Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Eiranrannassa siirretään pilvikirsikoita kadun varrelta puistoon

Jaa
Eiranrannassa olevia pilvikirsikoita siirretään katualueen reunasta viereiseen Pyhän Birgitan puistoon. Siirrettäviä puita on 18 kpl.
Pilvikirsikat syysväreissä.
Pilvikirsikat syysväreissä.

Aikoinaan pilvikirsikoita istutettiin kolme riviä Eiranrantaan katualueen reunalle. Lähimpänä ajorataa oleva rivi siirretään nyt syrjemmälle viereiselle puistoalueelle Hernesaaren raitiotien rakentamisen takia. Kaksi puuriviä jätetään paikalleen.

Raitiotien rakentaminen Telakkakadulta Eiranrantaan ja väliaikaiselle kääntöpaikalle jatkuu vuoden 2020 alusta lähtien. Valmistelevia töitä tehdään vielä joulukuun 2019 aikana.

Lähes kaikki pilvikirsikat voidaan siirtää

Normaalisti tällaisia noin 15-vuotiaita puita ei lähdetä siirtämään, koska kasvuun lähtö on uudessa paikassa aina epävarmaa. Nyt kaupunki kuitenkin halusi ottaa huomioon lukuisat kaupunkilaisten palautteet ja kokeilla puiden siirtoa.

Lukuun ottamatta suurikokoisinta puuyksilöä, pilvikirsikoiden siirrolle on hyvät edellytykset, kun puut voidaan siirtää aivan nykyisen kasvupaikkansa viereen.

Telakkakadun urakoitsija VM Suomalainen vastaa puiden siirrosta. Puiden siirto aloitettiin jo marraskuun viimeisellä viikolla, jolloin seitsemän puun siirto koira-aitaukseen onnistui. Isoimman ja alustavastikin vaikeimmaksi siirrettäväksi arvioidun pilvikirsikan siirto ei valitettavasti onnistunut. Suurikokoista pilvikirsikkaa ei saatu maasta ylös juurineen niin, että se olisi vielä elinkelpoinen.

Pilvikirsikka kukkii keväisin ja loistaa syksyisin kauniin punaisena

Pilvikirsikka (prunus pensylvanica) kukkii keväisin valkoisena muiden kirsikkapuiden tapaan. Syksyllä sen lehdet loistavat kauniin punaisina.

Telakkakadun rakentaminen jatkuu kohti väliaikaista päätepysäkkiä

Telakkakadulta alkanut kadun peruskorjaus ja raitiotien rakentaminen jatkuvat kohti väliaikaista raitiotien päätepysäkkiä, joka sijoittuu Laivakadun ja Hernesaaren risteyksen viereiselle alueelle.

Työmaa-alueeksi otetaan osuuksia Telakkakadun ja Eiranrannan risteyksestä länteen. Tilapäisistä liikennejärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin joulukuun aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

vastaava mestari Ville Piironen
VM Suomalainen Oy
puh. 050 572 2143


Kaupunkiympäristön toimiala:
rakennustöiden valvoja Antti-Juhani Lehtinen
puh. 09 310 38872


Projektinjohtaja Teemu Koivula
puh. 09 310 39925
projektinjohtaja Teemu Koivula, Helsingin kaupunki

Kuvat

Pilvikirsikat syysväreissä.
Pilvikirsikat syysväreissä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye