Digita

Digitan antenni-tv-verkon maksu-tv-kanavanippujen taajuudet viritettävä tarvittaessa uudelleen

Jaa

Uuden antenni-tv-toimilupakauden käynnistyttyä 17.5.2017 maksu-tv-palvelut siirtyivät kokonaisuudessaan DVB-T2-teknologiaan. Maksu-tv-lähetyksiä lähetetään nyt kanavanipuissa B ja F. Kanavanipun F taajuuskanavat eivät ole olleet vähään aikaan käytössä, joten F-kanavanippua ei ole välttämättä ohjelmoitu yhteisantennikiinteistöjen (kerrostalot, rivitalot) antennijärjestelmiin varsinkaan Espoon, Turun, Tampereen, Lahden, Jyväskylän ja Oulun näkyvyysalueiden ulkopuolella. Asian voi testata kanavahaulla. Mikäli asut yhteisantennikiinteistössä (kerrostalo, rivitalo) ja televisio löytää kanavahaussa palvelun DNA-infokanava, kanavapaikka 99, mutta ei palvelua C More Max, on päävahvistin todennäköisesti ohjelmoitava uudelleen.

Todennäköisintä on, että uudelleenviritystä vaaditaan Digitan seuraavien päälähetysasemien osalta: Eurajoki, Joutseno, Kruunupyy, Kuopio, Lapua, Tammela. Myös Kouvolan (Anjalankosken päälähetin) sekä Lapuan alueella on D-kanavanipun taajuudet vaihdettu 11.5.2017. Tästä listauksesta näkee lähetinasemien kanavat ja taajuudet maksu-tv-kanavien osalta. Uuden toimilupakauden alkaessa maksu-tv-kanavat lähetetään vain päälähetinasemilta.

Isännöitsijän on hyvä olla yhteydessä antenniurakoitsijaan yhteisantennijärjestelmän virittämiseksi. Tämän jälkeen kotitalouksissa tehtävä kanavahaku tuo esiin F-kanavanipun kanavat. Kaikki käytössä olevat taajuudet ja peittoalueet löydät Digitan karttapalvelusta sekä verkkosivuilta.

Kanavanippu B:n sisältämät palvelut

Discovery, MTV, Ruutu+ Dokkarit, C More First, C More Series, Nick Jr., Investigation Discovery, Animal Planet, C More Hits, Viasat History, DNA-infokanava, DNA-infokanava2

Kanavanippu F:n sisältämät palvelut

C More Max, C More Juniori, Eurosport, Ruutu+ Urheilu 1, Ruutu+ Urheilu 2, Ruutu+ Leffat ja Sarjat, Ruutu+ Lapset, Disney Channel, C More Sport 1, Viasat Jalkapallo, Viasat Jääkiekko, Viasat Sport, Viasat Hockey, Viasat Urheilu, Viasat Golf, Eurosport 2, National Geographic Wild, Disney Junior, Disney XD, C More Sport 2, Ruutu+ Urheilu 3, Ruutu+ Urheilu 4, Ruutu+ Urheilu 5, Ruutu+ Urheilu 6, Ruutu+ Urheilu 7, Ruutu+ Urheilu 8, Viasat NHL Xtra 1, Viasat NHL Xtra 2, Viasat NHL Xtra 3, Viasat NHL Xtra 4, Viasat NHL Xtra 5, Viasat NHL Xtra 6, Viasat NHL Xtra 7, Viasat NHL Xtra 8, Viasat Film Premiere, Hustler

Yhteisantennikiinteistöissä tehtävä muutoksia
antennijärjestelmiin
Antennijärjestelmiin on tehtävä muutoksia taloyhtiöissä ja julkisissa rakennuksissa, jotka vastaanottavat televisiolähetyksiä yhteisantenniverkon kautta. Suosittelemme, että yhteisantennikiinteistöjä hoitavat isännöitsijät ottavat yhteyttä paikalliseen antenniurakoitsijaan, jotta antennijärjestelmä voidaan virittää uusille taajuuksille.

Taloyhtiössä asukkaiden on tehtävä kanavahaku uudelleen
Rivi-, pari- ja kerrostaloissa, joissa on käytössä yhteisantennijärjestelmä, taloyhtiön asukkaiden on tehtävä tv-vastaanottimien kanavahaku antenniurakoitsijan tekemän viritystyön jälkeen. Taloyhtiöiden velvollisuus on informoida asukkaita ajankohdasta, jolloin kanavahaku on tehtävä.

Muutokset omakotitaloasukkaille
Omakotitaloissa ja pientaloissa ei yleensä tarvita antennijärjestelmän muutostöitä. Mikäli pientalon antennijärjestelmä on kunnossa, riittää tv-vastaanottimien kanavahaku sen jälkeen, kun taajuusmuutos on tehty alueella.

Kanavahaun tekeminen
Useimmat vastaanottimet etsivät kanavat automaattisesti. Kuluttajan tulee vain käynnistää kanavahaku. Jotkin vastaanottimet saattavat vaatia tehdasasetusten palauttamisen ennen kanavahaun tekemistä. Ohjeet kanavien viritykseen löytyvät www.digita.fi/kanavahaku tai laitteen käyttöoppaasta.

Median yhteydenotot:

Digita Oy, operatiivinen johtaja, Markus Ala-Hautala, p. 0400 549 023, etunimi.sukunimi@digita.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye