DNA Oyj

DNA tutki: Vanhemmat suhtautuvat myönteisesti koulutyön digitalisoitumiseen

Jaa
DNA:n tuoreen tutkimuksen* mukaan digitaalisuutta hyödynnetään kouluissa paljon. Kouluikäisten vanhemmista 41 % sanoo, että oman lapsen koulussa hyödynnetään digitaalisuutta opetuksessa erittäin tai melko paljon.

Digitaalisuuden hyödyntäminen lisääntyy koulussa luokka-asteiden myötä. Ensimmäisillä luokilla digitaalisuutta käytetään vähemmän ja yläkoulussa enemmän. Vain kaksi prosenttia vastaajista arvioi, ettei lapsen koulussa digitaalisuutta hyödynnetä opetuksessa lainkaan.

Koululaisten vanhemmat pitävät digitaalisia taitoja erittäin tärkeinä lapsille ja nuorille – 93 prosenttia vastaajista kertoo olevansa asiasta täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Valtaosa vanhemmista (87 %) uskoo älypuhelimen käytön kehittävän lapsen digitaalisia taitoja ja 86 prosenttia on sitä mieltä, että digitaalisuuden hyödyntäminen koulutyössä kehittää lapsen itsenäistä tiedonhakua.

”Lasten vanhemmat suhtautuvat digitaalisuuteen koulussa hyvin myönteisesti ja 83 prosenttia vastaajista näki digitaalisuuden lisääntymisen koulutyössä hyvänä asiana. Samaan aikaan kuitenkin yhdeksän kymmenestä vanhemmasta koki, että on tärkeää asettaa selvät rajat ja säännöt lapsen puhelimen käytölle”, kertoo DNA:n tutkimustoiminnasta vastaava osastopäällikkö Niina Hagman.

Vanhemmista viidesosa arvioi lastensa käyttävän puhelinta, tietokonetta tai tablettia opiskelutarkoituksiin myös kotona erittäin tai melko paljon. Myös kotona opiskelussa teknologian käyttö lisääntyy iän myötä. 7–8-vuotiaista lapsista vain 11 prosenttia käyttää teknologiaa kotona opiskellessa erittäin tai melko paljon, mutta 13–16-vuotiaista jo 34 prosenttia.

Tabletit kannettavia tietokoneita suositumpia

Jopa 60 prosentilla kouluikäisistä lapsista on oma tietokone tai tabletti. Osuus kasvaa iän myötä, ja 14–16-vuotiaista 86 prosentilla on käytössään oma tietokone tai tabletti. 7–8-vuotiaistakin oma tietokone tai tabletti on jopa 42 prosentilla. Erityisesti tabletit ovat suosittuja, ja oma sellainen löytyy 32 prosentilla lapsista. Oma kannettava tietokone on 28 prosentilla ja pöytäkone 16 prosentilla.

Tutkimuksen mukaan lasten puhelimenkäyttö aiheuttaa koulutyölle ongelmia vain harvoin. Vastaajista vain 17 % kertoo, että koulu on viestinyt kotiin puhelimenkäyttöön liittyvistä ongelmista. Yleensä lapset eivät vanhempiensa mukaan saa pitää puhelinta päällä oppitunneilla (65 %).

*DNA:n esikoulu- ja kouluikäisten lasten ja nuorten puhelimen käyttötutkimuksessa selvitettiin 6–16-vuotiaiden lasten ja nuorten puhelimen hankintaa ja käyttötarkoituksia. Tutkimus toteutettiin heinäkuussa 2017 ja siihen osallistui kaikkiaan 1023 ikäryhmässä 6–16-vuotiaiden lasten vanhempaa/huoltajaa. Tutkimuksen toteutti Nepa Insight.

LIITE: Tutkimusraportti

Lisätietoja medialle:

osastopäällikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA Oyj, puh. 044 044 2251, niina.hagman@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2016 oli 859 miljoonaa euroa ja liiketulos 91 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,8 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business ja @DNA_Palvelu sekä Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye