Sitra

Datajättien törttöily voi romuttaa toiveita paremmasta digitulevaisuudesta

Jaa
Kansainvälisen kyselytutkimuksen perusteella ihmisten luottamuspula on pullonkaula digitaalisen liiketoiminnan kasvulle. Myös tekoälyn mahdollistama kehitys on vaarassa, jos dataa ei saada.

Tekoälyyn ja datapohjaisiin palveluihin on ladattu suuria odotuksia niin yrityksissä kuin julkisellakin sektorilla, mutta odotukset uhkaavat lässähtää, jos data ei liiku.

Datan liikkumiselle merkittävä este taas on ihmisten kokema luottamuspula digitaalisten palvelujen tarjoajia kohtaan. Neljässä maassa toteutetussa kyselytutkimuksessa peräti 42 prosenttia vastanneista kertoi luottamuksen puutteen palveluntarjoajia kohtaan estävän heitä käyttämästä digitalisia palveluja.

”Datapohjainen talous on toistaiseksi rakentunut isoimpien toimijoiden ehdoilla, jotka keräävät itselleen valtavia datamassoja, joita ne sitten hyödyntävät pitkälti itse päättämillään tavoilla. Suurin osa tästä tapahtuu käyttäjien tietämättä. Kyselyn tulokset osoittavat, että tämä ei ole kestävä malli. Vastedes palvelujärjestelmällä pitäisi olla yhteiset, selkeät ja reilut pelisäännöt datan käsittelyyn.”, johtaja Antti Kivelä Sitrasta sanoo.

Kantar TNS Oy toteutti Sitran toimeksiannosta kyselyn marras-joulukuussa 2018 Suomessa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa, ja vastaajia oli yhteensä yli 8 000.

Luottamus rakentuu vaikutusmahdollisuudesta itseä koskevan tiedon käyttöön

Kyselyssä selvitettiin myös esimerkiksi sitä, ovatko tietovuodot ja väärinkäytökset rapauttaneet ihmisten luottamusta dataa kerääviin ja hyödyntäviin palveluihin. Kyselyn mukaan noin kolmannes kaikista vastaajista on väärinkäytösten vuoksi lopettanut tiettyjen palvelujen käytön tai muuttanut tietosuoja-asetuksiaan palveluissa. Vastaavasti kolmannes kertoi, etteivät kohut ole vaikuttaneet mitenkään heidän tapaansa käyttää palveluja.

Kyselyn perusteella luottamus rakentuu teoilla ja mahdollisuudella vaikuttaa itse omien tietojen käyttöön. Vastaajista 56 prosentin mielestä luottamus palveluntarjoajaa kohtaan nousee eniten, mikäli heillä on mahdollisuus hyväksyä tai kieltää omien tietojensa myynti kolmannelle osapuolelle. Rahallinen korvaus tai lisäpalvelut sen sijaan eivät lisää luottamusta.

Oma päätösvalta on ihmisille tärkeämpää kuin valmiiksi tehdyt päätökset. Ihmiset eivät halua tekoälyn tai muun ulkopuolisen tekevän päätöksiä heidän datansa käytöstä, vaan haluavat itse antaa luvan palveluntarjoajalle. Jopa 74 prosenttia suomalaisista vastaajista haluaa antaa itse luvan erikseen jokaiselle palveluntarjoajalle. Saksassa vastaava luku on 60, Hollannissa 47 ja Ranskassa 55.

”Kysely osoittaa, että ihmiset tarvitsevat keinoja tunnistaa luotettavat ja dataa reilulla tavalla käyttävät palvelut reilun kaupan tuotteiden tapaan. Kysely myös osoitti, että ihmiset tarvitsevat lisää tietoa ja työkaluja omien tietojensa hallintaan. Myös liiketoiminnassa tarvitaan uusia työkaluja, jotta GDPR:n linjaukset voidaan täyttää”, projektijohtaja Jaana Sinipuro Sitrasta sanoo.

Kysely toteutettiin osana Sitran IHAN®-hanketta, jossa rakennetaan reilun datatalouden perustuksia ja luodaan valtioiden rajat ylittävät pelisäännöt sekä ratkaisut reiluun datan vaihtoon ja hyödyntämiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaana Sinipuro, projektijohtaja, Ihmislähtöinen datatalous, Sitra
jaana.sinipuro@sitra.fi, 050 566 7113


Jukka Vahti, johtava asiantuntija, viestintä, Sitra
jukka.vahti@sitra.fi, 040 566 5152

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye