SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

EAPN-Fin: Uusi kansalaisaloite takuutulosta perusturvan parantamiseksi

Jaa
Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin on laittanut vireille kansalaisaloitteen perusturvan parantamiseksi. Kansalaisaloitteella halutaan nostaa syyperusteisten toimeentuloturvaetuuksien vähimmäistasoa ja takuueläkettä noin tuhanteen euroon kuukaudessa.

Kansalaisaloitteessa esitetään säädettäväksi laki takuutulosta, joka olisi noin tuhat euroa kuukaudessa. Perusturvaetuuksista jäisi verojen jälkeen käteen noin 790 euroa kuukaudessa. Myös takuueläke nousisi noin tuhanteen euroon. Takuutulo turvattaisiin kaikille syyperustaisia perusturvaetuuksia saaville, joita ovat sairaus-, äitiys-, vanhemmuus- ja isyyspäivärahat, kuntoutusraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha.

Takuutulo ja takuueläkkeen korottaminen ovat hyvä tapa parantaa suomalaisten perusturvaa.

”Takuutulo ja takuueläkkeen korottaminen parantaisivat noin miljoonan ihmisen taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia suoriutua välttämättömistä menoista”, EAPN-Finin puheenjohtaja Jiri Sironen sanoo.

Suomessa valmistellaan parhaillaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.
”Perusturvan parantaminen takuutulolla ja takuueläkettä korottamalla olisi tärkeä osa perusturvan uudistamista”, puheenjohtaja Sironen jatkaa.

Suomalainen köyhyys näkyy muun muassa leipäjonojen pidentymisenä ja toimeentulotukihakemusten kasvuna. Puolella miljoonalla suomalaisella on vakavia toimeentulo-ongelmia, koska heidän tulonsa eivät riitä välttämättömiin menoihin ja kohtuulliseen kulutukseen. Perusturva on jäänyt jälkeen ansio- ja hintakehityksestä: Viimeaikaiset perusturvaan tehdyt leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat aiheuttaneet kansalaisille kasvavaa tarvetta turvautua toimeentulotukeen.

Suomi on saanut Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia perusturvaetuuksien liian alhaisesta tasosta.

”Takuutulon avulla Suomi noudattaisi jälleen Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan tekemiään sitoumuksiaan, joissa määritellään alaraja sosiaaliturvaetuuksille”, Suomen sosiaalioikeudellisen seuran puheenjohtaja Yrjö Mattila muistuttaa.

Kansalaisaloitteen takuutulosta on laatinut EAPN-Fin – Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto, johon kuuluu 46 jäsenyhteisöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jiri Sironen, puheenjohtaja, EAPN-Fin, p. 040 450 9077, jiri.sironen@ehyt.fi


Yrjö Mattila, puheenjohtaja, Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry, p. 040 715 4166, yrjo.mattila@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

EAPN-FIN - Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto on avoin verkosto köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan toimiville järjestöille, ryhmille ja kansalaisille. www.eapn.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye