Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Talouskehitys on yllättänyt positiivisesti – ennustaa asuntojen hintoihin ennätysnousua

Jaa

Suomen talous on toipunut voimakkaasti koronakriisistä ja virus ei näytä enää merkittävästi uhkaavan talouskehitystä, arvioi Danske Bank tuoreessa suhdannekatsauksessaan. Talouskasvua kannattelee nyt kuluttajien patoutuneen kysynnän purkaantuminen.

Pankki ennustaa Suomen talouskasvun nousevan tänä vuonna 3,3 prosenttiin, kun vanha ennuste oli 2,6 prosenttia. Ensi vuoden kasvuennustetta nostetaan 0,1 prosenttiyksikköä 3 prosenttiin.

”Olemme nostaneet kasvuennustetta erityisesti kuluvan vuoden osalta. Loppuvuoden ja talven näkymät ovat pysyneet pitkälti ennallaan edellisen ennusteen tekemisen jälkeen. Sen sijaan toteutunut kehitys on ollut osin ennustettua parempaa. Ensi vuonna talous kasvaa yhä vauhdikkaasti hyvän kasvuperinnön ansiosta, mutta tämän jälkeen kasvu hidastuu”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Pankin arvion mukaan Suomen talous näyttää selvinneet koronakriisistä pienin vaurioin.

”Näyttää siltä, että Suomen talous tulee kestämään koronakriisin varsin hyvin ilman dramaattista nousua konkursseissa tai työttömyydessä. Suomi on tunnetusti pieni avotalous, jonka suhdanteita heiluttavat yleensä muutokset vientikysynnässä ja investoinneissa. Koronakriisi on ollut tässä suhteessa poikkeus. Suhdannekehitys on liittynyt keskeisesti yksityisen kulutuksen heiluntaan, vaikka globaali kriisi näkyi etenkin 2020 keväällä jonkin verran myös viennissä.  Kotimaisen kulutuksen elpymiselle on yhä runsaasti tilaa, mikä pitää yllä ripeää talouskasvua loppusyksyn ja talven aikana.”

Asuntomarkkinat ovat olleet vireät koronan aiheuttaman lyhyen shokin jälkeen. Danske Bank ennustaa asuntojen hintojen nousevan edelleen.

”Asuntomarkkinat ovat paikallisia, eli myös yksittäisten kaupunkien alueet voivat kehittyä eri lailla. Ennusteemme mukaan hinnat nousevat tänä vuonna keskimäärin 3,8 prosenttia, eli vauhdikkaammin kuin yli vuosikymmeneen. Kasvukeskuksissa hinnat nousevat enemmän. Ensi vuonna odotamme tilanteen tasaantuvan, ja asuntojen hintojen nousun palaavan linjaan kuluttajahintojen keskimääräisen nousutahdin kanssa.”

Korona on edelleen riski maailmantaloudelle

Koronarokotusten edistyminen on mahdollistanut monien talouksien avaamisen.

”Kokonaisuudessaan maailmantalous selvisi yllättävänkin hyvin vaikeasta pandemiakeväästä ja siihen liittyvistä sulkutoimista. Kesällä rajoituksia on purettu osassa maita ja toisissa kiristetty. Tuhoja on tullut, mutta ei siinä mitassa kuin 2020 keväänä. Odotukset maailmantalouden elpymiselle vuoden 2021 loppupuolella ovat edelleen korkealla”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Kuoppamäen mukaan talouksien elpyminen ja kohonnut inflaatio laittavat keskuspankit miettimään rahapolitiikan normalisoimista. Keskuspankit supistavat osto-ohjelmia jo lähikuukausina. Yhdysvaltojen keskuspankki saattaa nostaa ohjauskorkoa 2022 loppupuolella, mutta EKP:lla ei ole vastaavaa tarvetta korkomuutoksiin vielä ennustehorisontilla

Kuoppamäen mukaan koronaan liittyvät riskit ovat edelleen olemassa.

”Kehittyvien maiden heikko rokotustilanne muodostaa uhan suhdannekehitykselle hieman pidemmällä aikavälillä. Pahimmassa tapauksessa aktiiviset epidemiapesäkkeet synnyttäisivät lisää uusia virusvariantteja, jotka pystyisivät kiertämään rokotesuojaa ja siten vaarantamaan epidemian hallinnan myös länsimaissa.”

SUOMI

 

Nykyinen ennuste

   2020     2021   2022

Edellinen ennuste

2021   2022

BKT, volyymi, %

 

-2,9

3,3

3,0

2,6

2,9

Työttömyysaste, %

 

7,8

7,7

7,1

7,7

7,1

Inflaatio, %

 

0,3

2,0

1,8

1,7

1,6

Ansiotaso, %

 

1,8

2,5

2,7

2,5

2,7

Asuntojen hinnat, %

 

1,5

3,8

1,8

2,2

1,5

Vaihtotase / BKT, %

 

0,8

0,6

0,6

-0,2

-0,2

Julkinen velka / BKT, %

 

69,6

70,5

70,5

70,8

70,5

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki, p. 010 5467715, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Ekonomisti Jukka Appelqvist, p. 044 2631051, jukka.appelqvist@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme