Eläketurvakeskus (ETK)

Eläkettä myös minulle -kampanja yksinkertaistaa työeläketietoa

Jaa
Eläketurvakeskus on käynnistänyt kampanjan, jossa työeläkkeeseen liittyvää tietoa tarjoillaan mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa. Facebook-sivustolle on rakennettu muun muassa suuntaa-antava eläkelaskuri, jonka avulla pääsee arvioimaan tulevan eläkkeensä suuruusluokan ja tarkistamaan oman eläkeikänsä.

Idea mutkat suoriksi vetävästä työeläketiedosta syntyi tarpeesta lähestyä Suomeen muuttaneita ulkomaalaisia.

– Suomeen on saapunut toissa- ja tänä vuonna runsaasti turvapaikanhakijoita. Sen lisäksi täällä asuu jo ennestään merkittävä ulkomaalaistaustainen joukko, joista valtaosa on työiässä tai työikää lähestymässä. Heille on tärkeää tietää suomalaisen työhön liittyvän sosiaaliturvan kuten työeläkkeen perusteet, viestintäjohtaja Kati Kalliomäki Eläketurvakeskuksesta toteaa.

Työeläkeasioihin on tutustunut ja niistä innostunut Mohammed Abdirahim Hussein Finnish Consulting Groupilta. Kansa tuntee hänet räväkkänä toimittaja-Husuna, joka nyt toimii muun ohella Eläkettä myös minulle -kampanjan kasvona ja käytännön työrukkasena.

– Odotan, että kun Suomeen muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tietämys työeläketurvasta lisääntyy, myös heidän intonsa tehdä työtä kasvaa. Näin on tapahtunut myös minulle: kun tajusin, kuinka tienaamani eurot vaikuttavat tulevaan eläkkeeseeni, halusin heti panostaa lisää työuraani, Husu sanoo.

Kalliomäen mukaan juuri ”kaikki voittavat” -asetelma tekee työeläkekampanjasta antoisan:

– Suomi tarvitsee työvoimaa, Suomen työeläkejärjestelmä kaipaa työeläkemaksuvirtaa ja Suomeen muuttaneet tarvitsevat työtä ja sosiaaliturvaa. Tässä yhdistyvät kaikki nämä tavoitteet.

Kampanjaan räätälöityä eläketietämystä levitetään myös maahanmuuttajien paikallisyhdistysten kautta. Päälähteenä on kuitenkin Facebookin kampanjasivusto, josta löytyy laskurin lisäksi työeläkkeen perusasioita mm. lyhyinä videoina, kuvina ja teksteinä.

– Olen täysin vakuuttunut, että mutkat suoriksi vetävä ja helposti sosiaalisen median kautta jaettava työeläketieto tulee tarpeeseen kaikille taustasta riippumatta. Työeläkettä pidetään yleisesti monimutkaisena, ja nyt me haluamme näyttää, että kyseessä on periaatteiltaan ihan tavallinen ja järkeenkäypä juttu, Kalliomäki toteaa.

#Eläkettämyösminulle

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eläketurvakeskus (ETK)
Eläketurvakeskus (ETK)
Tukkutorinkuja 5
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye