Bazar Kustannus

Dave Grohlin kauan odotettu omaelämäkerta on rehellinen muotokuva karismaattisesta rokkarista

Jaa
Foo Fighters -yhtyeen nokkamies Dave Grohl kertoo Tositarinoita-kirjassaan elämästään rentoon ja humoristiseen tyyliinsä. Grohlia pidetään pidetty yhtenä viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista rockmuusikoista.

Nirvanassa ja Foo Fightersissa maailmanmaineeseen noussut Dave Grohl syntyi Ohiossa ja kasvoi Virginiassa. Hän aloitti kitaran soiton 12-vuotiaana, ja lukioikäisenä hän siirtyi rumpuihin, joiden soittamisen hän opetteli itse musiikkia kuuntelemalla. Varsinaisen muusikon uransa Grohl aloitti Scream-nimisessä punkyhtyeessä, mutta suuren yleisön tuntemaksi hän tuli liityttyään Nirvanaan juuri ennen sen läpimurtoa vuonna 1991.

Tositarinoita on kokoelma hetkistä Grohlin elämän varrelta. Se on rehellinen muotokuva poikkeuksellisesta elämäntarinasta, joka kuitenkin koostuu tavallisista eletyn elämän hetkistä. Grohl kertoo muun muassa rakkaudestaan musiikkiin ja muusikkoystäviinsä, suhteestaan kotikaupunkiinsa Springfieldiin, isyydestään sekä urastaan Nirvanassa ja Foo Fightersissa. Kirja perustuu Grohlin Instagramissa julkaisemiin omaelämäkerrallisiin tarinoihin, mutta sisältää myös paljon ennen julkaisematonta materiaalia.

David Eric Grohl (s. 1969) on amerikkalainen muusikko, laulaja ja lauluntekijä. Hän toimi Nirvanan rumpalina ja sen hajottua perusti Foo Fighters -yhtyeen vuonna 1994. Grohl on toiminut myös rumpalina Them Crooked Vultures -yhtyeessä, jonka perustajajäseniin hän kuuluu.

Dave Grohl: Tositarinoita
Alkuteos The Storyteller | Suomentanut Simo Liikanen
448 sivua | Saatavana painettuna, e- ja äänikirjana

Arvostelukappaleet: info@bazarkustannus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Bazar Kustannus
Bazar Kustannus
Lönnrotinkatu 18
00120 Helsinki

http://www.bazarkustannus.fi

Bazar ­– Parasta lukemista

Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Urheilutoimittaja Johanna Nordlingin uutuuskirja tarjoaa analyyttisen katsauksen saksalaiseen jalkapalloon kesän EM-kisojen alla17.4.2024 09:21:00 EEST | Tiedote

Saksassa pitkään asunut ja jalkapalloon erikoistunut toimittaja Johanna Nordling kokoaa kirjassaan Jalkapallon muotoinen Saksa (Bazar) monipuolisen kuvan saksalaisen jalkapallon olemuksesta ja merkityksestä. Nordling on haastatellut kirjaa varten lukuisia Saksassa lajin parissa toimivia henkilöitä, kuten Bundesliigassa pelaavaa suomalaista maalivahtia Lukas Hradeckyä, jonka kipparoima Leverkusen varmisti muutama päivä sitten Saksan mestaruuden.

Bazarin syksyn 2024 uutuuskirjojen luettelo on nyt julkaistu9.4.2024 09:10:00 EEST | Tiedote

Syksyn kirjatapauksia ovat israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin uusi tietokirja Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia, Lucinda Rileyn romaani Vangittu kauneus, joka ilmestyy hänen poikansa Harry Whittakerin uudelleenkirjoittamana ja Vaeltaja-agenttijännärillään bestsellerkirjailijaksi ponnahtaneen Terry Hayesin kauan odotettu uutuustrilleri Kulkusirkka. Syksyllä ilmestyvät myös Christian Rönnbackan huippusuositun Hautalehto-sarjan 12. osa Rafael ja 25-vuotisjuhlapainos Juha Vuorisen kulttiklassikosta Juoppohullun päiväkirja. Bazarin syksy sisältää lisäksi laajan kattauksen jännitystä, hyvän mielen romaaneja, tietokirjallisuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevia Hidasta elämää -sarjan kirjoja. Syksyn 2024 julkaisuluettelo kattaa heinä–joulukuussa ilmestyvät uutuuskirjat ja pokkarit.

Kale Puontille Vuoden johtolanka -palkinto ja Rebekka Härköselle Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja6.2.2024 15:00:00 EET | Tiedote

Kale Puontin suositun Pasilan Myrkky -dekkarisarjan viides osa, Fadi (Bazar 2023), on voittanut Vuoden johtolanka -palkinnon, joka jaetaan aina edellisen vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle. Rebekka Härkösen Prinsessamekko (Bazar 2023) on valittu viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi ja palkittu Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla. Suomen dekkariseura jakoi maamme merkittävimmät jännityskirjallisuuden palkinnot tänään 6.2. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye