Eläketurvakeskus (ETK)

Eläkkeellesiirtymisikä nousi hieman

Jaa
Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan suomalaiset jäivät työeläkkeelle viime vuonna keskimäärin 61,2-vuotiaana, noin kuukauden myöhempään kuin vuonna 2016. Työeläkkeelle siirtyi 75 000 henkilöä, joista kolme neljästä jäi vanhuuseläkkeelle.
Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttää 0,15 vuoden nousua vuosittain.

Eläkkeellesiirtymisikä on noussut erityisesti työttömyyseläkkeen lakkauttamisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisen vuoksi. Jatkossa myös vanhuuseläkeiän nosto myöhentää eläkkeelle siirtymistä.
Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttää 0,15 vuoden nousua vuosittain. Eläkkeellesiirtymisikä on noussut erityisesti työttömyyseläkkeen lakkauttamisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisen vuoksi. Jatkossa myös vanhuuseläkeiän nosto myöhentää eläkkeelle siirtymistä.

Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on noussut vuosituhannen alusta 2,4 vuotta. Tavoitteena on, että vuonna 2025 eläkkeelle siirryttäisiin keskimäärin 62,4 vuoden iässä. Tavoitteen saavuttamiseksi eläkkeellesiirtymisiän olisi noustava reilun kymmenyksen joka vuosi.

Eläkkeellesiirtymisiän odotetaan nousevan enemmän ensi vuonna, kun eläkeuudistuksen vaikutukset alkavat näkyä.

Vuoden alusta vanhuuseläkkeen alaikäraja nousi kolme kuukautta. Alaikäraja nousee vuosittain kolmella kuukaudella vuoteen 2027, jolloin alhaisin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Sen jälkeen ikäraja kytketään elinajan keskimääräiseen kehitykseen.

– Vanhuuseläkkeen alaikäraja eli 63 vuotta on ollut jo pitkään suosituin ikä jäädä eläkkeelle. Nyt, kun ikäraja alkaa nousta, myös todellinen eläkkeellesiirtymisikä todennäköisesti nousee, kertoo kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Vuonna 2017 eläkkeellesiirtymisiän odote 25-vuotiaalle oli 61,2 vuotta ja 50-vuotiaalle 62,8 vuotta. Eläkkeellesiirtymisiän odote kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tarkasteluvuoden tasolla.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä vakiintunut

Vuonna 2017 työeläkkeelle siirtyi 75 000 henkilöä, hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Heistä vanhuuseläkkeelle jäi kolme neljästä, yhteensä 57 000 henkilöä, kuten vuotta aikaisemminkin.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on vakiintunut vajaan 19 000 henkilön tasolle viime vuosina. Samaan aikaan yhä suurempi osa työkyvyttömyyseläkkeistä alkaa osaeläkkeinä.

Ikääntyneiden työllisyysaste jatkaa nousua

Tilastokeskuksen mukaan ikääntyneiden työllisyysasteet ovat nousseet. 55–59-vuotiaiden työllisyysaste on jo peräti 76 prosenttia ja 60–64-vuotiaidenkin 49 prosenttia. Molemmat ovat nousseet 10 prosenttiyksikköä reilussa vuosikymmenessä.

– Viime vuosina erityisesti yli 60-vuotiaiden työllisyysaste on noussut reippaasti. Keskeisiä syitä lienevät muutokset työttömyysputkessa ja varhaiseläkereittien karsiminen. Myös osa-aikatyön lisääntyminen on nostanut työllisyysastetta, kertoo Kannisto.

Kolme faktaa työeläkkeelle siirtymisestä

  • vuonna 2017 työeläkkeelle siirryttiin keskimäärin 61,2-vuotiaana
  • vuonna 2017 työeläkkeelle siirtyi noin 75 000 henkilöä
  • omaan työuraan perustuvaa työeläkettä saavia on yli 1,4 miljoonaa.

Eläkkeellesiirtymisiän odote

  • kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tarkasteluvuoden tasolla 
  • on väestön ikärakenteesta riippumaton ja lasketaan samalla periaatteella kuin elinaikaa mittaava elinajanodote 
  • mittaa eläkkeellesiirtymisiän kehitystä 25- ja 50-vuotiaille

Lisätietoja: 
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, 050 368 7559, etunimi.sukunimi(at)etk.fi

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Mikä on eläkkeellesiirtymisiän odote

Avainsanat

Kuvat

Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttää 0,15 vuoden nousua vuosittain.

Eläkkeellesiirtymisikä on noussut erityisesti työttömyyseläkkeen lakkauttamisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisen vuoksi. Jatkossa myös vanhuuseläkeiän nosto myöhentää eläkkeelle siirtymistä.
Tavoitteen saavuttaminen tasaisella vauhdilla edellyttää 0,15 vuoden nousua vuosittain. Eläkkeellesiirtymisikä on noussut erityisesti työttömyyseläkkeen lakkauttamisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisen vuoksi. Jatkossa myös vanhuuseläkeiän nosto myöhentää eläkkeelle siirtymistä.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eläketurvakeskus (ETK)
Eläketurvakeskus (ETK)
Tukkutorinkuja 5
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Podcasten Eläkekomitea: Unga vill ha kortare arbetsdagar och en välfärdsstat – realism?10.4.2024 08:25:00 EEST | Tiedote

Hur förhåller sig den mytiska ungdomen och de sportiga pensionärerna till arbetslivet? Vem borde arbeta längre? Är den hotande arbetskraftsbristen ett hot eller en möjlighet för ungdomarna? Det diskuteras av direktör Mika Maliranta från forskningsinstitutet Labore, ungdomsforskaren Susanna Ågren från Tammerfors universitet och specialforskare Ilari Ilmakunnas från Pensionsskyddscentralen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye