Digita

Digitan Kolin tv-asemalta on välitetty tv- ja radiolähetyksiä 50 vuoden ajan – Digitan valtakunnallisen infrastruktuurin käyttötarkoitus muuttuu ja kehittyy

Jaa

Kolin tv-asemalta lähetettiin ensimmäinen TV1:n lähetys 27.11.1967 ja ensimmäiset ULA-lähetykset käynnistyivät 29.11.1967. Nykyisin Kolin radio- ja tv-asemalta välitetään 19 tv-kanavaa ja 9 radiokanavaa.

Kolin radio- ja tv-asema. Kuva: HeliFoto
Kolin radio- ja tv-asema. Kuva: HeliFoto

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävän maston merkitys on kasvanut entisestään, sillä Digitan valtakunnallista infrastruktuuria hyödynnetään moniin eri tarkoituksiin. Koko maan kattavan infrastruktuurin merkitys kasvaa entisestään.

”Olemme Digitassa ylpeitä historiastamme ja korkeista mastoistamme. Mastot ovat Digitan toiminnan perusta. Niiden kautta välitämme huikeimmat ja tärkeimmät radio- ja televisioelämykset myös Kolin alueella 145 000 tv-katsojalle ja radion kuuntelijalle”, sanoo operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala Digitasta. ”Myös antenni-tv ja radio kehittyvät median kuluttamisen muutosten mukana. Digita kehittää yhdessä asiakkaidensa kanssa internetin ja perinteisen television yhdistäviä hybridipalveluja, jotka rikastavat katselukokemusta sekä tarjoavat Digitan asiakkaille aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, jatkaa Ala-Hautala.

”Verkkoinfrastruktuuriamme hyödynnetään myös muussa tiedonsiirrossa ja myös esineiden internetin eli IoT:n sovelluksissa”, kertoo Ala-Hautala. Digitan korkeisiin mastoihin ja kaksisuuntaiseen LoRa-teknologiaan perustuva IoT-verkko mahdollistaa verkkoon kytkettyjen laitteiden toiminnan kustannustehokkaasti ja yksinkertaisesti. ”Olemme myös jo pitkään tarjonneet infrastruktuuriamme mobiilioperaattoreille sekä erilaisia turvakriittisiä tietoliikenneverkkoja tarvitseville toimijoille”, avaa Ala-Hautala Digitan verkkojen monipuolisuutta.

Lisätietoja:
Markus Ala-Hautala, operatiivinen johtaja, p. 0400 549 023, markus.ala-hautala@digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Kuva: HeliFoto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kolin radio- ja tv-asema. Kuva: HeliFoto
Kolin radio- ja tv-asema. Kuva: HeliFoto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan Data Center-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Yle Radio Suomen Porvoon Suomenkylän lähetinaseman lähetystaajuus muuttuu19.10.2018 10:24Tiedote

Yle Radio Suomen Porvoon Suomenkylän lähetystaajuus on 1.11.2018 alkaen 90,8 MHz. Lähetystaajuuden muuttuessa Yle Radio Suomen Porvoon Suomenkylän aseman lähetysteho kaksinkertaistuu ja kuuluvuus paranee muun muassa Porvoon keskustan alueella. Yle Radio Suomen Porvoon Suomenkylän vanhaa taajuutta ja uutta taajuutta lähetetään rinnakkain 1.11.-15.11.2018 välisenä aikana. 15.11.2018 jälkeen Porvoon, Pernajan ja Loviisan alueella Yle Radio Suomen lähetyksiä voi kuunnella taajuuksilla: Pernaja 95,0 MHz, Porvoo 90,8 MHz ja Loviisa 99,1 MHz. Näkyvyys- ja kuuluvuusalueet Näkyvyys- ja kuuluvuusalueen voi tarkistaa Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. Verkonhuolto- ja vikatiedot Digitan radio- ja tv-verkon huolto- ja vikatiedot löytyvät osoitteesta www.digita.fi/verkontila. Lisätietoa: Kuluttajat Digita Info ma-pe klo 8.00–20.00 puh. 020 411 7676 info@digita.fi Puhelun hinta Digita Infoon on lankapuhelimesta 8,35 senttiä puhelulta sekä 6 senttiä minuutilta ja matkapuhelimesta 8

Digitan Ylläksen tv-asemalta on välitetty tv- ja radiolähetyksiä 50 vuoden ajan – Digitan valtakunnallisen infrastruktuurin käyttötarkoitus muuttuu ja kehittyy24.9.2018 14:15Tiedote

Digitan Ylläksen radio- ja tv-asemalta välitetään nykyään kahdeksan tv-kanavaa ja seitsemän radiokanavaa. 50-vuotiasta Ylläksen mastoa kuten myös muuta Digitan valtakunnallista verkkoinfrastruktuuria hyödynnetään tänä päivänä myös tiedonsiirrossa ja esimerkiksi esineiden internetin eli IoT:n sovelluksissa. Digita on jo pitkään tarjonnut infrastruktuuriaan myös mobiilioperaattoreille sekä erilaisia turvakriittisiä tietoliikenneverkkoja tarvitseville toimijoille. ”Digitan valtakunnallinen verkkoinfrastruktuuri on toimintamme perusta ja olemme Digitassa ylpeitä historiastamme ja korkeista mastoistamme. Niiden kautta välitämme luotettavasti radio- ja televisioelämykset myös Ylläksen alueella yli 16 000 tv-katsojalle ja radion kuuntelijalle”, sanoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala. Antenni-tv ja radio kehittyvät median käytön muuttuessa. Digita kehittää yhdessä asiakkaidensa kanssa internetin ja perinteisen television yhdistäviä hybridipalveluja, jotka rikastavat katselukoke

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme