DiakonissalaitosDiakonissalaitos

Diakonissalaitos ja Rinnekoti yhdistyivät – Sote-sektorille syntyy vaikuttava yhteiskunnallinen yritys ja monipuolinen työnantaja

Jaa

Vuoden alusta voimaan astuneen yhdistymisen myötä Diakonissalaitoksesta tulee entistä vahvempi ja vaikuttavampi arvopohjainen toimija sote-sektorille. Yhdistyminen antaa valtakunnallisesti toimivalle ja yli 2300 työntekijää työllistävälle yhteiskunnalliselle yritykselle hyvät edellytykset toteuttaa liiketoimintaa, jonka tuotto menee yhteiskunnallisesti merkittävään tarkoitukseen.

Yhdessä Rinnekodin kanssa Diakonissalaitos voi entistä paremmin tuottaa laadukkaita ja monipuolisia SOTE-palveluita.  Yhdistyminen vahvistaa yhdessä tekemistä, osaamista ja toiminnan tehokkuutta. Se tuo monia hyötyjä niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin.

– Näkyviä ja konkreettisia etuja asiakkaalle ovat laajempi palvelutarjonta, monipuolisempi osaaminen ja resurssit palvelujen kehittämiseen. Henkilöstölle taas voimme tarjota entistä paremmat kehittymis- ja urapolut ison työnantajan palveluksessa. Haluamme olla sote-alan rohkein työpaikka ihmisille, jotka ottavat ammattitaidon lisäksi sydämensä mukaan töihin, Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.

Yhdistyminen on luonteva askel, sillä Diakonissalaitoksella ja Rinnekodilla on pitkä yhteinen historia ja arvopohja. Rinnekodin toiminta alkoi osana Diakonissalaitoksen toimintaa vuonna 1927, kun kaksi pientä kehitysvammaista poikaa, Mauri ja Martti, pääsivät Diakonissalaitoksen sisarten hoidettaviksi. Itsenäisenä tytärsäätiönä Rinnekoti on toiminut vuodesta 1957 alkaen. Nyt yhdistymisen myötä se palaa takaisin kotiin.

– Yhteinen arvopohjamme näkyy siinä, että kohtaamme asiakkaamme ja hänen läheisensä yksilöinä. Huomioimme yksilölliset tarpeet arjessa ja palveluja suunniteltaessa. Palvelumme tukevat ihmisten osallistumista lähiyhteisöön ja yhteiskuntaan. Merkityksellisen työn tekeminen yhdistää meitä ja tästä lähtökohdasta on hyvä lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Holmström sanoo.

Yhdistymisen jälkeen Rinnekoti jatkaa toimintaansa yhtenä Diakonissalaitoksen liiketoiminta-alueena omalla aputoiminimellä. Rinnekodilla säilyvät nykyinen nimi ja brändi, jonka alla sen palveluliiketoiminta jatkuu, kehittyy ja laajenee. Rinnekoti tarjoaa palveluja kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden hyvän elämän tarpeisiin valtakunnallisesti.

Toimitusjohtaja Olli Holmström kertoo yhdistymisestä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Olli Holmström, toimitusjohtaja, Diakonissalaitos
puh. 050 483 6313, olli.holmstrom@hdl.fi

Leila Rutanen, liiketoimintajohtaja, Rinnekoti
puh. 040 669 1855, leila.rutanen@rinnekoti.fi

Laura Niemi, viestintäjohtaja, Diakonissalaitos
puh. 050 373 8602, laura.niemi@hdl.fi

Taina Rönnqvist, viestintäpäällikkö, Rinnekoti
puh. 044 762 1992, taina.ronnqvist@rinnekoti.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501http://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on yli 150-vuotias säätiö ja yhteiskunnallinen yritys. Yhdessä säätiöön kuuluvan Rinnekodin ja tytäryrityksemme Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n kanssa tarjoamme vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka parantavat asiakkaidemme arkea. Työtämme ohjaa yhteinen arvopohja. Meillä jokainen tekee työtä ihmisarvon puolesta. Työllistämme valtakunnallisesti noin 2300 henkilöä ja yhteenlaskettu liikevaihtomme vuonna 2019 oli noin 160 M€. Olemme myös omistajia Suomen Diakoniaopistossa ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Sovinto-hanke laajenee – Uusi ohjelmajohtaja Kirsi Saloranta kutsuu suomalaisia mukaan edistämään sovinnon osaamista12.2.2020 08:00:00 EETTiedote

Diakonissalaitoksen, Helsingin seurakuntayhtymän ja Suomen Lähetysseuran käynnistämän #Sovinto-hanke on tehnyt yhteistyösopimuksen Suomen sovittelufoorumin (SSF) kanssa, joka kokoaa laajasti kansallisia sovittelutoimijoita. Sen yhteydessä toimivat mm. koulujen vertaissovittelun VERSO-ohjelma ja Naapuruussovittelun keskus. Osapuolten yhteisenä tavoitteena on laajentaa sovitteluun liittyvää koulutusta ja tukipalvelua.

Sovinnosta kansalaistaito: Sovinnon osaamista kehitetään yhdessä kansainvälisten rauhanvälitys- ja kansallisten sovittelutoimijoiden kanssa27.12.2019 08:30:00 EETTiedote

Tiedote 27.12.2019. Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura ovat sopineet yhteistyöstä #Sovinto-hankkeen käynnistämiseksi. Tavoitteena on edistää yksilöiden ja yhteisöjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina Suomessa ja kansainvälisesti. Sovinnon vahvistamiseen kutsutaan mukaan muita aiheeseen perehtyneitä toimijoita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme