DNA Oyj

DNA ja Netflix iskevät hynttyyt yhteen – Suomessa käynnistyy yhteistyö, jollaista ei ole nähty koko maailmassa

Jaa
Tietoliikennekonserni DNA aloittaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen yhteistyön suoratoistopalvelu Netflixin kanssa. DNA alkaa ensimmäisenä operaattorina maailmassa myydä kodin laajakaistayhteyttä ja Netflix Perhe -tuotetta yhdellä tilauksella ja yhdellä laskulla.

DNA:n laajakaistayhteyden saa jatkossa yhdellä ja samalla tilauksella Netflixin neljän laitteen 4K-sisältöisen perhetilauksen kanssa. Järjestely on Netflixille ensimmäinen laatuaan maailmanlaajuisesti: striimausjätti ei ole aiemmin paketoinut perhetilausta yhteen minkään operaattorin laajakaistan kanssa.

DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtajan Pekka Väisäsen mukaan tuotteistuksen eteen on tehty työtä tämän vuoden alusta lähtien. Sen tavoitteena on parantaa käyttäjäkokemusta tarjoamalla laadukkaita sisältöjä nopean laajakaistan päällä.

”Digimaailma on sirpaloitumassa, kun palvelut hajaantuvat eri suoratoistopalveluihin. Ihmiset kuitenkin toivovat viihteen kuluttamiselta ennen kaikkea helppoutta. Tekemämme tutkimuksen* mukaan kolme neljästä suomalaisesta haluaa katsoa tv-sisältöjä niiden esitysajasta riippumatta ja lähes yhtä moni pitää tärkeänä, että kaikki itselle tärkeät sisällöt löytyvät helposti samasta paikasta. Siksi suosimme avoimia ekosysteemejä, joissa yhdistyvät laatu ja nopeus käyttäjäystävällisessä muodossa. Netflix on Suomen ylivoimaisesti suosituin maksullinen suoratoistopalvelu, ja palvelua voi käyttää DNA Hubilla”, Väisänen taustoittaa yhteistyön perusteita.

"Olemme äärettömän innoissamme pitkään jatkuneen DNA- ja Telenor-kumppanuuden viemisestä seuraavalle tasolle. 4K-tasoisten Netflix-sisältöjen ja DNA:n supernopean laajakaistan yhdistäminen luo ainutlaatuisen innovatiivisen tuotteen, joka tuo iloa jäsentemme elämään ja sujuvoittaa palvelumme käyttöä vielä entisestään", sanoo Netflix Nordicsin liiketoiminnan kehityspäällikkö Patrick Danckwardt.

DNA:n laajakaista on Netflix-testien nopein

Netflix mittaa maittain eri operaattoreiden palveluiden laatua ja nopeuksia palvelua katsottaessa, ja DNA:n laajakaista oli Suomen-testien voittaja**.

”DNA Netti -laajakaista on tutkitusti nopein verkkoyhteys Netflixin katsomiseen, eli käyttökokemuksen kannalta ne ovat täydellinen pari. Nopeuden ansiosta kuva ei pätki tai muutu rakeiseksi ja koko perhe voi nauttia sisällöstä useilla laitteilla yhtä aikaa. Yhteistyön keskiössä on kuluttajaystävällisyys: asiakas saa alennusta, kun hän tilaa DNA Netin ja Netflixin yhdessä. Tilaaminen ja maksaminen on lisäksi rakennettu mahdollisimman helpoiksi, yhden tilauksen ja yhden laskun mallilla”, Väisänen sanoo.

*) Digitaaliset elämäntavat -kyselyn toteutti DNA:n toimeksiannosta Nepa Insight Oy. Tiedonkeruu toteutettiin Nepan online-paneelissa maaliskuun 2020 lopussa. Vastaajamäärä n=1036. Tutkimuksen vastaajajoukko edustaa 16-74-vuotiaita suomalaisia iän ja sukupuolen mukaan.

**) Perustuu Netflix ISP Speed Indexin tulokseen Suomen internetyhteyden tarjoajien helmikuun 2020 nopeusindeksistä. Netflix ISP Speed Index on mittari, jolla mitataan tietyn internetyhteyden tarjoajan nopeutta katsottaessa Netflixiä parhaaseen katseluaikaan. Sillä ei mitata muiden palvelujen tai muun tiedonsiirron nopeutta kyseisen palveluntarjoajan verkossa. Netflixin maakohtaiset indeksit löytyvät osoitteesta ispspeedindex.netflix.com. Indeksin mittaustavasta voi lukea tarkemmin täältä: ispspeedindex.netflix.com/about.


Lisätietoja medialle:

Pekka Väisänen, kuluttajaliiketoiminnan johtaja, DNA Oyj, puh. 044 0400 168, pekka.vaisanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of Kanta-Häme – and is still improving11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in Kanta-Häme now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye