Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Diakin rehtorit: Ammattikorkeakoulujen sote-alan harjoittelumaksut poistettava

Jaa
Sosiaali- ja terveysalalla on voimakas osaajapula, ja tulevaisuus työvoiman riittävyyden näkökulmasta näyttäytyy haastavana. Kevään 2022 yhteishaussa sekä sosiaali- että terveysaloille haki ennätyksellisen vähän ihmisiä. Alan vetovoima vähenee jatkuvasti.

Ammattikorkeakoulut tuottavat 10 000 osaajaa vuodessa sosiaali- ja terveysalan organisaatioihin. Harjoittelut ovat välttämätön ja pakollinen osa sote-alojen koulutusohjelmia. Ne tuottavat opiskelijoille monipuolista sisällöllistä ammatillista osaamista ja työelämävalmiutta. Onnistuneet harjoittelut tukevat siirtymistä työelämään ja vahvistavat sote-alan pitovoimaa.

Harjoitteluiden osalta eri koulutusasteet ovat kuitenkin epäoikeudenmukaisessa asemassa toisiinsa nähden. Ammattikorkeakoulut ovat ainoa koulutussektori, joka maksaa harjoittelupaikoille korvauksia siitä, että opiskelijat pääsevät niihin harjoittelemaan opintojensa aikana. Maksuista on luovuttu muilla koulutussektoreilla tai valtio korvaa ne.

Ammatillisen toisen asteen koulutuksessa harjoittelumaksut poistuvat koulutusreformin myötä. Lääkäriopiskelijoiden harjoittelumaksuista vastaa valtio. Ammattikorkeakoulut maksavat sotealan opiskelijoiden harjoitteluista korvauksia noin 8 miljoonaa euroa vuodessa.

Taakka on raskas etenkin ammattikorkeakouluille, joiden koulutustoiminta painottuu sote-alalle. Diak on Suomen suurin sosiaalialan kouluttaja. Diakista valmistuu vuosittain noin 350 sosiaalialan ja 250 terveysalan osaajaa. Harjoitteluistamme yli 90 % on maksullisia sote-harjoitteluja. Diakin kokonaisbudjetista menee harjoittelumaksuihin vuosittain yli puoli miljoonaa euroa. Summan lisäksi tulevat hallinnolliset kulut. Tälle rahalle olisi muutakin käyttöä sotekoulutuksen kehittämisessä.

Sote-sektorin haasteet ovat niin suuret, että opiskelijoiden harjoitteluista tulee tehdä maksuttomia. Raha tulee suunnata tulevien ammattilaisten koulutuksen kehittämiseen ja sen laadun varmistamiseen. Tulevilla hyvinvointialueilla haasteet vain kasvavat, kun peruspalvelut edellyttävät uusia taitoja työntekiöiltä. Palveluiden uudistamiseen tarvitaan osaava ja koulutettu henkilöstö.

Ammattikorkeakoulujen sote-alan harjoittelumaksujen poistaminen on osa hallituksen lainsäädäntösuunnitelmaa tälle vuodelle. Nyt on ehdottoman tärkeää varmistaa, että harjoittelumaksujen poistaminen etenee lainsäädäntöprosessissa. Ammattikorkeakouluja tulee kohdella tasavertaisesti suhteessa toisen asteen oppilaitoksiin ja yliopistoihin.

Elina Juntunen, toimitusjohtaja, rehtori
Pirjo Hakala, vararehtori, koulutusjohtaja

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Kyläsaarenkuja 2
00580 HELSINKI

http://www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Diakille huippuarvosanat yhteistyökumppaneilta: ”Vahva kumppanuuksiin panostaminen kantaa hedelmää”27.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Diak on saanut yhteistyökumppaneiltaan erinomaiset arviot tuoreessa sidosryhmätutkimuksessaan. T-median toteuttaman Luottamus & Maine -tutkimuksen mukaan Diakin kokonaismaine kumppaneiden keskuudessa on erittäin hyvällä tasolla. Tulokset heijastavat laajaa tukea ja luottamusta, jonka taustalla on pitkäjänteinen kumppanuustyö, uskoo toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye