Demarinuoret

Demarinuoret: Hallituksen koulutusleikkaukset jatkuvat vieläkin - uudistukset loistavat poissaolollaan

Jaa

Valtiovarainministeri Orpo (kok.) julkisti tänään ehdotuksensa vuoden 2019 valtion talousarvioksi. Demarinuoret paheksuu koulutusleikkausten jatkumista indeksijäädytysten muodossa arviolta noin 120 miljoonan euron edestä. Monet tärkeät uudistukset näyttävät jäävän hallituksella tekemättä kokonaan.

“Sanoo Orpo mitä tahansa, niin hallituksen koulutusleikkaukset jatkuvat vielä ensi vuonnakin indeksijäädytysten muodossa. Erityisen kestämätön on kuitenkin se tapa, jolla hallitus on kurmoottanut toisen asteen ammatillista koulutusta. Jo nyt opiskelua on siirretty liikaa työpaikoille, koulutuksen keskeyttää 11,4 % opiskelijoista, opetus ja ohjaus ovat vähentyneet ja opiskelijoiden tyytymättömyys on kasvussa. Vaikka hallitus panostaa nyt ammatilliseen koulutukseen 15 miljoonaa euroa, summa on täysin riittämätön kun sieltä on aiemmin leikattu 180 miljoonaa euroa. Tyhjää parempi, mutta mittaluokka on väärä”, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi huomauttaa.

Talousarvioneuvottelut jatkuvat ensi viikolla ja Sipilän hallitus kokoontuu budjettiriiheen 28.-29.8. Hallituksen kausi lähenee loppuaan, joten nyt olisi viimeinen tilaisuus niille uudistuksille, jotka uhkaavat jäädä hallitukselta kokonaan tekemättä. Esimerkiksi oppivelvollisuusiän pidentäminen on uudistus, josta löytyy runsaasti tietoa eikä tarvetta lisäselvityksille ole. Kyse on enää poliittisesta tahdosta, jota löytyy toivottavasti budjettiriihessä.

“Joka vuosi noin 10 000 nuorta eli 15 % ikäluokasta jää pelkän peruskoulun varaan. Sen sijaan, että hallitus ottaisi asian vakavasti ja korottaisi kerralla oppivelvollisuusikää 18 ikävuoteen, on se tyytynyt näpertelemään pienien täsmätoimien kanssa. Oppivelvollisuusiän pidentäminen toimisi nuorille viestinä siitä, että jokaiselle löytyy opiskelupaikka, opinnot eivät jää rahasta kiinni ja yhteiskunnassamme halutaan pitää kaikki mukana. Sitä suosittaa myös talouspolitiikan arviointineuvosto. Oppivelvollisuuden pidentäminen olisi varmasti hyvä keino puuttua myös siihen ns. “työttömyyden kovaan ytimeen”, josta Orpo paljon puhuu”, Näkkäläjärvi päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on yli 110-vuotias poliittinen nuorisojärjestö, joka toimii niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuoret: Perintövero on Suomen parhaita veroja ja sitä tarvitaan jatkossakin!11.10.2018 14:33Tiedote

Eduskunnassa keskustellaan tänään kansalaisaloitteesta perintö- ja lahjaveron poistamiseksi. Demarinuoret eivät kannata kansalaisaloitetta ja kehottavat eduskuntaa äänestämään kansalaisaloitteen hylkäämisen puolesta. Perintöveroa pitäisi sen sijaan korottaa hillitysti enimmillään 40 %:iin, lisätä perintöveron progressiivisuutta sekä poistaa perintöveron sukupolvenvaihdoshuojennus. Perintöveron maksuaikoja on myös paikallaan joustavoittaa.

Demarinuoret: Ulkoministeri Soinin luottamuksesta äänestettävä13.8.2018 14:54Tiedote

Demarinuoret haluaa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta välikysymyksen. Ministerin on nautittava eduskunnan luottamusta ja eduskunta voi mittauttaa ministerin luottamuksen välikysymyksellä, mikäli 20 kansanedustajaa sitä vaatii. Ulkoministeri Soinin toistuvat aborttivastaiset kannanotot ja osallistuminen ulkomailla aborttia vastustavaan mielenosoitukseen ovat selkeästi vastoin Suomen ihmisoikeus- ja ulkopoliittista linjaa.

Näkkäläjärvi: Puolueiden nimettävä ehdokkaansa EU-komissaariksi - Urpilainen SDP:n komissaariehdokkaaksi29.6.2018 06:07Tiedote

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi esittää, että eduskuntapuolueet sitoutuvat nimeämään omat ehdokkaansa Suomen EU-komissaariksi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Suomen EU-komissaarin on tähän asti nimittänyt Suomen hallitus, mutta käytännössä henkilö on valittu eduskuntavaalien suurimman puolueen ehdotuksesta. Komissaariehdokkaiden nimeäminen ennen eduskuntavaaleja toisi menettelyyn avoimuutta ja edistäisi EU-keskustelua eduskuntavaaleissa. Eduskuntavaaleja pidetään pääministerivaaleina, mutta ne ovat lähtökohtaisesti myös komissaarivaalit.

Demarinuoret tavoittelee 5 nuorta kansanedustajaa ja yhtä nuorta MEPiä vuoden 2019 vaaleissa10.6.2018 14:56Tiedote

Demarinuorten liittokokous on asettanut tavoitteita liittokokouskaudelle 2018-2020. Demarinuorten tavoitteena on saada SDP:n eduskuntaryhmään viisi alle 32-vuotiasta kansanedustajaa ja europarlamenttiin yksi alle 32-vuotias MEP. Mahdollisissa maakuntavaaleissa tavoitteena on, että SDP:n ehdokkaista vähintään kymmenen prosenttia on alle 32-vuotiaita ja nuorten ehdokkaiden keräämän äänimäärän on oltava vähintään kymmenen prosenttia kaikkien SDP:n ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Demarinuoret: Raiskauslainsäädäntö on uudistettava - Demarinuoret tukee Suostumus 2018 -kampanjaa10.6.2018 14:20Tiedote

Demarinuoret vaatii raiskauksen määritelmän muuttamista jokaisen ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Suomen lainsäädäntö on edelleen puutteellinen itsemääräämisoikeuden toteutumisen näkökulmasta. Raiskaus on tulevaisuudessa määriteltävä suostumuksen puutteen eikä käytetyn väkivallan tai sen uhan kautta. Demarinuoret antaa täyden tukensa 5.6.2018 alkaneelle Suostumus2018-kansalaiskampanjalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme