Tammi

#dekkarifestivaalin ulkomaiseksi kirjailijavieraaksi 16.9. saapuu brittidekkaristi Elly Griffiths

Jaa
Kiinnostavimmat rikoskirjailijat ja dekkarifanit yhteen tuova #dekkarifestivaali järjestetään kolmannen kerran syyskuussa. Festivaalin tähtivieraaksi saapuu brittiläinen Elly Griffiths, joka tunnetaan parhaiten arkeologi Ruth Gallowaysta kertovasta dekkarisarjastaan. #dekkarifestivaali järjestetään lauantaina 16.9.2017 Helsingin Pörssitalolla.

Syyskuun 16. 2017 kolmatta kertaa järjestettävä #dekkarifestivaali kerää yhteen rikoskirjallisuuden kiinnostavimmat nimet Helsingin Pörssitalolle. Festivaalilla nähdään muun muassa ensimmäistä kertaa Suomen vierailulle saapuva, suositun Ruth Galloway -mysteerisarjan luoja, Elly Griffiths, esikoistrillerillään suoraan tähtikaartiin noussut Max Seeck sekä lukijoiden kestosuosikki Leena Lehtolainen, joka on myös #dekkarifestivaalin suojelija.

”Ensimmäinen #dekkarifestivaali järjestettiin vuonna 2015 ja jo se osoitti, että tilaus uudenlaiselle lukijat ja tekijät yhdistävälle tapahtumalle oli suuri. Monipuolisesti jännityskirjallisuuteen keskittyvä #dekkarifestivaali on saanut loistavaa palautetta niin tapahtumaan osallistuneilta kirjailijoilta kuin festivaalikävijöiltäkin”, kertoo festivaalin johtaja Outi Mäkinen, joka on Suomen dekkaripiireissä tunnettu aktiivi ja ammattilainen ja joka päivätyökseen toimii Kustannusosakeyhtiö Tammen kustannusjohtajana.

”Koska aktiivisia rikoskirjallisuuden ystäviä on paljon ja odotan suosion edelleen kasvavan, siirrämme tapahtuman suurempiin tiloihin tunnelmalliseen Pörssitaloon. On upeaa saada #dekkarifestivaalin ulkomaiseksi kirjailijavieraaksi maailmalla suuren suosion saavuttanut Elly Griffiths, joka täydentää kotimaista esiintyjäkaartia hienosti. Griffithsin ensimmäinen suomennettu dekkari Risteyskohdat on otettu vastaan erittäin innostuneesti”, Mäkinen jatkaa.

#dekkarifestivaalin muut esiintyjät julkistetaan kesäkuussa, jolloin myös lipunmyynti tapahtumaan aukeaa.

Elly Griffiths (s.1963) on englantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten arkeologi Ruth Gallowaysta kertovasta huippusuositusta dekkarisarjastaan. Sarjan ensimmäinen suomennettu romaani Risteyskohdat (suom. Anna Lönnroth) ilmestyi maaliskuussa ja se saa jatkoa syyskuussa ilmestyvän Januksen kivi -romaanin myötä. Sarja tarjoaa oivasti punottuja juonia, mystisiä Englannin rannikkomaisemia, kohtaamisia menneisyyden kanssa sekä terävän ja inhimillisen päähenkilön. Ennen kirjailijanuraansa Griffiths työskenteli lastenkirjallisuuden parissa kustannusalla. Sarjaa suomentava Anna Lönnroth harrastaa arkeologiaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ari Elo | tiedottaja | Kustannusosakeyhtiö Tammi
ari.elo@bonnierbooks.fi

Arvostelukappalepyynnöt:
tiedotus@tammi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Hanna Brotheruksen uutuusteos Äitini, tyttäreni käsittelee elämän haurainta ja vahvinta suhdetta9.4.2024 14:47:53 EEST | Tiedote

Kahden rakastetun romaanin jälkeen Hanna Brotherus julkaisee kauniin haastatteluteoksen, joka sisältää ainutlaatuisia tarinoita äidin ja tyttären suhteesta. Hän kutsui erilaisia äitejä ja tyttäriä keskusteluihin löytääkseen uusia näkökulmia ja peilatakseen omia ajatuksiaan. Tiistaina 23.4. ilmestyvässä teoksessa Äitini, tyttäreni (Tammi) kokemuksiaan avaavat esimerkiksi Katja Ståhl, Eva Wahlström, Minna Tervamäki ja Aira Samulin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye