Kiinteistömaailma

Digitaalisuus löi läpi korona-ajan kiinteistönvälityksessä

Jaa
Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki kesäkuussa kaikista käytettyjen asuntojen kaupoistaan lähes 30 prosenttia digitaalisena. Se tarkoittaa, että jo puolet sellaisista kaupoista, joissa digikauppa on mahdollinen, tehdään myös diginä. Digitaalisten kauppojen lanseeraus tapahtui syksyllä 2019, mutta vasta korona-aika toi mukanaan läpimurron.

”Digitaalinen kauppa tehostaa huomattavalla tavalla niin asiakkaiden kuin myös rahoittajien ajankäyttöä. Usean tahon saaminen yhtä aikaa fyysisesti saapuville on aina haasteellista, puhumattakaan tällaisena korona-aikana. Kiinteistönvälittäjiä digitaalinen prosessi auttaa parempaan ja nopeampaan palveluun,” sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Kyhälä arvioi, että vuonna 2021 Kiinteistömaailman kaupoista jo vähintään puolet tehdään digikauppoina. Määrän kasvua sataan prosenttiin estävät vielä muutamat rajoitteet, kun aivan kaikkia asuntokauppoja ei pysty digitaalisena tekemään. ”Mutta tavanomaiset tilanteet voidaan tehdä digikauppana, ja haluamme tuoda helppouden asiakkaille niin laajasti ja niin nopeasti kuin mahdollista” Kyhälä sanoo.

Lisätietoa digikaupasta: https://www.kiinteistomaailma.fi/digikauppa

Viime vuosina Kiinteistömaailma on tehnyt 12 000 – 13 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. Kun mukaan lasketaan myös vuokravälitys, Kiinteistömaailma teki viime vuonna noin 15 000 asuntotransaktiota. Kiinteistömaailmalla on ketjussaan yli 600 kiinteistönvälityksen ammattilaista, joista reilut 110 yrittäjiä.

Viimeisimmän Kiinteistömaailman Pulssin eli tietoa asuntokaupan kehityksestä kesäkuussa 2020 saa tästä: https://www.kiinteistomaailma.fi/tiedotteet/kiinteist%C3%B6maailman-pulssi-1-7-2020-kiinteist%C3%B6maailma-teki-kes%C3%A4kuussa-1110-kauppaa-kasvua-edellisvuoden-kes%C3%A4kuusta-5-prosenttia

Kiinteistömaailman kuvapankin ja mm. toimitusjohtaja Risto Kyhälän valokuvan löytää osoitteesta https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye