Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Ekonomeilta uusi avaus kansainvälisten osaajien integroimiseksi suomalaiseen työelämään

Jaa
Ammattiliittojen on kannettava vastuunsa yhteiskunnallisena toimijana edistämällä konkreettisesti kansainvälisten osaajien työllistymistä. Yksi työllistymisen este on vähäinen tieto siitä, miten suomalainen työelämä toimii. Suomen Ekonomit järjestää ensimmäisen englanninkielisen koulutuksen työelämätaidoista.

Kun verkostot ja tietous suomalaisista työmarkkinoista on vähäistä, voi työllistyminen olla vaikeaa. Suomen Ekonomit on kouluttanut opiskelijoita ja vastavalmistuneita työelämän tilanteisiin jo useita vuosia. Nyt vastaava koulutus on ensimmäistä kertaa tarjolla englanniksi.  

Englanniksi järjestettävä kurssi on konkreettinen keino auttaa ulkomailta tulleita osaajia kohti suomalaista työelämää. Osallistujille opetetaan esimerkiksi, miten Suomessa kannattaa hakea töitä ja mitä asioita tulee ottaa huomioon esimerkiksi juridisessa mielessä.

“Työelämäkurssimme ovat olleet suosittuja jo pitkään ja nyt haluamme tarjota saman kovan luokan sisällön myös kansainvälisille opiskelijoille. Ammattiliitoilla on erittäin merkittävä rooli suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan integroitumisessa. Haluamme samalla haastaa myös muut ammattiliitot mukaan tekemään konkreettisia tekoja kansainvälisten osaajien työllistymisen edistämiseksi”, sanoo Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää. 

Ekonomien työelämäkursseja järjestetään useissa kauppatieteiden koulutuksesta vastaavissa yliopistoissa. Kursseista saa tehtävien määrästä riippuen opintopisteitä. Keskeisenä sisältönä on suomalainen työelämä ja siihen liittyvät koukerot. Ekonomeilta kouluttamassa ovat juristit sekä työmarkkinoiden ja urapalveluiden asiantuntijat.  

Saatavuusharkinnasta luovuttava 

Myös hitaat työlupaprosessit haittaavat ulkomaalaisten osaajien työllistymistä. Suomen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut työperäisen maahanmuuton lisäämiseen ja työlupaprosessien nopeuttamiseen, mutta tekemistä riittää vielä. Jatkossa esimerkiksi ne, jotka ovat suorittaneet suomalaisen maisterintutkinnon voisivat saada työluvan automaattisesti ilman hakemusprosessia.

Suomen Ekonomien mielestä työvoiman saatavuusharkinnasta tulisi luopua.  

“Ei voi olla niin, että korkeasti koulutettu osaaja voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja lupaa työskennellä. Tässä hukataan valtavan suuri potentiaali. Suurin häviäjä on yhteiskunta ja suomalaiset työpaikat”, jatkaa Saranpää.  

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Timo Saranpää
Puheenjohtaja, Suomen Ekonomit
timo.saranpaa@ekonomit.fi , +358 50 5236005


Tanja Hankia (työelämäkurssi)
Asiakkuusvastaava, kylterit ja nuoret ekonomit
tanja.hankia@ekonomit.fi


Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen Ekonomit
suvi.eriksson@ekonomit.fi , +358 40 8488935

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry

Olemme yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö.

Olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö, liittomme muodostavat 25 ekonomiyhteisöä ja 13 opiskelijayhteisöä. Teemme vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Autamme jäseniämme luomaan merkityksellisen elämän ja tavoittelemaan unelmiaan – vapauttamaan todellisen potentiaalinsa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye