Demarinuoret

Demarinuorten Perholehto puoluevaltuustossa: vastentahtoiselle osa-aikatyölle tehtävä loppu

Jaa

Demarinuorten puhe SDP:n puoluevaltuustossa 19.11.2022.

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.


Kiitos puheenjohtaja, arvoisa puoluevaltuusto,

haluan aloittaa puheeni sanomalla kiitos. Se on sana, jonka unohdamme liian usein. Tällä hallituskaudella on saatu paljon hyvää aikaan, usein sitä ehkä itse ymmärtämättäkään.

Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Sannan johdolla Suomea on ohjattu läpi kriisien, huolehtien niidenkin keskellä siitä, että täytämme yhä mahdollisimman hyvin lupaukset, jotka ennen vaaleja annoimme. Iso kiitos tästä koko nuorisoliiton puolesta.

Hyvät ystävät,

Valtionvelan kauhistelu on palannut taas voimalla julkiseen keskusteluun. On selvää, että vaaleja kohti mentäessä linjaamme tullaan penäämään yhä enemmän.

Oikeisto lietsoo huutamaan kilpaa siitä, kuka leikkaa eniten. Sen he osaavat. Edellinen hallituskausi osoitti, miten koko maan tulevaisuutta voi halutessaan murentaa massiivisilla leikkauksilla. Vaikka he nyt kurmuuttavat meitä omista epäonnistumisistaan, jättäisivät he kasvun siemenet jatkossakin istuttamatta.

Meidän linjamme on juuri päinvastainen. Nyt ei ole aika leikata tulevaisuudesta, vaan panostaa siihen. Julkinen talous on otettava vakavasti, mutta ei vastuuttomasti, epäoikeudenmukaisesti.

Myös me Demarinuoret tulemme julkaisemaan vielä tämän kuun aikana näkemyksiämme siihen, kuinka yhtäältä kehittää hyvinvointivaltiota ja turvata sen rahoituksellinen kestävyys.

Hyvät ystävät,

Suomalainen hyvinvointivaltio, jota taloudellisella kestävyydelläkin turvataan, ei syntynyt sattumalta. Se syntyi sopimusyhteiskunnasta.

Talous ei ole siksi lainkaan ainoa asia, johon meitä oikeiston vastavoimaksi tarvitaan. Jo Sipilän hallituksen kausi oli työtä tekeville ja työttömille poikkeuksellisen raskas. Jos me emme aina tästä päivästä vaaleihin saakka toimi siten, miten työväenliikkeen pitäisi toimia, odottaa edessä paikallinen sopiminen, ay-liikkeen alasajaminen, keskitetyn järjestelmän ja yleissitovuuden purkaminen.

Meillä on pirullinen työmarkkinarikollisuus kitkemättä, alipalkkaus kriminalisoimatta, ammattiliittojen itsenäinen kanneoikeus myöntämättä, samapalkkaisuus edistämättä.

Lisäksi on yksi erityinen asia, jossa haluan vedota puolueeseemme: otetaan tahtomattaan osa-aikatyötä tekevien oikeudet osaksi agendaamme.

Aivan liian moni joutuu vuodesta toiseen kituuttamaan työssä, jonka tuntimäärä on niin pieni, että palkalla ei selviä tavallisesta arjesta. Tällöin on turvattava yhteiskunnan tukiverkkoihin, sosiaaliturvaan.

Yhä silloinkaan työnantajan ei tarvitse perustella osa-aikaisuutta. Minusta se ei ole oikein. Ei ole oikein, että sosiaaliturvajärjestelmän on pelastettava yhä useampi palkansaaja köyhyydeltä vain siksi, että työtä tekemällä ei tule toimeen vaikka kuinka yrittäisi. Sen vuoksi toivon, että SDP työskentelee hartiavoimin sen eteen, että vastentahtoinen osa-aikatyö kitketään ja lisätyön tarjoamisen järjestystä selkeytetään.

Arvoisa puoluevaltuusto,

Tällä hallituskaudella on saatu aikaan paljon hyvää, mutta vähintään yhtä paljon on vielä tekemättä. Siihen työhön meitä kaikkia yhä tarvitaan - ja siihen työhön haluan jokaista meistä rohkaista. Kiitos paljon, ja oikein mukavaa kokousta!



Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuorten Perholehto: Keskusta on yksi Suomen ympäristövihamielisimmistä puolueista29.11.2022 12:51:39 EET | Tiedote

Keskusta on kunnostautunut hallituksen rivien horjuttajana. Aiemmin suurta keskustelua herätti puolueen toiminta saamelaiskäräjälain osalta. Viimeisimpänä tulilinjalle on joutunut hallituksen toukokuussa linjaama luonnonsuojelulaki. Demarinuorten Perholehto pitää Keskustan toimintaa epäisänmaallisena oman edun tavoitteluna, joka murentaa politiikan uskottavuutta. ”Keskustan pakka on levällään kuin Jokisen eväät. Puolue ei näytä enää itsekään tietävän, ovatko he hallitus- vai oppositiopuolue. Surullisinta tässä on, että upporikasta ja rutiköyhää pelataan sekä ihmisoikeuksien että luonnon kantokyvyn kustannuksella”, puuskahtaa Demarinuorten puheenjohtaja Perholehto. Luontokato ja ilmastonmuutos uhkaavat koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Demarinuorten mukaan jokaisen vastuullisen puolueen tulisi pyrkiä politiikallaan siihen, että luontokato pysäytetään vuoteen 2025 mennessä. “Viimeistään luonnonsuojelulakia vastaan valiokunnissa äänestäminen osoittaa, että Keskusta kuuluu Suomen ympäristövi

Demarinuorten Perholehto: ilmastoruokaohjelman jarruttaminen on totuuden välttelyä ‒ kanna vastuusi, Kurvinen!2.11.2022 07:30:00 EET | Tiedote

Marinin hallitusohjelmaan kirjatun ilmastoruokaohjelman valmistelu on hautautunut maa- ja metsätalousministeriöön. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto syyttää ministeri Kurvista ohjelman valmistelun tahallisesta jarruttelusta. Perholehdon mukaan suomalaisille ei tule antaa valheellista kuvaa siitä, että eläinperäisten tuotteiden kulutusta ei tulisi vähentää.

Demarinuorten Perholehto: Mielenterveyskriisi ei ratkea pelkällä Terapiatakuulla20.9.2022 10:07:41 EEST | Tiedote

Demarinuoret osallistuu 20.9. "Jonota Terapiatakuun puolesta" -tempaukseen osana laajaa järjestöjen ja kansalaisten rintamaa. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto on pettynyt siihen, että Terapiatakuu ei edennyt kansalaisaloitteen tarkoittamalla tavalla. Samanaikaisesti hän kantaa huolta siitä, että mielenterveysongelmien ja uupumisen juurisyihin ei tunnuta etsittävän ratkaisuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme