittää edelleen luomaan työpaikkoja ja pitämään asuntomarkkinat liikkeessä. Julkinen talouskin hyötyy, ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee alle 60 prosentin jo 2018”, Appelqvist sanoo.

Julkisen talouden kestävyyden saavuttamiseksi tullaan silti tarvitsemaan lisätoimia, koska väestörakenne uhkaa kääntää velkasuhteen takaisin kasvuun lähivuosina.

Kansainvälinen talous uhka ja mahdollisuus

Suomenkin hyvää talouskehitystä uhkaa kansainvälisen talouden epävarmuus. Maailmantaloudessa viime vuosi oli paras pitkään aikaan ja kasvua tuli kaikilta keskeisiltä talousalueilta. Nyt edelleen pääosin positiivista taloustilannetta heikentää kauppasodan uhka ja Euroopassa Italian uuden hallituksen aiheuttama epävarmuus.

”Kansainvälinen kysyntäympäristö on yhä vahva, mutta talouskeskustelua ovat hallinneet riskiskenaariot: Yhdysvalloissa palkkainflaation uhka ja kauppasodalla flirttailu sekä Euroopassa Italian populistihallituksen tuoma poliittinen epävarmuus. Euroalueella myös kasvu on hidastunut, ja paras vaihe näyttäisi olevan takana”, Appelqvist sanoo.

Euroalueella kasvu vuoden ensimmäisen neljänneksen kasvu jäi ennusteista: bruttokansantuote oli viime vuoteen verrattuna yhä turvallisessa 2,5 prosentin kasvussa, mutta edelliseen neljännekseen verrattuna nousua mitattiin vain 0,4 prosenttia.

”Vaisuille kasvuluvuille on yritetty etsiä luovia selityksiä muun muassa säästä, influenssaepidemiasta, lakoista ja lomapäivien ajoituksista. Osittain selitykset pitänevät paikkansa, mutta samalla on myönnettävä, että kasvun hidastuminen ei liity pelkästään tilapäisiin tekijöihin. Pelottava vaihtoehto on se, että resurssit alkavat jo ehtyä, vaikka työttömyysaste oli euroalueella huhtikuussa yhä 8,5 prosenttia”, Appelqvist sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ekonomisti Jukka Appelqvist, Danske Bank, jukka.appelqvist@danskebank.fi, 044 263 1051

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye