Demarinaiset

Demarinaiset: Harrastukset ovat tärkeä osa tyttöjen hyvinvointia

Jaa
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Harrastukset ovat tärkeä osa tyttöjen hyvinvointia ja ne vähentävät myös yksinäisyyden tunnetta. Tutkimusten mukaan 13 prosenttia tytöistä kokee itsensä melko tai usein yksinäiseksi. Yksi ratkaisu yksinäisyyden tunteen vähentämiseen on matalan kynnyksen harrastustoiminta. Harrastusmahdollisuuksia rajoittavat liian usein kustannuskysymykset: vähävaraisten tai työttömien lapset harrastavat muita vähemmän.

”Maksutonta matalan kynnyksen harrastustoimintaa on tuettava valtakunnallisesti, sillä se maksaa itsensä takaisin osallisuudella ja vähentämällä mahdollisia mielenterveysongelmia”. toteaa Demarinaisten puheenjohtaja, Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen.

Pelastakaa Lapset ry:n teetättämän tutkimuksen mukaan, 70 prosenttia vähävaraisista perheistä tulevista nuorista kokee syyllisyyttä perheensä taloudellisesta tilanteesta – luvut ovat huolestuttavat ja tällä on suora yhteys myös nuorten mielenterveysongelmiin. Kyselyyn vastanneista joka kymmenes vastasi tulevansa vähävaraisesta perheestä. Harrastusten rooli nuorten elämässä on erittäin tärkeä, sillä ne kasvattavat nuorten sosiaalisia taitoja, antavat onnistumisen kokemuksia sekä vähentävät yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia.

Harrastustoiminnan järjestämisessä on syytä kiinnittää huomiota myös harrastusmahdollisuuksien monipuolisuuteen, esimerkiksi tarjoamalla myös luovia harrastusmahdollisuuksia liikuntamahdollisuuksien lisäksi.

Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa tullaan panostamaan nuorten matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksiin niin sanotun Islannin mallin mukaan, jossa jokaiselle nuorelle taataan vähintään yksi harrastus koulupäivän yhteydessä. Tämän lisäksi kouluja ja muita oppilaitoksia aletaan hyödyntämään enemmän aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteydessä.

”Harrastustoiminnan kehittämisessä tärkeässä asemassa ovat erityisesti kunnat ja kolmas sektori sekä ennen kaikkea myös nuorten itsensä ääni. Hallituskaudella aloitettava valmistelu on tärkeä uudistus, jolla tullaan parantamaan nuorten hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta. ” Tuppurainen päättää.

Demarinaisten hallitus 11.10.2019 Tyttöjen päivänä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Orpon hallituksen kehysriihi johtaa kurjistumisen kierteeseen15.4.2024 14:27:13 EEST | Tiedote

Orpon hallitus kokoontuu tällä viikolla kehysriiheen. Hallituksen tavoitteena on päättää noin kolmen miljardin euron lisäsäästöistä vielä tälle hallituskaudelle. Hallitus on epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan, ja kasvutavoitteiden kaaduttua hallitus on ajautunut leikkauskierteeseen. Alustavien tietojen mukaan leikkauksia ollaan tekemässä muun muassa eläkkeisiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä järjestöjen valtionavustuksiin.

Ei sairaalaverkon alasajolle12.4.2024 14:01:17 EEST | Tiedote

Orpon ja Purran hallitus aikoo leikata sairaaloista ja niiden palveluista. Tällä leikkauksella tavoitellaan sadan miljoonan euron säästöjä. Kotkan, Savonlinnan, Mikkelin, Kajaanin, Kemin, Kokkolan ja Hämeenlinnan keskussairaaloiden toimintoja, kuten tehohoitoa, ympärivuorokautista leikkaustoimintaa ja synnytyksien hoitamista ollaan lopettamassa. Näillä päätöksillä tilalle jäisi vain iso terveyskeskus. Tämän lisäksi supistamisvaarassa ovat Vaasa, Joensuu, Lappeenranta tai Rovaniemi. Näillä päätöksillä Orpon hallitus sulkisi puolet Suomen synnytyssairaaloista.

Demarinaiset vaativat rotia hallituksen poliittisiin virkanimityksiin17.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Demarinaisten hallitus on erittäin huolissaan Orpon ja Purran hallituksen valitsemasta linjasta nimittää oman puolueen jäseniä keskeisiin virkoihin. Näistä tuorein esimerkki on perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantasen poliittisen valtiosihteerin nimittäminen suoraan Supon pääjohtajaksi. Ennen vaaleja perussuomalaiset vastustivat poliittisia virkanimityksiä, mutta valtaan päästyä virkoja jaetaan jäsenkirjan perusteella. Etenkin suojelupoliisin päällikön poliittinen virkanimitys herättää paljon kysymyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye