Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Ei enää hankkeita – sosiaalialan ongelmiin tiedetään jo ratkaisut

Jaa
Sosiaalialan ongelmien ratkaisu vaatii rahaa, ei jälleen kerran uusia työryhmiä ja hankkeita, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Hallitus on aloittanut ensi vuoden budjetin käsittelyn, mutta vaikuttaa siltä, että sosiaalipalvelut jäävät ilman lisärahoitusta. Alan ongelmat on siirretty työryhmän käsiteltäväksi.

- Tarve sosiaalipalveluille on kasvanut koronan aikana. Nyt vaarana on, että palveluvelka kasvaa entisestään, kun tilanteelle ei tehdä mitään. Tämä tarkoittaa kasvavia kustannuksia tulevaisuudessa, kun asiakkaiden ongelmat entisestään kasautuvat ja vaikeutuvat, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Hallituksen käynnistämästä poikkihallinnollisesta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden ohjelmasta saattaa olla vain vähän konkreettista apua, sillä siltä puuttuu rahoitus.

- Moneen muuhun asiaan tuntuu rahaa riittävän, mutta jostain syystä sosiaalipalvelut katsotaan vähemmän tärkeäksi. Tämä on tietysti poliittinen valinta, Karsio sanoo.

Keinot sosiaalialan työntekijöiden houkuttelemiseksi on otettava käyttöön

Talentian mielestä keinot sosiaalialan työntekijöiden saatavuuden turvaamiseksi ovat jo olemassa, mutta niitä käytetään laiskasti.

- Työntekijöitä kyllä löytyy ja he myös jäävät työpaikkaan, kun työnantaja tarjoaa kunnon palkan, kohtuullisen työmäärän, kunnolliset työolot ja mahdollisuuden kouluttautumiseen. Myös johtamisen pitää olla kunnossa, Karsio sanoo.

Esimerkiksi Keravalla lastensuojelun kaikki vakanssit saatiin täytettyä, kun palkkoja korotettiin yli 4000 euroon.

Karsio patistaa työnantajia ottamaan keinot kiireesti käyttöön, jotta alan ammattilaiset saadaan pysymään alalla. Talentian selvitykset osoittavat, että jo vastavalmistuneet pohtivat työpaikan ja koko alan vaihtamista.

- On taloudellisesti järkevää pitää huolta työntekijöistä, sillä hyvinvoivat työntekijät vaihtavat harvemmin työpaikkaa kuin tyytymättömät. Siitä hyötyvät myös asiakkaat, Karsio muistuttaa. 

Työntekijöiden vaihtuvuus tulee kalliiksi. Työntekijän vaihtumisesta aiheutuu myös inhimillisiä seurauksia, joita on vaikea laskea rahassa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi

Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentian hallitus: kuraattoripalveluiden palauttaminen kuntiin haittaisi oppilaiden avunsaantia19.4.2024 11:35:31 EEST | Tiedote

Kuraattorit ovat työskennelleet kouluissa ennen hyvinvointialueiden aloitusta sekä sen jälkeen. Uudistus ei vaikuttanut kuraattorien työpaikkojen fyysiseen sijaintiin millään tavalla. Koulujen kuraattorien hallinnollinen pompottelu hyvinvointialueilta takaisin kuntien palvelukseen ei paranna koulujen ja oppilaitosten hyvinvointipalveluiden laatua, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian hallitus.

Hallitus romutti lastensuojelun: Jatkossa huostaanottoja saisi tehdä avoimen yliopiston opintojen pohjalta17.4.2024 12:16:33 EEST | Tiedote

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian saamien tietojen mukaan hallitus aikoo joustavoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia. Sosiaalityöntekijöinä voisivat toimia myös sellaiset henkilöt, jotka ovat opiskelleet sosiaalityötä sivuaineena yliopistossa tai opinnot on suoritettu avoimessa yliopistossa. Tähän asti sosiaalityöntekijältä on edellytetty yliopistossa suoritettua ylempää, sosiaalityön pääaineopinnot sisältävää yhteiskunta- tai valtiotieteiden maisterin tutkintoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye