Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bankin muutosohjelma etenee – Stojko Gjurovski nimitetty uuden kaupallisen johtoryhmän jäseneksi, Suomen organisaatiota sopeutetaan

Jaa
Danske Bank –konserni on tänään julkistanut uuden Kaupallisen johtoryhmän (Commercial Leadership Team), joka koostuu 12 kokeneesta johtajasta eri puolilta liiketoimintaa sekä konsernin johtoryhmästä. Kaupallisen johtoryhmän perustaminen on osa Danske Bankin Better Bank 2023 –muutosohjelmaa.

Stojko Gjurovski, Danske Bank Suomen maajohtaja ja Banking Finlandin johtaja, on nimitetty Personal Customers Nordics –yksikön johtajaksi sekä konsernin kaupallisen johtoryhmän jäseneksi. Yksikkö on osa uutta Personal and Business Customers –liiketoiminta-aluetta. Hän jatkaa myös Suomen maajohtajana. Uusi organisaatio, jossa on liiketoiminta-alueet Personal & Business Customers ja Large Corporates & Institutions, tulee voimaan tammikuussa 2021.

”Ensimmäiset kuukauteni Suomen maajohtajana ovat olleet poikkeuksellisia monella tavalla, ja olen rakastanut jokaista päivää. Olen erittäin iloinen, että saan jatkaa tässä tehtävässä samalla, kun saan uuden, pohjoismaisen vastuun. Suomi on yksi Danske Bankin päämarkkinoita, ja uskon, että meillä on Suomessa paljon kasvumahdollisuuksia. Uskon, että uudessa roolissani Personal Customers Nordics –yksikön johtajana minulla on entistäkin paremmat mahdollisuudet tukea Suomen maaorganisaatiota saavuttamaan tavoitteensa”, Stojko Gjurovski sanoo.

Asiakkaan ääni vahvistuu
Osana uutta organisaatiorakennetta Danske Bank perustaa uuden Chief Customer Officer -toiminnon, jonka tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan ääntä organisaatiossa.

“Tärkeä osa muutosohjelmaamme on, että parannamme jatkuvasti tarjoamaamme ja suhdettamme asiakkaisiin. Haluamme varmistaa, että asiakasnäkökulma on vankasti integroitu päätöksentekoprosesseihimme läpi markkinoiden, ja perustamme siksi uuden Chief Customer Officer –toiminnon, sanoo Danske Bankin toimitusjohtaja Chris Vogelzang.

Thomas Mitchell siirtyy johtamaan Chief Customer Officer DK –toimintoa Tanskan vähittäispankin johtajan tehtävästä. Trond Mellingsæter jatkaa Danske Bankin Norjan maajohtajana ja ottaa myös Chief Customer Officer Nordic –toiminnon johtajan tehtävän.

Suomen organisaatiota sopeutetaan
Myös kustannusten alentaminen on osa Danske Bankin 2023-suunnitelmaa tehostaa toimintaa ja parantaa kilpailukykyä. Danske Bank -konserni kertoi tänään, että seuraavan 6–12 kuukauden aikana konsernista vähenee jopa 1600tehtävää. Myös Suomessa Danske Bank jatkaa pankin vahvistamista muuttamalla ja sopeuttamalla organisaatiota.

”Suomessa yhteinen tavoitteemme on kasvattaa liiketoimintaa ja markkinaosuuttamme. Jotta voimme palvella asiakkaitamme hyvin samaan aikaan, kun tehostamme toimintaamme, meidän täytyy kuitenkin kohdentaa voimavaramme entistä tarkemmin ja hyödyntää entistä selvemmin pohjoismaisia vahvuuksia ja tehokkaita toimintamalleja. Valitettavasti tämä voi tarkoittaa, että meillä on jatkossa vähemmän tehtäviä kuin nyt”, sanoo Stojko Gjurovski, Danske Bankin Suomen maajohtaja.

Koska suunnitelluilla muutoksilla voi olla henkilöstövaikutuksia, Danske Bank Suomi on tänään antanut osassa organisaatiotaan esityksen yhteistoimintaneuvotteluista, joiden tavoitteena on suunnata resursseja uudelleen ja tehostaa toimintaa. Suunniteltujen muutosten myötä pankin Suomen toiminnoista saattaa vähentyä yhteensä 52–73 tehtävää. Danske Bankilla on Suomessa noin 1900 työntekijää. Mahdolliset tehtävävähennykset eivät vaikuta pankin konttoriverkoston rakenteeseen.

“Tällaisia päätöksiä ei koskaan tehdä kevyesti, ja ymmärrän täysin, että ne aiheuttavat epävarmuutta. Teemme kaikkemme, jotta tehtävänsä mahdollisesti menettäville löytyisi uusi rooli pankissa”, Stojko Gjurovski sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa Danske Bank –konsernin uudesta kaupallisesta johtoryhmästä ja Better Bank 2023-ohjelmasta löytyy osoitteesta www.danskebank.com.


Lisätietoja Suomen organisaatioon liittyvistä sopeutussuunnitelmista: viestintäjohtaja Anu Ilvonen, puh 050 376 0438

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye