Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Ekonomit, Aalto-yliopisto ja KY aloittavat pilottihankkeen osaamisen tukemiseksi

Jaa
Suomen Ekonomit, Helsingin Ekonomit, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu sekä KY - Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat järjestävät suomalaisen osaamisstrategiatyön tukemiseksi pilottitapahtuman, joka pyrkii yhteiskehittelyn keinoin tarjoamaan työkaluja oppimisen ja osaamisen kehittämiseen liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi.

Future Proof -nimen saanut tapahtuma pidetään perjantaina 5.10.2018 klo 14 alkaen ravintola Sipulissa (Kanavaranta 7, 00160 Helsinki). Paikalle odotetaan reilua sataa kutsuvierasta liike-elämän, tutkimuksen ja opetuksen sekä opiskelijamaailman piiristä. Media on tervetullut tutustumaan tähän yhteishankkeeseen.

Future Proof -tapahtuma rakentuu vahvasti opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -työlle, jonka tavoitteena on luoda Suomeen maailman osaavin työvoima. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen saapuu avaamaan tilaisuuden. Myös Future Proof -työryhmään kuuluvat organisaatiot näkevät opetuksen ja osaamisen kehittämisen yhtenä avaintaitona suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kasvattamisessa.

Perjantaina pidettävä tapahtuma on työryhmän jäsentahojen ensimmäinen yhteinen askel kohti vision saavuttamista ja rakentaa pohjan organisaatioiden tulevalle yhteistoiminnalle aiheen tiimoilta. Future Proof -työryhmä näkee, että järjestö-, korkeakoulu- sekä opiskelijatason entistä tiiviimpi yhteistyö tarjoaa oivan maaperän oppimiseen ja osaamiseen liittyvien mahdollisuuksien kartoittamiseksi ja hyödyntämiseksi.

Yhteiskehittelyyn nojaava uusi toimintamalli on tarkoitus laajentaa pilottivaiheen jälkeen kansalliselle sekä monialaiselle tasolle uusien yhteistyökumppanien tukemana.

Lisätietoja

Juha Voipio, Future Proof -työryhmä / Helsingin Ekonomit ry:n hallitus
050 5644 323
juha.voipio@futureproof.fi

www.futureproof.fi

Yhteyshenkilöt

Juha Voipio, Future Proof -työryhmä / Helsingin Ekonomit ry:n hallitus
050 5644 323
juha.voipio@futureproof.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye