Messukeskus

Eläinten ystävät kokoontuvat Messukeskukseen

Jaa
Lemmikkitapahtuma Eläinystäväni tuo ihmisen parhaat kaverit Messukeskukseen Helsinkiin 21.–22.4. Mukana on kymmeniä koira- ja kissarotuja, jyrsijöitä, lintuja, matelijoita ja muita pieneläimiä. Ohjelmaa ja tietoa löytyy sekä lemmikkien omistajille että niiden hankintaa suunnitteleville.

Royal Canin Areenalla nähdään messuviikonloppuna vauhdikkaita esityksiä, näytöksiä ja kilpailuja. Koirakouluttaja Heini Seppä marssittaa areenalle taitavat sirkuskoirat, jotka näyttävät osaamistaan taitoa ja tarkkuutta vaativissa tempuissa. Rallytoko-esityksissä puolestaan erirotuiset koirat ohjaajineen esittelevät rallytokon kuvioita.

”Meil on tää juttu joka kestää” -ohjelmanumerossa Tiina pistää show'n pystyyn kääpiövillakoiransa Hekan kanssa. Esitys on tarina siitä, mitä ihmisen paras ystävä voi saada aikaan. Tiinan ja Hekan yhteinen taival on tuonut heille menestystä eri koiraharrastuslajeissa, ja he ovat esiintyneet monissa tv-tuotannoissa ja hurmanneet ihmisiä eri puolilla maata.

Royal Canin Areenan ohjelmassa on myös muun muassa koiratanssia, Lapsi & koira -kilpailu, workshop pentujen arkitottelevaisuudesta sekä pentunäyttelyn loppukilpailu.

Eläinystäväni-messuilla järjestetään lisäksi useita koira- ja kissanäyttelyjä sekä saadaan tietoa mm. papukaijoista, kesyrotista, matelijoista ja marsuista lemmikkeinä. 

Palkinto Sankarikissalle

Suomen Kissaliitto palkitsee Eläinystäväni-messuilla vuoden 2017 Sankarikissan. Viime vuonna kissat pelastivat ihmisiä muun muassa hypoglykemialta ja sydänkohtauksen kourista.

Sankarikissa-arvonimen voi saada rotukissa tai kotikissa, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että ihmishenkiä on pelastunut tai vakavilta sairaustapauksilta vältytty. Palkintotilaisuus järjestetään lauantaina 21.4. osana messujen rotukissanäyttelyä.

Eläinystäväni-messujen ohjelma on julkaistu kokonaisuudessaan nettisivuilla www.eläinystäväni.fi

Eläinystäväni-messut Messukeskuksessa Helsingissä la–su 21.–22.4. samaan aikaan Lapsimessujen, uuden kouluikäisille suunnatun Hupiconin sekä shoppailijoiden OutletExpon kanssa.  

Lisätietoja Eläinystäväni-messujen ohjelmasta:

Showlink, messutuottaja Erika Paqvalin-Skurnik, 050 388 6370, etunimi.sukunimi@showlink.fi 

Lisätietoja messukokonaisuudesta:
Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, etunimi.sukunimi@messukeskus.com, www.eläinystäväni.fi, #eläinystäväni2018    

Median edustajat voivat akkreditoitua tapahtumaan ennakkoon osoitteessa www.messukeskus.com/uutishuone.

Kuvia edellisistä tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön Messukeskuksen mediapankista http://mediabank.messukeskus.com.  

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye