Demarinuoret

Demarinuorten Perholehto: Suomeen vaalikohtaiset kampanjakatot

Jaa

Alustavien tietojen mukaan aluevaltuutetuiksi valittiin 67 alle 30-vuotiasta nuorta eli 4,68 prosenttia kaikista valituista. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto pitää nuorten päättäjien osuutta hälyttävän alhaisena ja vaatii tuleviin vaaleihin konkreettisia toimia tilanteen parantamiseksi. Perholehto esittää, että Suomeen säädettäisiin laki vaalikohtaisista kampanjakatoista.

– Yksi keskeinen ongelma on, että rahalla saa valtaa, mutta nuorilla ehdokkailla ei ole sitä vaaleihin käytettäväksi. Näkyvä kampanjointi opiskelijabudjetilla on käytännössä mahdotonta ilman merkittävää taloudellista tukea. Laki vaalikohtaisista kampanjakatoista olisi omiaan tasaamaan ihmisten taloudellisia mahdollisuuksia kampanjoida. Ei voi olla niin, että ovi esimerkiksi Arkadianmäelle aukeaa vain kymmenien tuhansien eurojen vaalikassalla, tuhahtaa Perholehto.

Nuoret ovat tutkitusti kiinnostuneempia politiikasta kuin aikoihin. Erilaiset kansalaisvaikuttamisen muodot keräävät kiinnostusta, mutta varsinainen edustuksellisuuteen perustuva poliittinen järjestelmä ei saavuta nuoria. Aluevaalien ehdokkaista vain 7,6 % oli 18-29-vuotiaita, vaikka heidän osuutensa koko väestöstä on hieman yli 14 %. Nuorten syyttelyn sijaan on keskityttävä poistamaan osallistumisen esteitä.

– Vaaleista toiseen nuoret jäävät aliedustetuksi väestöryhmäksi päätöksenteossa. Ainaisen voivottelun sijaan olisi korkea aika tehdä uudistuksia, joilla nuorten osallistumisen esteitä vaaleihin aidosti purettaisiin. Moni nuori jätti näissäkin vaaleissa ehdokkuuden väliin, sillä aluevaaleissa kampanjointi viime kevään kuntavaalien jälkeen olisi tullut liian kalliiksi, kommentoi Perholehto.

– Julkisuuteen nousee aina aika ajoin jokin tapahtuma, joka tekee demokratian kriisistä ajankohtaisen. Olipa kimmokkeena äänestysaktiivisuus tai puolueiden laskevat jäsenmäärät, ei kohahdus johda konkreettisiin toimiin. On absurdia, että  kansalaisaloitteiden jättämisen mahdollistanut perustuslain muutos on raikkain uudistus, johon tämä yhteiskunta näyttää kykenevän, päättää Perholehto.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Poliittiset nuorisojärjestöt seisovat yhdessä Ukrainan tukena – We Stand with Ukraine –mielenosoitus lauantaina23.2.2022 15:17:19 EET | Tiedote

Eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt järjestävät yhdessä mielenosoituksen We Stand with Ukraine lauantaina 26.2.2022 Helsingissä. Mielenosoituksen tarkoituksena on osoittaa suomalaisen nuorison tuki Ukrainalle ja sen kansalaisille sekä vaatia Venäjän hallintoa palauttamaan rauha Eurooppaan. Tapahtuman järjestäjinä ovat Demarinuoret, Keskustanuoret, Kokoomusnuoret, Kristillisdemokraattiset Nuoret, Liike Nyt Nuoret, Perussuomalainen nuoriso, RKP-nuoret, Vasemmistonuoret sekä Vihreät nuoret. Rauhanmielenosoitus alkaa lauantaina kello 12 Esplanadin puistosta, josta siirrytään kello 13 Tehtaankadulle Venäjän suurlähetystön läheisyyteen.

Demarinuorten Perholehto: Huumeiden käyttäjien kuolemilta suljetaan silmät - käyttöhuoneiden pilotointiin annettava lupa31.1.2022 13:17:43 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi 31.1. uuden huumekuolemien vähentämiseen tähtäävän mallin. THL:n mukaan huumekuolemien ehkäisyyn tulisi suhtautua yhtä painokkaasti kuin liikennekuolemiin, sillä huumeisiin kuolee vuosittain enemmän ihmisiä kuin tieliikenteessä. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto pitää THL:n suosituksia vakavana viestinä, jonka tulisi johtaa Suomessa välittömiin toimiin päihdepolitiikan uudistamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme