Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ehdota vaasalaista kulttuuritekoa

Jaa

Vaasan kaupunki jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnon. Palkinto jaetaan vuoden 2019 toiminnasta. Kaupunkilaiset saavat ehdottaa palkinnonsaajaa 17.2.2020 mennessä.

Kaupunkilaiset saavat ehdottaa Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnonsaajaa. Kuvaaja: Mikael Matikainen.
Kaupunkilaiset saavat ehdottaa Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnonsaajaa. Kuvaaja: Mikael Matikainen.

Uusi palkinto korvaa aikaisemmin jaetun Kulttuuripalkinnon ja Nuori kulttuuritekijä-stipendin. Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnon arvo on 2 000 euroa.

–Palkinnolla huomioidaan jonkin yksityishenkilön tai ryhmän vuonna 2019 toteuttama kulttuuriteko, joka on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt, rikastuttanut tai monipuolistanut kaupungin kulttuurielämää, kertoo kulttuuripäällikkö Sanna Bondas Vaasan kaupungilta.

Koska palkinto on paikallista kulttuuria tukeva, tulee myös palkittavan toiminnan kohdistua vaasalaisiin tai Vaasaan.

–Kannustamme kaupunkilaisia pohtimaan sellaista ehdokasta, joka on toiminnallaan tehnyt vaikutuksen viime vuoden aikana, mutta myös perustelemaan valintaa, kehottaa Bondas.

Oman ehdotuksensa perusteluineen voi jättää 17.2.2020 mennessä joko sähköpostitse sanna.bondas@vaasa.fi tai postitse Sanna Bondas, Kulttuuri- ja kirjastopalvelut, Kirjastonkatu 13, 65100 Vaasa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kulttuuripäällikkö Sanna Bondas
puh. 040 139 4048
sanna.bondas@vaasa.fi

Kuvat

Kaupunkilaiset saavat ehdottaa Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnonsaajaa. Kuvaaja: Mikael Matikainen.
Kaupunkilaiset saavat ehdottaa Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnonsaajaa. Kuvaaja: Mikael Matikainen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme