Hyvinvointialan liitto

Eduskunnan käsittelyssä oleva soten palveluntuottajalaki tulee saattaa pikaisesti voimaan

Jaa
Lastensuojelu on luvan- ja ilmoituksenvaraista toimintaa, jonka valvonta on vakiintunutta. Sijaintikuntien sosiaalitoimi tekee yksityisiin lastensuojelulaitoksiin tarkastuskäynnit vuosittain. Myös sijoittavat kunnat tekevät vuosittain tarkastuskäyntejä. Hyvinvointialan liiton johtavan asiantuntija Aino Närkin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollosta on vaikea löytää toista palvelua, jossa toteutuisi yhtä paljon tarkastuskäyntejä kuin lastensuojelussa.

Hyvinvointialan liiton mukaan eduskunnan käsittelyssä oleva sosiaali- ja terveyspalvelujen ja samalla lastensuojelun valvontaa uudistava laki tulee saada mahdollisimman pian voimaan. Lain myötä valvonnan piiriin tulevat sekä yksityiset että julkiset toimijat ja lastensuojelun valvonnan periaatteet yhdenmukaistuvat valtakunnallisesti.  

Myös lastensuojelun toimintakulttuuria on jatkuvasti kehitettävä yksityisellä ja julkisella sektorilla.

− Lasten ja nuorten kuuleminen ei ole vain tulevaisuuden toive vaan täyttä arkipäivää useissa yksiköissä. Lasten osallisuuden parantaminen on osa ammattitaitoista asiakassuunnittelua, ja jos asia on kirjattu hoito- ja kasvatussuunnitelmaan, se on osa arjen työtä ja arviointia, muistuttaa johtava asiantuntija Aino Närkki Hyvinvointialan liitosta.

Kehittämistyössä on hänen mukaan nostettava esiin olemassa olevia hyviä käytäntöjä.

−  Ketään ei motivoi se, että annetaan ymmärtää, että asiat toimivat valtaosin huonosti tai että kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa. Tämähän ei pidä paikkaansa. Tarkastusraporttia, joka koskee yhtä erityisen haasteellista työtä tekevää yksikköä, ei tule väheksyä, mutta ei myöskään yleistää koko lastensuojelun tilaa koskevaksi.

Lastensuojelulain huomioitava paremmin erilaiset lapset

Lainsäädäntöä on Närkin mukaan kehitettävä siten, että lastensuojelulaki tarjoaa riittävät eväät sekä pienten lasten auttamiseen että tiukempaa rajojen asettamista vaativaan ja erittäin haasteelliseen päihdeongelmaisten nuorten auttamiseen.

− Yksityiset toimijat tuottavat maassamme laajamittaisesti lastensuojelupalveluita. Alan yritykset ja järjestöt ovat mielellään mukana valtakunnallisessa kehittämistyössä ja antavat osaamisensa kaikkien käyttöön. Lastensuojelun valvontaa voidaan tehostaa nykyisestään uusia työmenetelmiä ja toimintatapoja kehittämällä ja ottamalla myös julkiset yksiköt suoran valvonnan piiriin vastaavalla tavalla kuin yksityiset jo ovat.

Lisätiedot:

Aino Närkki, johtava asiantuntija, Hyvinvointialan liitto, p. 0400 436 438, aino.narkki@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointialan liitto
Hyvinvointialan liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 17285570http://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1500 jäsentä työllistävät 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointialan liitto

THL:n tuore selvitys vanhuspalveluista: Yksityisillä henkilöstömitoitus toteutuu laatusuosituksen mukaisesti18.10.2018 10:25:59 EEST | Tiedote

Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitus näyttää Suomessa toteutuvan uuden laatusuosituksen valossa hyvin, selviää THL:n tuoreesta selvityksestä. Yli viidesosalla toimintayksiköistä mitoitus on yli 0,7. Vain 5 %:lla yksiköistä se jää alle 0,5, joka on vanhuspalveluiden laatusuositus. Nämä alle 0,5:n mitoituksen alittavat yksiköt ovat mitä ilmeisimmin julkisen sektorin yksiköitä, arvioi Hyvinvointiala HALIn johtava asiantuntija Aino Närkki. Hänen mukaansa toimiluvan omaavat yksityiset toimijat eivät saa tehostetun hoivan lupia alle 0,5:n mitoituksella. Myös hoitajien määrä on seurannut asiakkaiden määrän kasvua. Kahdessa vuodessa kotihoidossa työskentelevien lähihoitajien määrä on kasvanut noin 1 600:lla. Myös fysioterapeuttien ja sosionomien määrä on kasvanut. - Hyvän hoidon toteutumisen kannalta keskeistä on myös se, mitä työssä olevat hoitajat tekevät työvuoronsa aikana ja asiakkaiden kanssa. Asiakastyytyväisyyteen vaikuttaa paljon hoitajan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Myös käytett

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye