Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank Suomen tammi-maaliskuu 2018: Hyvä alku vuodelle

Jaa
Danske Bankin Suomen toimintojen vuosi 2018 sai hyvän alun, kun sekä liiketoiminta että asiakastyytyväisyys kehittyivät positiivisesti ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Suomen talous jatkaa tasaista kasvua, mikä näkyy myös asiakkaiden aktiivisuuden kasvuna. Pankin luotonanto kasvoi 2 prosenttia, ja kasvu oli hyvää etenkin luotonannossa pienille ja keskisuurille yrityksille.

Danske Bankin Suomen toimintojen kokonaistuotot olivat vuoden 2018 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 163,7 miljoonaa euroa, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna (Q1 2017: 169,4 miljoonaa euroa). Laskuun vaikuttivat nettopalkkiotuottojen ja arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuottojen pienentyminen. Korkokate kehittyi edelleen positiivisesti luotonannon kasvun vauhdittamana. Liiketoiminnan kulut pienenivät 6 prosenttia, ja tulos ennen veroja kasvoi 2 prosenttia 83,3 miljoonaan euroon.

”Danske Bankin vuosi alkoi kahdella suurella julkistuksella, lanseerasimme uusia asuntolaina-etuja korkeakoulutetuille ja uudistimme henkilöasiakkaiden sijoituspalvelutarjoaman. Akavan jäsenliittojen jäsenille räätälöityjen asuntolainaetujen ansiosta voimme tarjota lähes miljoonalle suomalaiselle kilpailukykyisempiä asuntolainoja. Kiinnostus lainaetuja kohtaan on ylittänyt odotuksemme, ja tarjouskantamme on ennätystasolla”, sanoo Danske Bankin Suomen maajohtaja Risto Tornivaara.

”Uusi sijoituspalvelutarjoamamme puolestaan lisää sijoituspalveluiden ja niiden hinnoittelun läpinäkyvyyttä merkittävästi, samalla kun se tarjoaa asiakkaillemme vapauden valita juuri heille itselleen sopivat tavat sijoittaa. Olen iloinen siitä miten hyvin asiakkaat ovat ottaneet uudistuksen vastaan, ja siitä että jo suuri joukko asiakkaita on valinnut uudet sijoituspalvelumme”.

Danske Bankin Suomen toimintojen avainluvut

Milj. euroa

Q1 2018

Q1 2017

Muutos

Korkokate

89,9

87,0

3 %

Nettopalkkiotuotot

57,8

65,5

-12 %

Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot

10,2

13,1

-22 %

Muut tuotot

5,8

3,9

49 %

Tuotot yhteensä

163,7

169,4

-3 %

Liiketoiminnan kulut

84,8

90,2

-6 %

Voitto ennen arvonalentumistappioita

78,9

79,1

0 %

Arvonalentumistappiot luotoista

-4,4

-2,7

-

Voitto ennen veroja

83,3

81,8

2 %

       

Kulut/tuotto -suhde, %

51,8 %

53,3 %

-1 %

       

Luottokanta

22 453,7

21 981,7

2 %

Talletukset

21 427,2

19 214,5

12 %

 

Uusi maajohtaja ja -organisaatio

Leena Vainiomäki, joka toimii tällä hetkellä Danske Bank -konsernin Transaction Banking -yksikön Sales and Customer Advice -toiminnosta vastaavana johtajana, on nimitetty Danske Bankin Suomen maajohtajaksi ja Banking Finland -liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi 2.5.2018 alkaen. Banking Finland käsittää Suomen nykyisen henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminnan. Maajohtajan tehtävässä hän seuraa Risto Tornivaaraa, joka jää eläkkeelle sopimuksensa mukaisesti vuonna 2018. Leena Vainiomäki on toiminut Danske Bankin yritysasiakasliiketoiminnan johtajana Suomessa vuosina 2011-2017.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maajohtaja Risto Tornivaara, Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, puh. 010 546 6675

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank A/S -konserni

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Palvelemme yli 3,4 miljoonaa henkilö-, yritys- ja instituutioasiakasta, joille tarjoamme pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme.
Danske Bank A/S–konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye