VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Eduskuntavaalien 2019 rahoitus on tarkastettu

Jaa
Kevään 2019 eduskuntavaalien rahoitusilmoitukset on käyty läpi. 277 ilmoituksesta 92 ilmoitusta täydennettiin tai korjattiin.
Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on julkaissut vaalirahoituskertomuksen kevään 2019 eduskuntavaaleista. Kaikki eduskuntavaaleissa kansanedustajiksi tai varaedustajiksi valitut toimittivat tarkastusvirastolle vaaditun ilmoituksen vaalirahoituksestaan. Näitä ilmoitusvelvollisia oli yhteensä 277, ja heistä 92 täydensi tai korjasi ilmoitustaan tarkastusviraston pyynnöstä.

Vaalirahoitusilmoitusten ja tarkastusvirastolle toimitettujen kampanjatiliotteiden perusteella kävi ilmi, että viime eduskuntavaaleissa oli vastaanotettu tukea myös sellaisilta tahoilta, joilta vaalirahoituslain mukaan ei saisi vastaanottaa tukea. Näissä tapauksissa tukea oli vastaanotettu alle 1 500 euroa, jolloin tukea ja sen antajaa ei tarvitse ilmoittaa erikseen vaalirahoitusilmoituksessa.

”Tukea ei saa esimerkiksi vastaanottaa, jos tuen antajaa ei voida selvittää. Ulkomailta tukea saa vastaanottaa vain yksityishenkilöiltä ja ehdokkaan kanssa samaa aatesuuntaa edustavilta yhteisöiltä ja säätiöiltä. Laki myös kieltää tuen vastaanottamisen muun muassa valtiolta, kunnalta ja kuntayhtymältä”, VTV:n johtava tilintarkastaja Pontus Londen kertoo.

Lisäksi eduskuntavaaleissa oli muutamia tapauksia, joissa ehdokas oli vastaanottanut yhdeltä yksittäiseltä tukijalta enemmän tukea kuin lain salliman 6 000 euroa.

”Vaalirahoitusvalvonnan avulla varmistetaan, että ehdokkaat ilmoittavat saamansa tuet lain mukaisesti ja että rahoitusilmoitukset on tehty riittävällä tarkkuudella ja oikein”, Londen sanoo.

Valittujen kansanedustajien ja varaedustajien kampanjakuluissa on suuria eroja. Suurin vaalikampanja oli 115 547 euroa ja pienin 308 euroa. Keväisten eduskuntavaalien kampanjakulujen keskiarvo oli noin 34 770 euroa. Kokonaisuudessaan vaalikampanjoiden kulut olivat siis noin 9,6 miljoonaa euroa.

Lain mukaan vaalirahoituksen kuuluu kattaa kaikki vaalikampanjan kulut. Kaikkiaan ehdokkaiden vaalirahoitus käsitti yhteensä 9,8 miljoonaa, josta ulkopuolista tukea oli noin 6 miljoonaa euroa. Loput olivat ehdokkaiden omia tai tukiyhdistysten varoja.

”Vaalirahoitusilmoitusten, lisäselvitysten ja tehtyjen täydennysten ja korjausten jälkeen ei tarkastusviraston puolesta löydy enää huomautettavaa. Meille ei myöskään ole tehty kanteluita eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksista”, Londen summaa.

Kaikki vaalirahoitusilmoitukset ovat esillä osoitteessa Vaalirahoitusvalvonta.fi. Ilmoitukset julkaistaan palvelussa aina reaaliaikaisesti. Ennakkoilmoitukset tulivat näkyviin jo ennen vaaleja, ja varsinaiset vaalirahoitusilmoitukset jätettiin 17.6. mennessä, joskin viisi ilmoitusta saapui myöhässä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo, että vaaleissa valitut ehdokkaat ja varasijoille valitut tekevät ilmoituksen vaalirahoituksestaan. Tarvittaessa tarkastusvirasto voi pyytää ehdokkailta lisätietoja vaalirahoituksesta.

Tutustu julkaisuun:

Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Lue lisää, miten vaalirahoituksen valvonta toteutettiin:

Eduskuntavaalit 2019 tarkastajan silmin – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Tarkastusviraston neuvonta vaali- ja puoluerahoitusvalvonnan asioissa:

puh. 09 432 5899, arkisin klo 10–14
vaalirahoitusvalvonta@vtv.fi
Vaalirahoitusvalvonta.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images
Lataa
Vaalirahoituksen valvonta
Vaalirahoituksen valvonta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Porkkalankatu 1, PL 1119
00101 Helsinki

09 4321https://www.vtv.fi

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.

Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye