DNA Oyj

DNA aloittaa OnePlus-puhelimien myynnin

Jaa
DNA ja OnePlus ovat sopineet OnePlus-puhelimien tuomisesta DNA:n tuotevalikoimaan. Ensimmäisenä DNA:n valikoimaan tulee maanantaina 29. lokakuuta julkistettava uusi lippulaivamalli OnePlus 6T.

DNA tuo OnePlus-puhelimet tarjolle kaikkiin myyntikanaviinsa. Ensimmäisenä tarjolle tulee maanantaina 29.10. julkistettava uusi OnePlus 6T. Puhelimen myynti alkaa DNA Kaupoissa ja DNA:n nettikaupassa tiistaina 6.11. klo 9.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme valikoimaamme uuden huippukiinnostavan merkin. OnePlus-puhelimien tekninen kyvykkyys on laitteen hintaan nähden tunnetusti todella hyvällä tasolla, joten tuomme OnePlus 6T:n hyvin mieluusti tarjolle myyntikanaviimme”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

”OnePlus on kerännyt vahvan käyttäjäyhteisön ja fanikunnan myös Suomessa, ja haemme jatkuvasti uusia tapoja tavoittaa uusia yleisöjä. DNA on OnePlussalle täydellinen kumppani, koska sillä on vahva yhteys ydinkohderyhmäämme ja suomalaiset fanimme ovat kovasti toivoneet yhteistyötä DNA:n kanssa. DNA on meille tärkeä kumppani tavoitellessamme jatkuvaa kasvua markkinassa”, sanoo OnePlus Suomen maajohtaja Tuomas Lampén.

OnePlus 6T tulee tarjolle kaikkiin DNA Kaupan myymälöihin ja DNA:n nettikauppaan. DNA tarjoaa puhelimelle pidennetyn kolmen vuoden takuun ainoana jälleenmyyjänä Suomessa. Puhelimen voi hankkia DNA:lta kolmen vuoden korottomalla ja kuluttomalla maksuajalla. Tarjolle tulevat laitteen kaikki muisti- ja värivaihtoehdot.

DNA järjestää OnePlus-myynninaloitustapahtumat tiistaina 6.11. DNA Kaupoissa seuraavilla paikkakunnilla:
Espoo Sello), Helsinki (Kamppi), Jyväskylä (Kauppakatu), Lahti (Trio), Tampere (Ratina), Turku (Hansa), Vantaa (Jumbo).


Lisätietoja medialle:

toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 0443 069, sami.aavikko@dna.fi  
maajohtaja Tuomas Lampén, OnePlus Nordics/Suomi, puh. 045 2322 222, tuomas.lampen@oneplus.com  
viestintäpäällikkö Stefan Bonnevier, OnePlus Nordics, stefan.bonnevier@oneplus.com 

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi 


DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.


OnePlus on kansainvälinen mobiiliteknologiayhtiö, joka haastaa teknologian perinteisiä käsitteitä. ”Never Settle” -asenteen ympärille perustettu OnePlus tuottaa erinomaisesti suunniteltuja laitteita, joille on ominaista ensiluokkainen laatu ja tehokas laitteisto. OnePlus on erittäin hyvä luomaan vahvoja siteitä ja kasvaa yhdessä käyttäjä- ja faniyhteisönsä kanssa. Lisätietoja osoitteessa oneplus.com.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye