Eila Roine nousee vielä kerran lavalle Tampereella – elämäkerta ilmestyy 10.5.

Suuri yleisö tuntee Eila Roineen (s. 1931) legendaarisista televisiorooleista, mutta elämäntyönsä hän on tehnyt Tampereen Työväen Teatterissa. Roineen rooliskaala on yltänyt ämmistä hienostorouviin ja farsseista klassikkodraamoihin. Hän on työskennellyt mm. Edvin Laineen, Lasse Pöystin ja Jouko Turkan ohjauksessa.
Antti Heikkisen Eila Roine -uutuuskirjassa kerrotaan loistavan näyttelijän valloittavan tarinan lisäksi suomalaisen teatterin lähihistoriasta, televisioteatterin tekemisestä sekä Roineen teatterisuvusta.
Eilan elämästä puuttuvat skandaalinkäryiset lööppipaljastukset. Surunkyyneliä siihen kyllä mahtuu. Mutta myös ilosta irronneita. Ja ennen muuta niitä.
"En pidä pahana kertoa näinä aikoina tarinaa, josta lukijalle jää toivon mukaan hyvä mieli. Jos niin käy, olen hyvin onnellinen", kommentoi Antti Heikkinen.
Kirja naurattaa, itkettää ja sivistää. Kuten teatterikin parhaimmillaan.
On aika aukaista esirippu.
Tervetuloa teatteriin, jota elämäksi sanotaan.
Ja toisaalta elämään, joka on myös teatteria.
Antti Heikkinen on aiemmin kirjoittanut menestysromaaneja (mm. Pihkatappi, Mummo, Latu) ja suursuosioon nousseita elämäkertoja (mm. Juice Leskinen, Heikki Turunen, Einari Vidgrén). Teatterilava on Heikkiselle rakas paikka: kirjoittamisen ohella hän näyttelee, laulaa ja tekee stand up –keikkoja.
TERVETULOA TAPAAMAAN EILA ROINETTA TAMPEREELLE
Kirjan julkaisun yhteydessä Eila Roine nousee vielä kerran Tampereen Työväen Teatterin lavalle ja on siellä yleisön ja median edustajien tavattavissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Paikkoja on rajoitettu määrä.
Milloin: ke 17.5. klo 17.30 – noin 18.30
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö, Hämeenpuisto 28-32, 33200 Tampere
Ilmoittautumiset: https://www.lyyti.fi/reg/kutsu_1
(Jos ongelmia Lyyti-kirjautumisen kanssa, ole yhteydessä adele.couavoux@otava.fi)
Antti Heikkisen Eila Roine ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Satu Silvon lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 10.5.
Pdf-vedokset, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Hekotuttavan hauskaa kesälukemista koululaisille: Tutustu näihin merenneitoja, avaruusolioita ja ihan tavallista teinin elämää täynnä oleviin uutuussarjoihin26.5.2023 08:25:00 EEST | Tiedote
Nyt on humoristisista kirjoista pitäville koululaisille mistä valita. Karsein viikko ikinä-, Tyrskymimmit- ja Mira-kirjat vetävät suun virneeseen, satoi tai paistoi!
Ajatusten vahtimestari on kaikenikäisille soveltuva, sympaattinen ja oivaltava kirja, joka antaa työkaluja mielen hallintaan22.5.2023 08:33:00 EEST | Tiedote
Murehtiminen on murehtijan omastakin mielestä joskus liiallista. Ja pelkääminen pelkääjän mielestä. Ja häpeily häpeäjän. Mutta ovat ne neuvot silti surkeita, joita murehtijalle ja pelkääjälle ja häpeäjälle aina lausutaan: ”Älä mieti niin paljon.” ”Älä yliajattele.”
Tutkivan toimittajan uutuuskirja pureutuu maailmaa pyörittävien mahtisukujen piilevään vaikutusvaltaan17.5.2023 10:12:36 EEST | Tiedote
Hannu Sokalan uutuuskirja Maailman 50 vaarallisinta sukua on ainutlaatuinen läpileikkaus maailman mahtavimpien taloussukujen omistuksiin. Syömme päivittäin Chiquitan banaaneja, mutta mitä tiedämme yhtiön omistajista?
Palkitun ruotsalaisdekkaristin uusi lumoava psykologinen jännäri ilmestyy suomeksi Otavan julkaisemana16.5.2023 10:48:08 EEST | Tiedote
Moneen kertaan palkitun bestseller-kirjailija Lina Bengtsdotterin uutuuskirja Liekit on nerokkaan vangitseva, itsenäinen psykologinen jännitystarina rikkoutuneista sieluista ja menneisyyden salaisuuksista. Teos julkaistaan suomeksi toukokuussa.
Ruumiinavaussalin työntekijän true crime -henkinen menestysesikoistrilleri julkaistaan suomeksi12.5.2023 14:14:13 EEST | Tiedote
New York Times -bestselleriksi noussut Teurastaja ja Peukaloinen on bostonilaisen Alaina Urquhartin ensimmäinen romaani, jossa seurataan sadistisen sarjamurhaajan ja lahjakkaan kuolemansyyntutkijan hyytävää kilpajuoksua. Pätevöityneenä oikeuslääkärin apulaisena kirjailija tarjoaa ainutlaatuisen ja todentuntuisen näkökulman ruumishuoneelta. Urqhuhart on opiskellut rikosoikeutta, psykologiaa ja biologiaa sekä juontaa Morbid: A True Crime Podcastia, joka on yksi Yhdysvaltojen kuunnelluimpia podcasteja. Teos ilmestyy suomeksi toukokuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme