Destia Oy

Destia toteuttaa Vt 12 Eura–Raijala parannushankkeen

Jaa
Destia parantaa Valtatietä 12 välillä Eura–Raijala Varsinais-Suomessa. Syyskuussa alkaneessa hankkeessa tie levennetään ja tien kantavuutta parannetaan.

– Urakka sisältää myös pohjavesisuojauksen rakentamisen, millä vähennetään pohjavesialueen pilaantumisriskiä. Myös alueen viisi siltaa uusitaan ja kevyen liikenteen olosuhteita parannetaan rakentamalla uusi alikulkukäytävä, kertoo Destian työpäällikkö Eetu Väisänen.  

Valtatie 12 on osa kansainvälistä liikenneverkkoa. Valtatie toimii Rauman Sataman ja koko seudun teollisuuden kuljetusten pääreittinä sisämaahan. Liikennemäärästä noin 15-20 prosenttia on raskaita ajoneuvoja, ja määrän ennustetaan kasvavan merkittävästi tulevien vuosien aikana. 

Valtatien turvallisuus ja sujuvuus paranevat hankkeen valmistuttua vuoden 2019 lopulla. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: työpäällikkö Eetu Väisänen, p. 040 351 0790, eetu.vaisanen(a)destia.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Destia Oy
Destia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00520 Helsinki

020 444 11http://www.destia.fi

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli noin MEUR 478. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä. www.destia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Destia Oy

Destia voitti Espoon kaupunkiradan alueurakka 3:n22.1.2024 11:30:28 EET | Tiedote

Destia on voittanut Väylävirastolta Espoon kaupunkiradan alueurakan 3, joka sijoittuu hankkeessa välille Koivuhovi – Espoon keskus. Nelivuotisessa, noin 80 miljoonan arvoisessa urakassa Destia rakentaa 4,5 kilometriä uutta kaksoisraidetta sekä korjaa ja rakentaa yhteensä yhdeksän siltaa. Urakkaan sisältyy myös louhinta- ja pohjanvahvistustöitä, valaistusteknisiä töitä sekä jalankulun ja pyöräilyn väylien sekä melusuojausten rakentamista. Destia toteuttaa myös Koivuhovin ja Tuomarilan asema-alueiden parannustöitä sekä urakka-alueeseen liittyviä katu-, vesihuolto- ja vihertöitä.

Raitioteiden merkitys kaupunkikehitykseen on suurempi kuin pelkkä kiskopari kertoo Destian tuore katsaus10.10.2023 10:41:40 EEST | Tiedote

Raitiotiet ovat paljon enemmän kuin vain liikennemuoto muiden joukossa. Niiden rakentamisella kyetään vaikuttamaan liikennejärjestelmään, yhdyskuntarakenteeseen ja kaupunkikehitykseen. Raidehankkeet tuovat kaupunkeihin merkittäviä määriä investointeja, mikä on havaittu esimerkiksi Tampereella ja Norjan Bergenissä. Destian tuore green paper -julkaisu käy läpi raidehankkeiden trendejä Euroopassa ja tarjoaa ajateltavaa kotimaan kaupunkipäättäjille.

Destia rakentaa Fingridille uutta Järvilinja-voimajohtoa Pohjois-Savossa2.10.2023 11:19:05 EEST | Tiedote

Destia on solminut Fingridin kanssa sopimuksen uuden voimajohtoyhteyden rakentamisesta osana Järvilinja-urakkaa, joka kasvattaa Suomen sähkönsiirtokapasiteettia pohjoisestä etelään ja mahdollistaa tärkeiden tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden sekä teollisuusinvestointien liittämisen kantaverkkoon. Destia tulee toteuttamaan noin 82 kilometriä pitkän 400/110 kV:n voimajohdon, joka sijoittuu Lapinlahden, Siilinjärven ja Kuopion alueelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye