DNA Oyj

DNA kokeilee uutta henkilöstöetua: tukea ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimiseen

Jaa
DNA on alkanut tukea työntekijöitään ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimisessa. Pilottivaiheeseen edenneen edun tavoitteena on, että DNA:laiset voivat ilahduttaa ikääntyviä omaisiaan kiireettömällä ja luotettavalla seuralla säännöllisesti, vaikka olisivat estyneitä itse tapaamasta heitä niin usein kuin haluavat.
DNA on alkanut tukea työntekijöitään ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimisessa.
DNA on alkanut tukea työntekijöitään ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimisessa.

DNA pyrkii uusimmalla henkilöstöedullaan vastaamaan osaltaan ikäihmisistä huolehtimisen kasvavaan haasteeseen ja kehittämään työn perheystävällisyyttä entistä kattavammaksi. Väestön ikääntyessä yhä useampi työssäkäyvä on myös etäomaishoitajan asemassa.

"Mahdollisuus sovittaa yhteen työ ja arki on keskeistä jaksamiselle. Monen työssäkäyvän mieltä painaa huoli ikääntyvästä perheenjäsenestä, varsinkin jos tämä asuu toisella paikkakunnalla", kertoo DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.

Palvelu tuotetaan yhdessä Gubbe Sydänystäväpalveluiden kanssa, ja se kattaa viikoittaisen kahden tunnin mittaisen, vakioaikaan tehtävän vierailun asiakkaan luona. Asiakkaan luona käy aina sama, juuri hänelle valittu luottohenkilö. Hän voi tarvittaessa olla myös omaishoitajan tukena, mutta Gubben palvelu ei ole luonteeltaan sairaanhoidollinen. Vierailun aikana voidaan asiakkaan toiveen mukaan ulkoilla, käydä kaupassa, katsoa elokuvaa, tehdä ruokaa tai vaikka kahvitella. Tavoitteena on ilahduttaa asiakasta samoin kuin ilahduttaisi luotetun hyvän ystävän vierailu.

"Olen todella iloinen, että löysimme Gubbe Sydänystäväpalvelun. Etsimme pitkään ei-sairaanhoidollisen palvelun tarjoajaa yhteistyökumppaniksemme. Ensimmäiset asiakassopimuksetkin DNA:laisten ja Guben välillä on jo solmittu, ja niistä on saatu sykähdyttävää palautetta", Rissanen sanoo.

"Hienoa päästä auttamaan ja ilahduttamaan myös DNA:n henkilökuntaa. Esimerkiksi toisella paikkakunnalla asuva muistisairas vanhempi voi aiheuttaa työntekijälle vakavaa huolta, ja meidän palvelumme avulla työnantaja pystyy osaltaan helpottamaan tätä huolta", sanoo Gubben toimitusjohtaja Sandra Lounamaa.

”Perheystävällisyys käsitetään työpaikoilla usein edelleen vain pienten lasten vanhempia koskevaksi asiaksi. Ikääntyvistä vanhemmista huolehtimisen elämänvaihe koskettaa kuitenkin yhä useampaa työssäkäyvää. Yritykset kuten DNA toimivat pioneereina kehittäessään perheystävällisiä käytäntöjään sopivaksi erilaisiin elämäntilanteisiin”, sanoo kehittämispäällikkö Lassi Köppä Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmasta.  

Kuukausimaksullinen palvelu on DNA:n oman ja vuokrahenkilökunnan sekä DNA Kaupan henkilökunnan käytettävissä kaikkialla Suomessa, ja DNA tukee toimintaa maksamalla jokaisesta kuukausilaskusta 70 prosenttia.

DNA:lla kehitetään perheystävällisiä asenteita ja toimintatapoja aktiivisesti, ja DNA onkin ensimmäinen suuryritys, jolle Väestöliitto on myöntänyt Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen. Isovanhempainvapaa ja mutkaton työ, eli etätyötäkin joustavampi työnteon tapa, jossa työntekijä voi määritellä työskentelynsä ajan ja paikan täysin itsenäisesti harkintansa mukaan, ovat myös tuloksia pysyväksi käytännöksi muuttuneesta kokeilusta ja tehokkaita keinoja helpottaa työn ja arjen yhteensovittamista.

Lisätietoja:

henkilöstöjohtaja Marko Rissanen, DNA Oyj, puh. 044 220 3230, marko.rissanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Perustaja, toimitusjohtaja Sandra Lounamaa, Gubbe, puh. 040 835 8367, sandra@gubbe.io

Gubben asiakaspalvelu, puh: 044 491 0039, gubbe@gubbe.io

Kehittämispäällikkö Lassi Köppä, Väestöliiton Terapia- ja kotipalvelut Oy, puh. 040 759 3650, lassi.koppa@vaestoliitto.fi

Gubbe on uudenlainen ei-sairaanhoidollinen vanhuspalvelu, joka pitää ikäihmisen aktiivisena, auttaa arjen askareissa sekä tuo samalla turvaa koko perhepiirille. Lisäksi Gubbe luo merkityksellistä työtä nuorille.

Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelman tavoitteena on edistää työn ja muun elämän yhteensovittamisen käytänteitä työpaikoilla. Ohjelman toteuttajana toimii Väestöliiton Terapia- ja kotipalvelut Oy. Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen myöntää Väestöliitto ry. Tunnuksen voi saada työnantaja, joka täyttää perheystävällisyyden kriteerit. Tunnus kertoo työnantajan sitoutumisesta perheystävällisyyden toteuttamiseen ja organisaation sosiaalisesta vastuullisuudesta.

Kuvat

DNA on alkanut tukea työntekijöitään ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimisessa.
DNA on alkanut tukea työntekijöitään ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimisessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n matkaviestinverkon asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa liittymää kohden. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of Kanta-Häme – and is still improving11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in Kanta-Häme now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye