DNA Oyj

DNA sai tavoittelemansa 5G-taajuuskaistan - 5G-palvelut tarjolle ensi vuonna

Jaa
DNA on voittanut tavoittelemansa 5G-taajuuskaistan Viestintäviraston taajuushuutokaupassa. Ensi vuodesta alkaen tarjolle tulevat 5G-palvelut mahdollistavat DNA:n asiakkaille jopa yli gigan yhteysnopeudet.

Viestintäviraston järjestämä 3,5 GHz:n taajuusalueen huutokauppa päättyi 1.10.2018. DNA sai tavoittelemansa 5G-taajuuskaistan 21 miljoonan euron hintaan. DNA:n 5G-toimilupa tulee voimaan 1.1.2019.

5G mahdollistaa aiempaa huomattavasti nopeammat ja lyhyemmän viiveen tiedonsiirtoyhteydet, mikä mahdollistaa asiakkaille entistä laadukkaammat ja monipuolisemmat mobiilidatapalvelut.

"5G on tärkeä edistysaskel mobiilidatan palveluille, ja olemmekin jo pitkään kehittäneet DNA:n matkaviestinverkkoa 5G-valmiuteen. Mobiilidatan käyttö on kasvanut viime vuosina valtavasti, mikä luo osaltaan painetta 5G-verkon pikaiselle käyttöönotolle", DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen kommentoi.

Kahden viime vuoden aikana siirretyn datan määrä on kaksinkertaistunut DNA:n matkaviestinverkossa. Tefficientin tuoreen raportin* mukaan DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Esimerkiksi viime kuussa mobiilidataa käytettiin DNA:n verkossa keskimäärin 21 gigatavua liittymää kohden. Tulevat 5G-verkot palveluineen kiihdyttävät mobiilidatan käyttöä entisestään ja laajentavat sitä uusiin kohteisiin.

5G:n avulla valokuitutason laajakaistayhteys

Ensimmäisessä vaiheessa DNA tulee tarjoamaan 5G-tekniikalla toteutettuja, laadukkaita koti- ja yrityslaajakaistayhteyksiä.

"5G mahdollistaa suurta ja tasaista nopeutta vaativat palvelut monessa sellaisessa kiinteistössä, johon valokuituyhteyttä ei saa, tai johon sen toimittaminen olisi huomattavan kallista. Kallis kiinteistökohtainen tilaajakuitu korvataan siis 5G-yhteydellä", kertoo Leinonen.

DNA:n 5G-palveluiden tarjoaminen aloitetaan ensi vuonna kun markkinoille tulee 5G-päätelaitteita. Esimerkiksi ensimmäisten 5G-älypuhelinten odotetaan saapuvan markkinoille vuoden 2019 aikana, mikä mahdollistaa 5G-palveluiden leviämisen laajemmalle käyttäjäkunnalle.

DNA:n matkaviestinverkossa jo laajasti 5G-teknologiaa

DNA on kehittänyt matkaviestinverkkoaan systemaattisesti kohti 5G:tä. Verkkoon on tuotu 5G-kyvykästä teknologiaa ja verkon kapasiteettia on kasvatettu 5G:n vaatimuksia vastaavaksi. 5G-teknologian käyttöönottaminen aloitetaan 5G-toimiluvan tultua voimaan, ja laajamittaiset käyttöönotot aloitetaan 5G-kykyisten päätelaitteiden tullessa saataville.

  • Laitteiden väliset kaksisuuntaiset yhteydet mahdollistava IPv6-protokolla on ollut DNA:n verkoissa laajasti käytössä vuodesta 2015 alkaen, ja jo vuonna 2017 DNA:n verkossa oli valmius kahdelle (2) miljoonalle yhtäaikaiselle IPv6-käyttäjälle. IPv6 on edellytys monen 5G-palvelun täysipainoiselle käyttämiselle, sillä ilman sitä esimerkiksi keskenään kommunikoimaan tarkoitetut sensorit tai verkkopelaajat eivät saa suoraa yhteyttä toisiinsa.

  • Helmikuussa 2017 DNA ja Ericsson testasivat 5G:n mahdollisuuksia 5G-testiverkossa ja Ericssonin 5G-laitteilla.

  • Keväällä 2017 DNA:n matkaviestinverkon enimmäisnopeus nostettiin paikallisesti 1,2 gigabittiin sekunnissa.

  • DNA:n runkoverkko ja sen osaverkot on modernisoitu vastaamaan 5G:n kapasiteetti- ja yhteysnopeusvaatimuksia. Runkoverkon 5G-valmius saavutettiin toukokuussa 2018.

  • Toukokuussa 2018 DNA ja Ericsson tekivät 5G-kenttä- ja nopeustestejä Viestintäviraston testikäyttöön myöntämällä 3,5 GHz:n 5G-taajuudella.

  • Heinäkuussa 2018 DNA toteutti Ericssonin kanssa 5G-verkon Porin SuomiAreenalle yleisölle avoimeen DNA Älykotiin

DNA:n 5G-toimilupakausi kestää 15 vuotta.

Lisätietoja:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

*) Tefficientin uusi analyysi: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69710283

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye