Suomen Yrittäjät

Eduskuntaan 33 yrittäjätaustaista kansanedustajaa – ”Vastuullinen poliitikko ei syö Suomen kasvun eväitä”

Jaa

Perussuomalaiset nousivat suurimmaksi yrittäjäpuolueeksi. Enemmistö yrittäjäedustajista on miehiä. Yrittäjäjärjestö muistuttaa tuoreita kansanedustajia, että valtion talous on laitettava kuntoon ennen kuin hintavat vaalilupaukset voidaan toteuttaa.

Eduskuntavaaleissa tuli valituksi ainakin 33 yrittäjätaustaista edustajaa. Se on 16,5 prosenttia kaikista kansanedustajista.

Perussuomalaiset nousivat suurimmaksi yrittäjäpuolueeksi. Puolueesta valittiin eduskuntaan 15 yrittäjäkansanedustajaa. Toiseksi suurin puolue on keskusta seitsemällä yrittäjäedustajallaan. Kokoomuksen riveissä on viisi yrittäjää.

Valituista yrittäjätaustaisista kansanedustajista 26 on miehiä ja seitsemän naisia.

Työnsä päättävässä eduskunnassa oli 47 yrittäjäedustajaa.

– Yrittäjäedustajien määrä laski, mutta on edelleen hyvä. Tällä porukalla yrittäjien äänen pitäisi kuulua eduskunnassa. Lisäksi on paljon edustajia, jotka eivät ole yrittäjiä mutta joilla on erittäin hyvä yrittäjyyden tuntemus, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.

Eduskuntavaaleissa oli ehdolla 446 yrittäjätaustaista ehdokasta eli 18 prosenttia ehdokkaista.

”Nyt pitää uskaltaa kohdata tosiasiat”

Pentikäinen ennakoi vaikeita hallitusneuvotteluja, koska puolueiden linjaerot olivat vaalikeskustelussa suuret eikä yksikään puolue ole selkeästi muita vahvempi.

– Tulos ennakoi myös hyvin vaikeaa hallituskautta, sillä tulosten ja vaalikeskustelun perusteella on vaikea rakentaa hallitus, jolla on vahva sisäinen koheesio, Pentikäinen sanoo.

– Aika näyttää, mitä tulos tarkoittaa yrittäjille ja yrittäjyydelle. Nyt pitää uskaltaa kohdata tosiasiat ja hyväksyä se, että taloudella on reunaehtonsa. Ensin pitää saada talous kuntoon, ja sitten toteuttaa vaalilupauksia. Olennaista on tehdä sellaista työpolitiikkaa, joka nostaa työllisyysastetta ja työtunteja, Mikael Pentikäinen muistuttaa.

Pentikäinen toivoo tulevan hallituksen ja sen ohjelman rakentajien ymmärtävän, että kasvu syntyy vain yrittäjien riskinoton kautta. Jos riskinotosta rangaistaan eikä palkita, se näkyy nopeasti investoinneissa ja työpaikoissa.

– Siksi vastuullinen poliitikko ei syö Suomen kasvun eväitä, Pentikäinen painottaa.

 – Monet yrittäjät seuraavat nyt poliittista elämää jalka jarrulla tai ainakin jarrun liepeillä. Ennen uusia investointeja ja rekrytointeja halutaan nähdä, mitä hallitus aikoo tehdä yrittäjille. Maltti on nyt valttia. Yrittäjän kannattaa tarkkailla ja sitten vasta vetää johtopäätöksiä, jos siihen on aihetta, hän jatkaa.

Pentikäisen mukaan on hyvä muistaa, että hallitusohjelma voi olla myös myönteinen yllätys.

– Yrittäjäjärjestö tekee kovasti työtä sen puolesta, että yrittäjille olisi tarjolla muutakin kuin kiviä reppuun, Pentikäinen sanoo.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Mannerheimintie 76 A
00101 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 383 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Pienyritykset vapautettava velvoitteesta rakentaa latauspisteitä - ”Saatava hyöty suhteessa kustannuksiin hyvin pieni”8.11.2019 09:15:16 EETTiedote

Suomen Yrittäjät ehdottaa, että alle 10 henkilön yritysten ei tarvitsisi rakentaa sähköautojen latauspisteitä. - Tarvitsemme ohjauskeinoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi, mutta esitetty sääntely toisi kohtuuttomia kustannuksia pk-yrityksille ja voisi pahimmillaan lakkauttaa yritystoimintaa, Suomen Yrittäjien ekonomisti Sampo Seppänen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme