DNA Oyj

DNA vie Yleisradion TV-kanavien jakelua koskevan tarjouspyynnön markkinaoikeuden käsiteltäväksi

Jaa
Yleisradio Oy:n TV-kanavien DVB-T2-jakelupalveluita koskeva tarjouspyyntö on DNA:n näkemyksen mukaan hankintalain vastainen. Kyseessä on 26.6.2018 jätetty tarjouspyyntö YLE20180027.

DNA vei alun perin 26.2.2018 julkaistun jakelupalveluita koskevan tarjouspyynnön kertaalleen markkinaoikeuden käsiteltäväksi maaliskuussa 2018, koska katsoi sen hankintalain vastaiseksi. Tuolloin Yleisradio keskeytti hankintamenettelyn. Tarjouspyynnöstä on nyt julkaistu uudistettu versio, jonka DNA katsoo edelleen suosivan yhtä toimijaa ja olevan siten hankintalain vastainen.

”Tarjouspyynnön luonne ei valitettavasti muuttunut oleellisesti, eli se estää edelleen kilpailua", toteaa DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, ja jatkaa: "Tarjouksen jättämisen ehtona on tekijöitä, jotka eivät ole tv-palvelun jakelijan vastuualueella, ja jotka suosivat antenniverkon toista operaattoria kohtuuttomalla tavalla."

DNA:n antennitelevisioverkko on DVB-T2-standardin mukainen, ja sen palvelualue kattaa tällä hetkellä noin 85 prosenttia suomalaisista. DNA:lla on valmius laajentaa verkkoaan edelleen. VHF-taajuudella toimiva verkko hyödyntää matkaviestinverkon mastoja, mikä takaa laajan palvelualueen ja hyvän toimintavarmuuden. Verkkoratkaisu hyödyntää taajuuksia erittäin tehokkaasti. DNA:n antennitelevisioverkko on maailmanlaajuisesti ensimmäisiä DVB-T2-verkkoja, ja DNA:n innovatiivinen verkkoratkaisu mahdollisti teräväpiirtotasoisten palvelujen tehokkaan jakelun Suomessa.

DNA ja Yle ovat sopineet Ylen HD-muotoisten tv-kanavien jakelusta vuonna 2016. Sopimus on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka. DNA on jakanut Ylen kaikki HD-muotoiset kanavat antenniverkossaan jo vuoden 2014 tammikuusta lähtien. DNA:n antenniverkossa on tällä hetkellä yhteensä 17 HD-kanavaa.

Lisätietoa:
Pekka Väisänen, johtaja, kuluttajaliiketoiminta, DNA Oyj, puh. 044 040 0168, pekka.vaisanen@dna.fi
DNA:n viestintä: puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of Kanta-Häme – and is still improving11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in Kanta-Häme now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye