Alko Oy

Ei tippa, vaan tapa – keskustelua alkoholista

Jaa
Mitä paremmin suomalaiset voivat, sitä paremmin Suomi voi. Omaa ja läheisten hyvinvointia voi lisätä esimerkiksi pohtimalla omaa suhdettaan alkoholiin.

Alkon tehtävänä on vastuullinen alkoholimyynti ja yhtiön päivitetty strategia vie vastuullisuustyötä entistä kunnianhimoisempaan suuntaan. Vastuullisuustoimenpiteet ovat tänä vuonna mukana kaikkien alkolaisten tavoitteissa ja tekemisessä. Vastuullisuus on myös vahva megatrendi, ja kuluttajat vaativat yrityksiltä entistä konkreettisempaa ja näkyvämpää vastuullisuustyötä.

Ei tippa, vaan tapa -teemaviikot Alkon myymälöissä on konkreettinen ja laajasti näkyvä vastuullisuusteema. Teeman tavoitteena on herättää keskustelua alkoholin käyttöön liittyvistä tavoista ja tilanteista.

Alkoholiin liittyy terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia yksilölle ja yhteiskunnalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Juomatapatutkimuksen mukaan Suomessa ainakin 560 000 alkoholin käyttäjällä on kohtalainen tai korkea pitkäaikaisten terveyshaittojen riski. Alkoholinkäytöllä voi olla vaikutuksia henkilön omaan, mutta mahdollisesti myös läheisten hyvinvointiin. Juomatapatutkimuksen mukaan noin puoli miljoona suomalaista on kokenut vakavia vaikutuksia läheisen alkoholinkäytöstä. Ihmisen elämänkaareen kuuluu myös vaiheita, jolloin alkoholin käytöstä kannattaa pidättäytyä kokonaan, esimerkiksi raskauden aikana.

”On tärkeää pysähtyä pohtimaan alkoholin käyttöä yhteiskunnassamme, mutta myös omalla kohdalla. Mitä paremmin suomalaiset voivat, sitä paremmin Suomi voi. Yksi konkreettinen tekijä tässä hyvinvoinnin lisäämisessä on alkoholin käytön pohtiminen”, toteaa vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.

Ei tippa, vaan tapa -teema näkyy Alkon myymälöissä ja viestintäkanavissa 18.2.–31.3.2019 välisenä aikana.

”Vastuullisuus on aina ollut tekemisen ytimessä meillä Alkossa. Nyt haluamme tehdä siitä entistä näkyvämpää”, Aho sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye