Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Eläkejärjestelmien yhdistäminen ei etene

Jaa
Kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmien yhdistämistä valmistellut työryhmä ei päässyt yhteisymmärrykseen hankkeen etenemisestä. EK ei hyväksynyt ministeriön tekemää kompromissiehdotusta. KT pitää tilannetta valitettavana ja toivoo hankkeelle pikaista jatkoa.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää erittäin valitettavana, että historiallinen kunnallisen ja yksityisen eläkejärjestelmien yhdistämishanke ei vielä tällä erää toteudu.

– Eläkejärjestelmien yhdistyminen olisi ollut kestävä ratkaisu eläkejärjestelmän kehittämisessä. Se olisi hyödyttänyt kaikkia osapuolia. Olisin toivonut EK:lta laajempaa näkemystä ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin eläkejärjestelmän kestävyyden parantamiseksi, kommentoi KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmän yhdistämistä on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön nimeämässä työryhmässä, jossa ovat mukana kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt. Työryhmälle oli annettu aikaa valmisteluun kuluvan vuoden loppuun saakka.

KT kannatti muiden työryhmän varsinaisten jäsenten eli työmarkkinajärjestöjen SAK, STTK ja Akava sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa esitystä eläkejärjestelmien yhdistämisestä.

– Eläkejärjestelmien yhdistäminen olisi tarjonnut leveämmät hartiat tulevaisuuden varalle ja vahvistanut eläkejärjestelmien kestävyyttä.  Se olisi lisännyt eläkejärjestelmien riskinkantokykyä ja vakauttanut eläkemaksun kehitystä, kertoo Jalonen.

Eläkejärjestelmien yhdistäminen olisi myös poistanut maksutulomuutokseen kohdistuvat riskit, joita syntyy työntekijöiden siirtyessä työmarkkinasektorilta toiselle.

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen toivoo eläkejärjestelmien yhdistämishankkeelle jatkoa jo lähitulevaisuudessa. Järjestelmien yhdistäminen olisi ollut keino alentaa kuntasektorin työnantajien neljä prosenttia yksityistä sektoria korkeampaa eläkemaksua ja kuntasektorin työn hintaa sekä edistää koko Suomen yhteistä vastuuta tulevista eläkkeistä.

–  Jatkossa KT pyrkii Kevan hallinnon kautta alentamaan kuntien eläkemaksua lähemmäksi yksityisen sektorin työeläkemaksun tasoa vaarantamatta kuitenkaan eläkejärjestelmän tulevaisuutta, kertoo Lievonen.

KT:lla on Kevan hallituksessa kaksi paikkaa. KT:n edustajat Kevan hallituksessa kaudella 2021–2022 ovat Markku Jalonen ja Kirsi-Marja Lievonen.
 
Lisätiedot:

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja  Kirsi-Marja Lievonen, puh. 040 570 5593
Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puh. 040 570 5593
Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye