Destia Oy

Destia voittanut voimajohtoprojektin Metsälinjalta

Jaa
Destia on voittanut voimajohtoprojektin Petäjävesi-Pyhänselkä 400kV hankekokonaisuudesta.

Kyseinen Metsälinjana tunnettu kokonaisuus kattaa uuden, noin 310 km pituisen voimajohdon rakentamisen Keski-Suomen Petäjävedeltä Oulunjoen Muhoksen välille. Fingrid Oyj:n hanke on jaettu kuuteen osaan (A, B, C, D, E ja F), joista nyt annetun päätöksen myötä Destia on valittu kahden osuuden toteuttajaksi (B ja C) – muiden osuuksien toteutusta kilpailutetaan parhaillaan.

”Kyseessä on merkittävä hanke, joka vahvistaa sähkönsiirtoyhteyksiä eteläiseen Suomeen teollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin sekä korvaa ikääntyneitä, vuosina 1940-50 rakennettuja voimajohtoja. Projektin myötä olemme myös Destian strategian ytimessä toteuttamassa kestävälle perustalle huomisen infraa ja mahdollistamassa pohjoista elämää myös tulevaisuudessa”, summaa Destian Energiaverkot-liiketoiminnan johtaja Tapio Leskinen.

Projektissa rakennetaan yhteensä noin 134 kilometriä uutta 400 kV voimajohtoa, jonka alta puretaan vanha 220 kV voimajohto pois noin 100 kilometrin matkalta. Uusi rakennettava voimajohto toteutetaan pääsääntöisesti harustetuilla ristikkopylväillä (joita on 318kpl), johdolle tulee ns. peltopylväitä 24kpl ja vapaastiseisovia pylväitä 14kpl. Yhteensä uusia pylväitä rakennettavalla osuudella on 356kpl.

Työt käynnistyvät syksyllä 2019 uuden voimajohdon perustustöillä sekä vanhan purettavan voimajohdon valmistelutöillä. Uusi voimajohto valmistuu kesällä 2022.

Lisätietoja: Destian Energiaverkot-liiketoiminnan johtaja Tapio Leskinen, tapio.leskinen(at)destia.fi, p. 040 120 9016 tai projektijohtaja Teemu Palosaari, teemu.palosaari(at)destia.fi, p. 040 628 2232

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Destia Oy
Destia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00520 Helsinki

020 444 11http://www.destia.fi

Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyhtiö. Toteutamme asiakkaillemme, yhteiskunnalle ja ihmistä varten huomisen infraa. Luomme kestävälle perustalle kaupunkirakentamisen innovaatioita ja älykkäitä infraratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja energian liikkumisen luontevana osana pohjoista elämää. Yli 1 600 tositoimijamme ainutlaatuinen infran taju tekee huomisen infrasta totta. Palvelumme kattavat infran koko elinkaaren suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon. Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli noin MEUR 550. www.destia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Destia Oy

Destia voitti Espoon kaupunkiradan alueurakka 3:n22.1.2024 11:30:28 EET | Tiedote

Destia on voittanut Väylävirastolta Espoon kaupunkiradan alueurakan 3, joka sijoittuu hankkeessa välille Koivuhovi – Espoon keskus. Nelivuotisessa, noin 80 miljoonan arvoisessa urakassa Destia rakentaa 4,5 kilometriä uutta kaksoisraidetta sekä korjaa ja rakentaa yhteensä yhdeksän siltaa. Urakkaan sisältyy myös louhinta- ja pohjanvahvistustöitä, valaistusteknisiä töitä sekä jalankulun ja pyöräilyn väylien sekä melusuojausten rakentamista. Destia toteuttaa myös Koivuhovin ja Tuomarilan asema-alueiden parannustöitä sekä urakka-alueeseen liittyviä katu-, vesihuolto- ja vihertöitä.

Raitioteiden merkitys kaupunkikehitykseen on suurempi kuin pelkkä kiskopari kertoo Destian tuore katsaus10.10.2023 10:41:40 EEST | Tiedote

Raitiotiet ovat paljon enemmän kuin vain liikennemuoto muiden joukossa. Niiden rakentamisella kyetään vaikuttamaan liikennejärjestelmään, yhdyskuntarakenteeseen ja kaupunkikehitykseen. Raidehankkeet tuovat kaupunkeihin merkittäviä määriä investointeja, mikä on havaittu esimerkiksi Tampereella ja Norjan Bergenissä. Destian tuore green paper -julkaisu käy läpi raidehankkeiden trendejä Euroopassa ja tarjoaa ajateltavaa kotimaan kaupunkipäättäjille.

Destia rakentaa Fingridille uutta Järvilinja-voimajohtoa Pohjois-Savossa2.10.2023 11:19:05 EEST | Tiedote

Destia on solminut Fingridin kanssa sopimuksen uuden voimajohtoyhteyden rakentamisesta osana Järvilinja-urakkaa, joka kasvattaa Suomen sähkönsiirtokapasiteettia pohjoisestä etelään ja mahdollistaa tärkeiden tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden sekä teollisuusinvestointien liittämisen kantaverkkoon. Destia tulee toteuttamaan noin 82 kilometriä pitkän 400/110 kV:n voimajohdon, joka sijoittuu Lapinlahden, Siilinjärven ja Kuopion alueelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye