DNA Oyj

DNA:n myydyimmät puhelimet syyskuussa 2017

Jaa
DNA:n myydyimpien puhelimien syyskuun Top 15 -listaa hallitsevat merkeistä Nokia ja Samsung kumpikin viidellä mallilla, Huaweilta listalla on neljä mallia ja Apple on edustettuna yhdellä puhelimella.
Nokia 6 oli DNA:n myydyin puhelin syyskuussa.
Nokia 6 oli DNA:n myydyin puhelin syyskuussa.

Kaikki viisi uutta Nokia-puhelinta mahtuivat syyskuussa viidentoista myydyimmän puhelinmallin joukkoon, kun myös uusimman Nokia 8 -mallin varsinainen myynti alkoi.

Syyskuun myydyin puhelin oli Nokia 6, ja heti sen taakse toiselle sijalle nousi iPhone 7, joka olikin syyskuussa Applen ainoa malli myydyimpien puhelimien listalla. Kolmannelta sijalta löytyy Honor 8.

"Nokia 6 otti kärkipaikan listalla, kun toimituksia saatiin Suomeen vähän reilummin. Kuluttajat ovat ottaneet mukavasti vastaan koko Nokian tuotepaketin. On kuitenkin selvästi havaittavissa, että Nokia ei saa mitään ilmaiseksi, vaan kuluttajat vertailevat ja arvioivat laitteita toisiinsa ostamisen hetkellä erittäin tarkoin. Loppusyksystä suuri mielenkiinto kohdistuu siihen, miten muut valmistajat reagoivat Nokian vahvaan sisääntuloon markkinoille”, arvioi DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Kisa puhelinmallien keskinäisestä järjestyksestä on tiukka, eikä ykköseksi loikannutta Nokia 6 -mallia lukuun ottamatta mikään puhelimista ottanut erityisen selkeää kaulaa muihin malleihin.

"Suomen puhelinmarkkinoilla on tapahtumassa juuri nyt hienoa kehitystä, kun uusia merkkejä on tullut mukaan ja vieläpä taistelemaan aivan kärkipaikoista. Aikoinaan Huawei nousi nopeasti merkittäväksi toimijaksi koko markkinan tasolla, ja nyt sen teki Nokia. Kuluttajalle on nyt todella hyvin valinnanvaraa, kun päätoimijat Apple, Samsung, Nokia ja Huawei tuovat jatkuvasti yhä upeampia laitteita markkinoille”, Sami Aavikko hehkuttaa.


DNA:n myydyimmät puhelimet syyskuussa 2017

1. (6.) Nokia 6 *)
2. (7.) Apple iPhone 7 *)
3. (2.) Honor 8 *)
4. (-) Samsung Galaxy J3 (2017) *)
5. (11.) Nokia 5 *)
6. (8.) Samsung Galaxy A3 (2017) *)
7. (5.) Nokia 3310
8. (14.) Nokia 3 *)
9. (3.) Honor 8 Lite *)
10. (10.) Samsung Galaxy J5 (2017) *)
11. (9.) Samsung Galaxy S7 *)
12. (13.) Samsung Galaxy A5 (2017) *)
13. (12.) Honor 9 *)
14. (-) Huawei P10 Lite *)
15. (-) Nokia 8 *)

DNA julkaisee myydyimmät puhelimet -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot: https://corporate.dna.fi/dnan-viestinta#myyntitilastot


Lisätietoja medialle:
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi


DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu yli 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2016 oli 859 miljoonaa euroa ja liikevoitto 91 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,8 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Kuvat

Nokia 6 oli DNA:n myydyin puhelin syyskuussa.
Nokia 6 oli DNA:n myydyin puhelin syyskuussa.
Lataa
Nokia 8 nousi listalle heti sen varsiaisen myynnin alettua
Nokia 8 nousi listalle heti sen varsiaisen myynnin alettua
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2016 oli 859 miljoonaa euroa ja liiketulos 91 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,8 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business ja @DNA_Palvelu sekä Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye