DNA Oyj

DNA:n henkilöstön ei tarvitse palata toimistolle, ja vain harva aikookaan – ”On selvää, että paikasta riippumaton työnteko on tullut jäädäkseen”

Jaa
Joustava ja mutkaton tapa tehdä töitä paikasta ja ajasta riippumatta on ollut yksi DNA:n menestystarinoista jo vuodesta 2012 lähtien. Koronapandemian aiheuttamaan täysmääräiseen etätyöhön ei kuitenkaan kukaan osannut varautua. Nyt poikkeusajan oppeja hyödynnetään mutkattoman työkulttuurin viemisessä entistäkin pidemmälle. DNA on kuunnellut henkilöstöään säännöllisten kyselyiden avulla, ja kiinnittää nyt erityistä huomiota työvälineisiin ja -järjestelmiin, toimitiloihin ja turvallisuuteen, esihenkilötyöhön ja johtamiseen sekä hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.
Viimeisin henkilöstökysely toukokuulta osoitti, että kiire toimistolle on DNA:n henkilökunnasta vain harvalla (20 %) ja paikasta riippumattoman työn merkitys yksilölle on kasvanut merkittäväsi. Noin 70 % henkilöstöstä arvelee työskentelevänsä jatkossa toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Kuva: DNA
Viimeisin henkilöstökysely toukokuulta osoitti, että kiire toimistolle on DNA:n henkilökunnasta vain harvalla (20 %) ja paikasta riippumattoman työn merkitys yksilölle on kasvanut merkittäväsi. Noin 70 % henkilöstöstä arvelee työskentelevänsä jatkossa toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Kuva: DNA

Viimeisin henkilöstökysely toukokuulta osoitti, että kiire toimistolle on DNA:n henkilökunnasta vain harvalla (20 %) ja paikasta riippumattoman työn merkitys yksilölle on kasvanut merkittäväsi. Noin 70 % henkilöstöstä arvelee työskentelevänsä jatkossa toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Tarve toimistolle palaamiseen ei siis ole suuri. Suurin osa DNA:n henkilöstöstä on kyennyt suoriutumaan työstään jatkuvan etätyön aikana hyvin ja tehokkaasti. Yli 95 % DNA:n henkilöstöstä on ollut etätöissä jo maaliskuusta 2020 lähtien.

Tiettyjä asioita toimistotyöstäkin kaivataan. Tärkeimpinä esille nousivat sosiaaliset kohtaamiset ja yhteisöllisyys, ergonomia, toimistotarvikkeet sekä muut toimiston tuomat edut. Myös lounaat, kahvihetket, työn tauottaminen ja spontaani keskinäinen sparrailu saivat DNA:n henkilöstöltä mainintoja. DNA:lla onkin tunnistettu, että näillä mainituilla osa-alueilla henkilöstön hyvinvointia, työn tuloksellisuutta ja mielekkyyttä voidaan tukea vielä merkittävästi nykyistä paremmin myös etäolosuhteissa.

On myös monia, jotka eivät kaipaa toimistolta juuri mitään. Yleisesti suurimpia huolia toimistolle palaamiseen liittyen olivat koronatartunnan mahdollisuus, työtehokkuuden lasku, ajankäytön tehottomuus, melu, työrauhan puute sekä arjen kuormituksen kasvaminen esimerkiksi työmatkoihin käytetyn ajan ja aikaisten herätysten vuoksi.

”On selvää, että ajasta ja paikasta riippumaton työnteko on tullut jäädäkseen, ja poikkeusolojen päätyttyäkin entistä suurempi osa viikosta tullaan tekemään muualla kuin toimistolla. Juuri tästä syystä meidän on nyt ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että henkilöstömme viihtyy ja jaksaa etätöissä myös tulevaisuudessa”, kertoo DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.

”Kaiken keskiössä on luottamus henkilöstöön”

DNA on tehnyt jo useita konkreettisia toimenpiteitä henkilöstön etätyökokemuksen parantamiseksi.

  • Oikeus työskennellä vapaasti paikasta riippumatta tuodaan aidosti tarjolle myös niihin toimintoihin, joihin on vielä ennen korona-aikaa liittynyt rajoituksia. Tällaisia on esimerkiksi asiakaspalvelutyöt, missä jatkuvan etätyön järjestely on vaatinut laadukkaan palvelutason ylläpitämiseksi hieman tavallista enemmän vaivaa.
  • Työhön ja ergonomiaan liittyvää välineistöä, kuten näyttöjä ja työtuoleja, lainataan henkilöstölle toimistotiloista.
  • Koko organisaatio on ottanut käyttöön viikoittaisen palaverittoman ajanjakson käytännön, millä varmistetaan, että henkilöstöllä on taatusti myös rauhoitettua työaikaa.
  • Varmistamme uusilla työkaluilla ja keinoilla, että esimerkiksi tiimipäivät on mahdollista järjestää etäyhteyden kautta tai fyysisesti mutta turvallisesti niin, että ne ajavat tarkoituksensa virkistäytymisen ja yhteisöllisyyden kasvattamisen osalta.
  • Parannamme koulutusten avulla esihenkilöstön valmiuksia toimia tukena tiimiläisilleen ja kehitämme avointa sisäistä viestintää entisestään.

”Suunnitelmissamme on myös paljon pitkän aikavälin toimenpiteitä. Kaiken tämän keskiössä on luottamus henkilöstöön ja siihen, että työntekijät löytävät itse parhaat tavat töidensä tekemiseen. Työnantajana meidän tuleekin toimia ensisijaisesti mahdollistajana, jotta esteitä tähän olisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan. Siksi on päivänselvää, että DNA:n henkilöstöä ei tulla pakottamaan takaisin toimistolle edes määrätyiksi päiviksi, kuten jotkin yritykset ovat viime aikoina tiedottaneet tekevänsä. Meillä on pitkä kokemus onnistuneesta ajasta ja paikasta riippumattomasta mutkattomasta työstä”, Rissanen summaa.

Joustavat työkäytännöt parantavat myös DNA:n asemaa perheystävällisenä työnantajana. Taloustutkimuksella teetetyn tutkimuksen* perusteella kolme tärkeintä asiaa, joita työikäiset suomalaiset perheystävälliseltä työnantajalta odottavat, liittyvät nimenomaan joustavuuteen. Suomalaiset toivovat etenkin työajan joustoja, eli esimerkiksi mahdollisuutta vaikuttaa työaikoihin tai päättää ne itse (89 %), erilaisten perhetilanteeseen perustuvien vapaiden ja joustojen mahdollistamista (83 %) sekä työn sijainnin joustoja, eli esimerkiksi mahdollisuutta työskennellä missä haluaa (78 %).

*) DNA:n teettämä perhetutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 25.2.–3.3.2021. Vastaajat olivat iältään 16–65-vuotiaita valtakunnallisesti edustavalla otannalla. Vastaajia on kaikkiaan 1581. Lue lisää: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69905503&scrollTo=UJpEOgFgPw1f

Lisätietoja medialle:

Marko Rissanen, henkilöstöjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 220 3230, marko.rissanen@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Viimeisin henkilöstökysely toukokuulta osoitti, että kiire toimistolle on DNA:n henkilökunnasta vain harvalla (20 %) ja paikasta riippumattoman työn merkitys yksilölle on kasvanut merkittäväsi. Noin 70 % henkilöstöstä arvelee työskentelevänsä jatkossa toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Kuva: DNA
Viimeisin henkilöstökysely toukokuulta osoitti, että kiire toimistolle on DNA:n henkilökunnasta vain harvalla (20 %) ja paikasta riippumattoman työn merkitys yksilölle on kasvanut merkittäväsi. Noin 70 % henkilöstöstä arvelee työskentelevänsä jatkossa toimistolla vain yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Kuva: DNA
Lataa
DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen. Kuva: DNA
DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen. Kuva: DNA
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye