DemarinuoretDemarinuoret

Demarinuoret ja Vasemmistonuoret: Nuorille on taattava reilu mahdollisuus kodin omistamiseen

Jaa
Demarinuoret ja Vasemmistonuoret peräänkuuluttavat kohtuuhintaisen asumisen turvaamista erityisesti nuorille ja muille pienituloisille ihmisille eri elämänvaiheessa. Asunto on ihmisoikeus – ja asuntopolitiikalla tulee Suomessa vahvistaa ihmisten mahdollisuuksia oman kodin hankkimiseen sekä edulliseen asumiseen varallisuudesta riippumatta.
Kuva: Demarinuoret & Vasemmistonuoret
Kuva: Demarinuoret & Vasemmistonuoret

Asuntomarkkinat ovat keskeinen esimerkki siitä, kuinka kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä näkyy Suomessa. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia kerryttää varallisuutta omistusasumisen muodossa. Esteenä ovat erityisesti asuntojen nousevat hinnat, epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen, varallisuuserot sekä opintojen pidentyminen. Kaikki nämä vaikuttavat sekä yksin että erikseen, mahdollisuuteen saada asuntolainaa pankista,” toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Yle Kioskin (5.2.2021) mukaan Suomessa on “vuokralla asumiseen tuomittu sukupolvi.” Moni nuori pystyy varmasti samaistumaan tähän. Kaikki eivät välttämättä ole edes osanneet haaveilla omistusasunnosta ajatellessaan, että asuntomarkkinat eivät ole heitä varten. Samaan aikaan valmiiksi varakkaat kerryttävät itselleen lisää omaisuutta pienituloisten huonon markkina-aseman avulla. Eriarvoisuuskehitykselle ei näy loppua, jollei asuntomarkkinoihin tulla voimakkaammalla asuntopolitiikalla mukaan.

Valtion etuusjärjestelmän voidaan nähdä lisäävän varallisuuseroja. Kelan asumistilastoista vuodelta 2019 ilmenee, että asuntosijoittajat saavat runsaasti tukea valtiolta vuokralaisille maksettavan asumistuen muodossa. Asumistukea ei kuitenkaan myönnetä suoraan lainan lyhennyksiin, jos omistaja itse asuu asunnossaan. Vuokra-asuntoon maksetaan suhteessa enemmän asumistukea, kuin omistusasuntoon. Suomen etu olisikin, että mahdollisimman moni saisi asua omistusasunnossa.

Meillä on tilanne, jossa pankeilla ei ole kannattavaa ottaa riskiä asuntolainan myöntämisessä pienituloisille. Varakkaiden perheiden jälkeläisille ja korkeakoulutetuille pankit puolestaan arvioivat riskit pienemmiksi ja heidän kohdallaan otetaan herkemmin riskejä myöntää lainaa omistus- ja sijoitusasuntoihin. Sen lisäksi, että asetelma asuntomarkkinoilla on epäreilu, käyvät varallisuuserot myös yhteiskunnalle ja veronmaksajille kalliiksi.” kiteyttää Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh

Demarinuoret ja Vasemmistonuoret vaativat asuntopolitiikalle uutta suuntaa. Myös nuorten ja vähävaraisten on päästävä mukaan asuntomarkkinoille. Asuntopolitiikka on kestävää vain silloin, kun päätöksillä torjutaan sosiaalista segregaatiota kunnissa.

Lisätietoja:

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
p. 040 0596 521

Liban Sheikh
Puheenjohtaja
Vasemmistonuoret ry
Liban@vasemmistonuoret.fi
p. 050 501 9721

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Demarinuoret & Vasemmistonuoret
Kuva: Demarinuoret & Vasemmistonuoret
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka ehdolle eurovaaleissa - “Olemme todellinen vastavoima pimeiden voimien keskellä”16.3.2024 07:13:56 EET | Tiedote

Demarinuorten puheenjohtaja, pohjoiskarjalainen Emilia Kangaskolkka on ehdolla kesäkuun eurovaaleissa. Kangaskolkka on huolissaan kasvaneista poliittisista jännitteistä Euroopan unionin ympärillä sekä erityisen huolestunut äärioikeiston noususta Euroopassa. Hänen mielestään esimerkiksi perussuomalaisten haihattelu EU-erolla on vastuutonta. – Me sosialidemokraatit olemme todellinen vastavoima pimeiden voimien keskellä. Euroopan unionin tulevaisuuden tulee rakentua yhtenäisyyden ja syventyvän integraation varaan, vaatii Kangaskolkka. – Tavoitteena on rakentaa taloudellisesti kestävä sekä ihmisille inhimillinen ja turvallinen Euroopan unioni, jossa ilmaston ja luonnon kantokyky määrätietoisesti turvataan, päättää Kangaskolkka. Turvallisuustilanne Euroopassa on historiallisen heikko. Kangaskolkka on huolissaan sen heijastuksista myös Itä-Suomeen. Kangaskolkka vihjaa, että Euroopan unioni tarvitsee päätöksentekoon itäsuomalaista elämänasennetta. – Suomen aloitteellisuus EU:ssa, Natossa ja m

Kädenlämpöisten rauhantoivotusten aika on ohi – Suomen on vietävä enemmän tykistöammuksia Ukrainaan24.2.2024 10:08:44 EET | Uutinen

Kun venäläiset joukot vyöryivät Ukrainan rajojen yli tasan kaksi vuotta sitten, maailma pidätti henkeään. Tankkien lähestyessä Kiovaa Ukrainan sodasta tuli hetkeksi paitsi koko maailman huolenaihe, myös symbolinen taistelu demokratian ja Venäjän imperialismin välillä. Ukrainan kansa ei ole edelleenkään taipunut, mutta samaa ei ikävä kyllä voi sanoa maan liittolaisista. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, etteivät EU:n jäsenmaat saa kevääseen mennessä kasaan Ukrainalle lupaamiaan miljoonaa tykistöammusta. “Läntisen yhteisön ponneton tapa reagoida Venäjän tykistöylivoimaan turhauttaa. Presidentti Zelenskyi on kansainvälisissä yhteyksissä ilmaissut toistuvasti, kuinka paha pula Ukrainalla on tykistöammuksista. On selvää, että Venäjä on Georgian sodasta lähtien pyrkinyt hyvin systemaattisesti horjuttamaan sääntöperusteista maailmanjärjestystä. Jos sotatoimille ei saada loppua nyt, Putinin mustalta listalta löytyy aina seuraava uhri”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka

Kutsu medialle: Jutta Urpilainen Demarinuorten Tulevaisuuden Eurooppa -seminaarin pääpuhujana24.11.2023 12:01:45 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, Demarinuoret järjestää Tulevaisuuden Eurooppa -seminaarin 25.11. lauantaina kello 12.15 alkaen Oodin Maijansalissa. Tapahtuman pääpuhujaksi saapuu komissaari Jutta Urpilainen, joka on ilmoittanut olevansa käytettävissä presidenttiehdokkaaksi. Tilaisuus on avoin kaikille. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Pyydämme teitä ilmoittautumaan tapahtumaan tullessa tapahtuman järjestäjille. Seminaarin ohjelma: 12.15-12.30 Avaussanat 12.30-13.00 Komissaari Urpilainen 13.00-13.30 Kahvitauko 13.30-14.15 Paneeli: Suomi osana turvallista ja avointa Eurooppaa. Panelisteina Juha Jokela, Emilia Uljas, Benjamin Shemeikka,Miapetra Kumpula-Natri 14.15-14.30 Tauko 14.30-15.15 Paneeli: EU:n ja Suomen rooli kansainvälisessä kilpailussa. Panelisteina Eero Heinäluoma, Mika Maliranta, Sini Saarni 15.15-15.30 Loppusanat - Emilia Kangaskolkka Lisätietoja Emilia Kangaskolkka puheenjohtaja Sosialidemokraattiset Nuoret ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye