S-Pankki Oyj

EAB:n rahasto ostaa kolme S-Pankin hallinnoimaa kiinteistöä

Jaa

Kiinteistökehitysrahasto Elite Finland Value Added Fund II Ky ostaa kolme kiinteistöä, joita hallinnoi S-Pankin kiinteistöjohtamispalveluja tuottava tytäryhtiö Fennia Kiinteistöt Oy. Velaton kauppahinta on 11 miljoonaa euroa.

S-Pankki
S-Pankki

Myyjänä kaupassa toimii vakuutuskonserni Fennia, jolle S-Pankin tytäryhtiö tuottaa kiinteistösalkun johtamis- ja hallinnointipalvelut. S-Pankki osti Fennia Kiinteistöt kesällä ja yhtiö on ollut osa S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoimintaa elokuun alusta alkaen.

Eliten kiinteistökehitysrahaton ostamat kiinteistöt ovat varasto-, pienteollisuus- ja liikekiinteistöjä. Ne sijaitsevat Helsingissä ja Jyväskylässä. Kiinteistöt on rakennettu vuosina 1989–2012 ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 8 600 neliömetriä.

"Markkinassa on havaittavissa hienoista elpymistä, mistä tämäkin kauppa osaltansa kertoo. On ilo huomata, että epävarmoina aikoinakin löytyy aktiivisia toimijoita. Se on toimivan kiinteistömarkkinan merkki", sanoo kiinteistösijoitusjohtaja Harri Oravainen Fennia Kiinteistöistä.

"Hankitut kiinteistöt ovat erinomainen lisäys Elite Finland Value Added Fund II -rahaston kiinteistösalkkuun. Jatkamme samantyyppisten sijoituskohteiden hankintaa myös vuonna 2021", sanoo kiinteistövarainhoidosta vastaava johtaja Jaakko Ristola Elite Alfred Bergiltä.

Fennia Kiinteistöt kehittää kiinteistösijoituskohteita sekä tuottaa kiinteistöjohtamisen ja -kehittämisen palveluita asiakkaidensa kiinteistösijoitussalkuille. Lisäksi yhtiö luo ja hallinnoi yhteissijoitusmallisia kiinteistösijoituksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

S-Pankki
S-Pankki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

010 768 011http://www.s-pankki.fi

S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin korttitilastot: Koronavuosi näkyi suomalaisten arjessa – verkkokauppa yhä suositumpaa19.1.2021 09:45:00 EETTiedote

Poikkeuksellinen koronavuosi 2020 vaikutti merkittävästi suomalaisten korttiostoihin. Rajoitusten myötä rahaa käytettiin normaalia enemmän ruokakauppoihin ja kodin laittamiseen. Verkkokauppa kasvatti edelleen suosiotaan vuoden loppua kohden. Erityisesti digitaalisten viihdepalvelujen korttiostot lisääntyivät vuodenvaihteessa. Korona näkyi selvästi myös ABC-huoltoasemilla ja liikenteessä.

Finanssivalvonta on hyväksynyt S-Pankin perusesitteen liittyen joukkovelkakirjaohjelmaan22.12.2020 13:35:00 EETTiedote

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Finanssivalvonta on eilen 21.12.2020 hyväksynyt S-Pankki Oyj:n perusesitteen liittyen yhteensä enintään 1,5 miljardin euron joukkovelkakirjaohjelmaan, jonka puitteissa voidaan laskea liikkeeseen vakuudettomia lainaosuuksia ja katettuja joukkolainoja. Ohjelman alla liikkeeseenlaskettavia instrumentteja saatetaan hakea listattavaksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Perusesite on saatavilla englanninkielisenä S-Pankin internetsivuilta osoitteesta https://www.s-pankki.fi/investors. Danske Bank A/S toimii ohjelman järjestäjänä. Lisätietoja: Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki, pekka.ylihurula@s-pankki.fi, p. 010 768 2100 Eero Saloranta, johtaja, Yritysasiakkaat ja Treasury, S-Pankki, eero.saloranta@s-pankki.fi, p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme