DNA Oyj

DNA:n myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2018

Jaa
DNA:n myydyimpien puhelimien huhtikuun Top 15 -listalla vaihtui yli kolmannes malleista. Listalle nousi odotetusti joukko uutuuspuhelimia, mutta myös kolme jo tuttua suosikkia teki paluun.

Samsungilla on huhtikuun Top 15 -myydyimpien listalla eniten yksittäisiä malleja, kaikkiaan viisi puhelinta. Apple ja Nokia ovat kumpikin edustettuna kolmella puhelinmallilla, ja sekä Huawei että Honor saivat listalle molemmat kaksi puhelinta. DNA:n huhtikuun listan ykkössijan otti tehopuhelin Samsung Galaxy S7, joka on pitänyt suosionsa jo pitkään.

Top 15 -listalle kokonaan uusina malleina nousivat pikaladattava, koneoppimista hyödyntävä Huawei P20 Lite ja SplitScreen-ominaisuudella varustettu Huawei P Smart sekä Samsung Galaxy A8, joka kiinnostaa käyttäjiä muun muassa monipuolisten kameraominaisuuksiensa takia.

”Puhelimilla kuvataan paljon, ja silloin laitteen kameralla on suuri merkitys. Käyttäjän kannalta toinen oleellinen seikka on käytössä olevan muistin määrä. Vaikka nykyisin peruspuhelimissakin on verrattain suuri muisti, se ei silti riitä, kun kuvataan paljon vaikkapa videoita. Suurin osa puhelimen käyttäjistä onkin törmännyt muistin loppumiseen. Onneksi asia on useimmiten ratkaistavissa muistikortilla”, neuvoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Useimmissa uusissa puhelimissa on muistikorttipaikka, mutta silti vain kolmanneksella on puhelimessaan muistikortti käytössä.*) Aavikko suosittelee hankkimaan muistikortin jo puhelimen ostohetkellä. 

”Kevään juhlakausi on jo ovella, ja se alkaa näkyä myös puhelinmyynnissä. Puhelin on hyvä lahja niin koulunsa päättävälle ja opinnoissaan valmistuvalle kuin ilman muuta myös jokaiselle, joka on ylipäänsä ollut kouluvuoden aikana ahkera. Vinkkinä lahjan antajalle sanoisin, että kannattaa selvittää lahjan saajan toiveet ja tarpeet puhelimen ominaisuuksien suhteen ennen kaupantekoa. Lahjan saajalle on uudesta puhelimesta suurin ilo ja hyöty silloin, kun hän pääsee itse valitsemaan toiveidensa puhelinmallin”, Aavikko vinkkaa.


DNA:n myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2018

1. (9.) Samsung Galaxy S7
2. (15.) Honor 6A
3. (2.) Honor 8 Lite
4. (7.) Samsung Galaxy J3 (2017)
5. (12.) Apple iPhone 6
6 (-) Apple iPhone 8
7. (3.) Nokia 6
8. (6.) Samsung Galaxy J5 (2017)
9. (-) Huawei P20 Lite
10. (8.) Apple iPhone 7
11. (-) Nokia 3310
12. (-) Huawei P Smart
13. (-) Samsung Galaxy A8
14. (-) Nokia 3
15. (-) Samsung Galaxy A3 (2017)

DNA julkaisee myydyimmät puhelimet -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät osoitteesta: https://corporate.dna.fi/dnan-viestinta#myyntitilastot

*) Tieto perustuu DNA:n maalis-huhtikuussa 2018 teettämään Digitaalisten sisältöjen käyttö -tutkimukseen. Lisätietoja DNA:n viestinnästä, viestinta@dna.fi, puh. 044 044 8000.

Lisätietoja medialle:
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi


DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu yli 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of Kanta-Häme – and is still improving11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in Kanta-Häme now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye