DNA:n suurkauppa osoitti taas listaamattomiin osakkeisiin sijoittamisen suuret mahdollisuudet

Jaa
Tiistaina norjalainen Telenor ilmoitti ostavansa suurkaupalla 54 % teleoperaattori DNA:n osakekannasta. Myyjinä kaupassa toimivat DNA:n suurimmat omistajat Finda ja PHP Holding, joiden osakkeet ovat olleet vuosia Privanetin listaamattomien osakkeiden kauppapaikan vaihdetuimpia ja eniten arvoaan kasvattaneita. Tämäkin yrityskauppa osoitti listaamattomien osakkeiden kauppapaikan tarpeellisuuden ja mahdollisuudet luoda omistaja-arvoa.

Tiistaina moni Privanetin asiakas sai hyviä uutisia, kun norjalainen operaattori Telenor ilmoitti ostavansa 54 prosenttia DNA:sta. Finda on kotimainen sijoituskonserni, joka pyrkii pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen ja maksamaan omistajilleen hyvää osinkoa. Myös PHP Holding on sijoituskonserni, jonka juuret puolestaan ovat vahvasti teleoperaattori- ja tietoliikennealalla. Sekä Finda että PHP ovat olleet Privanetin listalla jo reilun vuosikymmenen ajan ja niiden osakkeita löytyy monen asiakkaamme salkusta. Listaamattomat yhtiöt ovat olleet omistajilleen hyvä sijoituskohde, mikä käy jälleen ilmi Telenorin kaupasta.

Kauppaa yhtiöiden osakkeilla on vuosien varrella käyty aktiivisesti. Esimerkiksi Finda on ollut vaihdetuimpien osakkeiden joukossa jo useamman vuoden. Findan osake on tuottanut osinkoina ja arvonnousuna viiden vuoden aikajaksolla +236%. Vuosien aikana osakkeen kurssi on noussut 16 euron tasolta nykyiselle 44 euron tasolle, ja osinkoina on jaettu yli 10 euroa per osake. Mielenkiintoisen sijoituskohteen sekä Findasta että PHP:stä on tehnyt se, että molemmat yhtiöt ovat olleet suurimpia omistajia DNA:ssa jo pitkään. Hankkimalla Findan tai PHP:n osaketta Privanetin kautta sijoittaja on päässyt kiinni DNA:han jo ennen kuin se listautui pörssiin. Näin osakkeenomistajat ovat päässeet nauttimaan pörssiyhtiön tuotoista listaamattomien yhtiöiden eduilla.

Pääomistajat ovat selvittäneet myyntimahdollisuuksiaan jo aiemmin. Esimerkiksi vuonna 2013 DNA:n pääomistajat selvittivät omistuksen myyntiä pääomasijoittajalle, mutta silloin tarjottu hinta arvioitiin liian alhaiseksi. Lopulta yksi kolmesta silloisesta pääomistajasta, Oulu ICT, myi omistuksensa DNA:sta Findalle ja PHP:lle. Tällöin valuaatio oli 810 milj. euroa. Tarina saa päätöksensä nyt, kun Telenor ostaa DNA:t Findalta ja PHP:ltä 2,7mrd valuaatiolla.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Joni Niemeläinen
Liiketoimintavastaava
Privanet Securities Oy
puh. +358 (0)10 2190545
puh. +358 (0)50 3405820

Tietoja julkaisijasta

Privanet Group Oyj
Privanet Group Oyj
Eteläesplanadi 24 A
00130 HELSINKI

http://www.privanetgroup.fi

Privanet jälkimarkkina

Privanetin jälkimarkkina on Suomen johtava ja tunnetuin listaamattomien yhtiöiden kaupankäyntipaikka. Meillä on kattava ja monipuolinen kokemus pörssin ulkopuolisten yritysten välittämisestä Suomessa. Listautumalla jälkimarkkinallemme yritys saa julkisen markkina-arvon, laajemman omistajapohjan ja samalla parantaa tunnettuuttaan. Vaikka kaupankäynti tapahtuu jälkimarkkinallamme, yhtiö säilyy silti listaamattomana yrityksenä ja tällöin esimerkiksi osinkoveroetu pysyy ennallaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Privanet Group Oyj

Privanet vastaa Mash Group Oyj:tä koskeviin väitteisiin22.11.2019 16:05:01 EET | Tiedote

Privanet Group Oyj toteaa Mash Group Oyj:n taloudellisesta tilanteesta julkisuudessa esitetyistä tiedoista, ettei se voi ottaa kantaa kyseisen yhtiön sisäiseen tilanteeseen. Mashin esittämä velkojen konversiotarjous on edelleen käynnissä ja mahdollisesta yrityssaneerauksesta päättävä yhtiökokous ovat vasta edessä, joten Mashin tilanteella spekulointi on tällä hetkellä ennenaikaista. Lehdistössä on esitetty virheellisiä väitteitä Privanetin ja Mashin välisistä eturistiriidoista koskien Mashin liikkeeseenlaskemien arvopapereiden markkinointia. Privanet toteaa, että tiedot sen suurimmista osakkeenomistajista ovat julkista tietoa ja on esitetty yhtiön vuosikertomuksessa ja puolivuotiskatsauksessa sekä kuukausittain päivitettynä yhtiön verkkosivuilla, kuten myös tiedot yhtiön hallituksen jäsenistä sekä heidän riippumattomuudesta suhteessa yhtiön suurimpiin osakkeenomistajiin. Lisäksi Privanet on raportoinut yhtiöiden väliset sidonnaisuudet ja omistussuhteet Finanssivalvonnalle asianmukaises

Huippugolffari Paul Casey sijoitti suomalaiseen start-upiin12.4.2019 15:12:16 EEST | Tiedote

Maaliskuun lopulla englantilainen Paul Casey teki historiaa voittamalla ensimmäisenä pelaajana toisena peräkkäisenä vuonna Tampassa, Floridassa pelatun PGA-touriin kuuluvan Valspar Championshipin. Voitollaan Casey nousi maailmanlistan top 10:n tuntumaan kiiveten maailmanrankingissä jo sijalle 11. Voittoisan turnauksen jälkeen Casey teki myös suomalaista golf-historiaa sijoittamalla merkittävästi helsinkiläiseen Birdietime-yritykseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye