Eläketurvakeskus (ETK)

Eläketurvakeskus selvitti 120 miljoonaa euroa vakuuttamattomia palkkoja

Jaa
Eläketurvakeskuksen (ETK) työnantajien ja yrittäjien valvonta on tuottanut hyviä tuloksia jo pitkään. Työeläkevakuuttamisen valvonta on merkittävä harmaan talouden torjuja.

Valvonnan vuoden 2017 tulos nousi verrattuna vuoteen 2016, mutta vuosittainen vaihtelu on vähäistä. Vuonna 2017 valvonnassa selvitettiin tarkemmin yhteensä noin 9 500 työnantajan eläkevakuuttamisen oikeellisuus. Selvitetyt vakuuttamisen virheet kohdistuivat 2 270 työnantajaan ja koskivat noin 18 600 työntekijää.

Eläketurvakeskus on valvonut vakuuttamisvelvollisuuden täyttämistä nyt kymmenen vuoden ajan kattavilla verotus- ja eläkevakuutustietojen vertailuilla. Työnantajat hoitavat pääsääntöisesti työeläkevakuuttamisen oikein, mutta valvonnassa löytyy puutteitakin. Kun valvonnassa ilmi tulleet vakuuttamisen puutteet korjataan, eläkelaitokset voivat periä vakuutusmaksut oikean suuruisina ja työntekijät saavat heille kuuluvan eläketurvan.

Harmaata taloutta tärkeää torjua

Työnantajavelvoitteiden, kuten eläkevakuuttamisen välttely haittaa monella tapaa yhteiskuntaa ja työntekijöitä. Pimeä työ ei kerrytä eläkettä ja työntekijä jää vaille muita työhön liittyviä oikeuksiaan. Lisäksi harmaa talous nakertaa rehellisten yrittäjien kilpailuedellytyksiä. Näitä väärinkäytöksiä ennaltaehkäistään valvonnan lisäksi myös tehokkaalla viranomaisyhteistyöllä.

Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Markus Palomurto, puh. 029 411 2402, markus.palomurto(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eläketurvakeskus (ETK)
Eläketurvakeskus (ETK)
Tukkutorinkuja 5
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye