Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Diakista valmistuvat keskimääräistä tyytyväisempiä tutkintoonsa

Jaa
Diakista valmistuneet ovat keskimääräistä tyytyväisempiä suorittamaansa tutkintoon, selviää ammattikorkeakoulujen vuotuisesta uraseurannasta. Viime syksynä lähetetyn uraseurantakyselyn kohderyhmänä olivat vuonna 2015 valmistuneet ammattikorkeakouluopiskelijat.

Ammattikorkeakoulututkintojen osalta kehitys on Diakissa ollut myönteistä edellisten vuosien kyselytuloksiin verrattuna. Yhteensä 67 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen tutkintoonsa. Melko tyytyväisiäkin oli 19 prosenttia.  

23 prosenttia Diakista valmistuneista oli erittäin tyytyväisiä tutkintoonsa, kun kaikkien ammattikorkeakoulujen vastaava luku oli 18 prosenttia.

Diakista valmistuneet erottautuivat valtakunnan keskiarvosta erityisesti siinä, miten hyvin tutkinto tunnetaan alalla ja miten työnantajat arvostavat tutkintoa.  

Myös myönteistä kehitystä työllistymisessä oli tapahtunut. Jopa 66 prosenttia oli ollut yhtäjaksoisesti työelämässä, kun luku vuonna 2014 valmistuneilla oli 51 prosenttia. Jopa 87 prosenttia ilmoitti työskentelevänsä alalla, jolle oli valmistunut.  

– Diakista valmistutaan aloille, joilla on tarvetta hyvistä työntekijöistä. Sosiaali- ja terveysalalla myös tulevaisuuden työllistymisnäkymät näyttävät erittäin hyviltä, sanoo Diakin vararehtori, koulutusjohtaja Pirjo Hakala. 

Yrittäjyyteen kaivataan tukea  

Kehitettävää löytyy kuitenkin esimerkiksi yrittäjyyden näkökulmasta. Vain pieni osa vastaajista arvioi tutkinnon antavan eväitä yrittäjäksi ryhtymiseen. Tämä on läpileikkaava trendi kuitenkin kaikilla sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluilla.  

– Sosiaali- ja terveysalalla työpaikkoja on hyvin tarjolla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yrittäjyyden merkitys työllistäjänä ei sen vuoksi ole yhtä suuri kuin monilla muilla aloilla. Usein omasta yrityksestä kiinnostuneet haluavat kartuttaa ensin alan työkokemustaan, Hakala sanoo.

YAMK-tutkintojen arvostus kasvussa 

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet kokevat alemman AMK-tutkinnon suorittaneita harvemmin, että työnantajat arvostavat heidän tutkintoaan. Kokemus vaihtelee suuresti koulutusaloittain. Sosiaali- ja terveysalalta valmistuneet AMK-tutkinnon suorittaneet kertoivat suurimmasta arvostuksestaUraseurantakyselyjen mukaan YAMK-tutkinnon arvostus on työnantajien silmissä kuitenkin kasvanut kahdessa vuodessa. 

– Ammattikorkeakoulujen ylempien tutkintojen tunnettuus ja sen myötä niiden arvostus on vähitellen kasvanut. Sosiaali- ja terveysalalla YAMK-tutkinnot tuottavat osaamista alan esihenkilö- ja kehittämistehtäviin, mikä selittänee niiden muita suurempaa arvostusta. Diak on käynnistämässä syksyllä 2021 monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen ylempään tutkintoon johtavan koulutuksen. Koulutuksella vastataan uusien sotekeskusten tarpeisiin, Hakala sanoo.

Diakissa YAMK-tutkinnon suorittaneista 65 prosenttia oli saanut uuden työpaikan tutkinnon suorittamisen aikana tai sen jälkeen.  

Vuoden 2020 uraseurantakyselyssä tarkasteltiin ensimmäistä kertaa tarkemmin myös YAMK-tutkinnon suorittajien kokemuksia tutkinnon arvostuksesta ja työllistymisestä, joten tarkempaa vertailutietoa saataneen tulevina vuosina. 

Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely

Ammattikorkeakoulujen kolmas valtakunnallinen uraseurantakysely AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille päättyi marraskuussa 2020. Kysely lähetetään vuosittain noin 26 000 ammattikorkeakouluista valmistuneelle. Kysely tuottaa uutta tietoa ammattikorkeakoulusta valmistuneista ja heidän työuristaan. Ajantasaista tietoa voivat hyödyntää korkeakoulut ja sidosryhmät. 

Vastaajia oli viime kyselyssä Diakista kokonaisuudessaan noin 30 prosenttia, joka sijoittuu vastaajamäärien keskiarvoon. Kokonaiskeskiarvo vastaajilla oli viime vuonna 34 prosenttia.  

Seuraava kysely lähetetään syksyllä 2021 ja sen kohteena ovat vuonna 2016 valmistuneet. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Kyläsaarenkuja 2
00580 HELSINKI

http://www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye