DNA Oyj

DNA:lta 5G-verkko Porin SuomiAreenaan

Jaa
DNA rakentaa Älykodin Porin SuomiAreenaan 16.-20. heinäkuuta. Yleisölle koko tapahtuma-ajan avoinna olevassa Älykodissa on kokeiltavissa lähivuosina koteihin tulevia älypalveluita. Älykodin palveluissa hyödynnetään 5G-verkkoa, jonka DNA ja Ericsson toteuttavat paikalle SuomiAreenan ajaksi.

Älykotiin toteutettava 5G-verkko on yli gigan nopeuksiin yltävä kodin 5G-tietoliikenneyhteys. 5G mahdollistaa ensimmäistä kertaa sen, että matkaviestinpalvelun käyttäjälle voidaan taata tietty yhteysnopeus. Ennen 5G-aikaa nopeus on ollut mahdollista taata vain kiinteän verkon yhteyksiin.

- Älykodissamme esillä oleva 5G-yhteys tulee ratkaisemaan monen kodin ja pientaloalueen yhteysongelmat. Se mahdollistaa suurta ja tasaista nopeutta vaativat palvelut monissa niistäkin kiinteistöistä, joihin valokuituyhteys ei ole saatavilla tai joihin sen toimittaminen tulisi asiakkaalle huomattavan kalliiksi, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.  

Mobiilidatan käyttö on kasvanut viime vuosina valtavasti. Kahden viime vuoden aikana siirretyn datan määrä on lisääntynyt DNA:n matkaviestinverkossa jopa 120 prosenttia ja 5G:n myötä kasvun ennustetaan jatkuvan vahvana.

- Mobiilidatan käytön ennustetaan kahdeksankertaistuvan viidessä vuodessa. Tuoreen ennusteemme mukaan ensi vuonna tarjolle tulevien 5G-liittymien määrä ohittaa 1 miljardin merkkipaalun vuoden 2023 loppuun mennessä. Kuluttajien nopeiden yhteyksien lisäksi 5G-käyttökohteita ennakoidaan terveydenhuoltoon, valmistavaan teollisuuteen, autoteollisuuteen sekä veden, sähkön ja lämmön jakeluun, sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.

Suomessa ensimmäiset 5G-palvelut tehdään 3,5 GHz -taajuudella, jolla on mahdollista yltää noin 2 Gbps -huippunopeuksiin. Älykodin 5G-yhteys on toteutettu 5G:n seuraavan vaiheen tekniikalla eli 2020-luvun alussa yleistyvällä millimetriaaltoalueen radiotekniikalla, joka kasvattaa 5G-tiedonsiirtokapasiteettia entisestään. 

DNA tuo Älykodissa esillä olevan kaltaisen 5G-palvelun kaupallisesti tarjolle ensi vuonna heti, kun se on toimilupien ja päätelaitteiden saatavuuden puolesta mahdollista.

Mediatilaisuus DNA Älykodissa maanantaina 16.7. klo 11

DNA Älykoti avautuu medialle SuomiAreenan Kansalaistorilla maanantaina 16.7. klo 11, välittömästi SuomiAreenan avajaisten jälkeen. Tervetuloa kuulemaan, kuinka DNA näkee 5G-tekniikan mahdollistavan uusia palveluita ja tutustumaan koteihin tuleviin mielenkiintoisiin palveluihin.

Ilmoittautumiset: DNA:n viestintä: puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi pe 13.7. klo 16 mennessä.

Aika ja paikka: ma 16.7. klo 11-12, DNA Älykoti MTV:n päälavan vieressä, Porin Kansalaistori

Mediatilaisuuden ohjelma

11.00 Jukka Leinonen, toimitusjohtaja, DNA: Näin 5G muuttaa suomalaisen kodin
11.15 Olli Sirkka, toimitusjohtaja, Ericsson: 5G-kehitys Suomessa ja kansainvälisesti
11.30 Pekka Väisänen, DNA: Tervetuloa älykotiin (talon esittely)

=> Tutustuminen Älykotiin, mahdollisuus kokeilla laitteita ja jutella asiantuntijoiden kanssa

Lisätietoja medialle:               

kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, DNA Oyj, puh. 044 0400168, pekka.vaisanen@dna.fi 
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Lehdistötiedote 25.5.2018: DNA:lla ja Ericssonilla 5G-verkko testikäytössä Kirkkonummella

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye